 |
| Kuva: Esko Silvanto (klikkaa isommaksi) |
Olen kuvassa luultavasti noin kuusivuotias. Olen siinä sisarusteni kanssa kotimme olohuoneessa. Kuvaustilanteen muistan vain hämärästi, mutta monet seikat kuvassa tuovat mieleeni eläviä muistoja. Muistan sylissäni olevan Lilli-nuken: isäni toi sen minulle Amerikasta ja se oli ykkösnukkeni loppuun asti. Muistan mustat lakeerikengät: ne käytiin isän kanssa ostamassa kenkäkaupasta, joka oli pitkänsillan toisella, siis pohjoispuolella. Sinne ei ollut yleensä mitään asiaa, paitsi tietenkin isällä, jonka työpaikka sijaitsi Diakonissalaitoksella Alppikadun numerossa 2. Se osoite tuli minulle myöhemmin kovinkin tutuksi, kun opiskeluaikana ajoin isän sinne aamuin töihin ja illoin hain hänet sieltä kotiin. Vastineeksi palvelusta auto oli päivisin minun käytössäni. (Siihen aikaan oma auto opiskelijalla olisi ollut koko lailla tavatonta.) Muistan myös vadelmanpunaisen mekon, jossa oli valkoinen pitsikaulus.
Kuvan huoneen muistan erityisen hyvin. Kotimme sijaitsi funkkistalon yhdeksännessä kerroksessa puiston laidalla ja länteen aukeavien isojen ikkunoiden ansiosta se oli erittäin valoisa. Olohuoneessa oli kulmaikkuna ja sen alla kulmasohva. Me lapset saimme leikkiä ja peuhata sohvilla. Kuvan esineistä osan kohtalosta en tiedä, mutta osa niistä on nyt omassa kodissani, mm. isosiskoni takana oleva taulu, samoin taulu kuvan vasemmassa laidassa ja sen vieressä oleva Tynellin seinävalaisin. Myös seinävaate ja vasemmalla näkyvä pieni matto ovat löytäneet tiensä kotiini. Tästä kodista muutimme minun ollessani 13-vuotias.
Kuvan on ottanut ammattivalokuvaaja, isäni serkku. Niitä otettiin useampia, ja allaolevaa otettaessa vähän "lavastettiin".
 |
| kuva: Esko Silvanto (klikkaa isommaksi) |
Koska takassa ei saanut polttaa (talo oli kärsinyt pommituksessa ja ehkä hormit olivat vaurioituneet) ja kun kuvaan haluttiin illuusio tulen leimusta, kuvaaja asetti sinne lampun. Muistan miten tämä asia valheellisuudessaan häiritsi minua. Harmitukseni taitaa näkyä naamastani (olin jo lapsena tosikko). Myös veljeäni taisi moinen poseeraaminen harmittaa. Ja kun nyt katson kuvaa kriittisellä silmällä, niin kyllähän lampun johto kuvassa häiritsee! Nykytekniikalla se varmaan fotoshopattaisiin pois. Tässäkin kuvassa on nykykotini esineistöä: takan reunalla etualalla näkyvä naisfiguuri ja sen vieressä oleva Gunnel Nymanin maljakko, matto allamme sekä takaseinän taulu.
Todella kaunis koti on sinulla ollut ja kuvat ovat ammattimaisen tyylikkäitä!
VastaaPoistaRauni, Kuvista näkyy ammattimiehen kädenjälki. Kaikki on kohdallaan.
PoistaOnneksi takassa ei ollut tulta - matossa olisi silloin voinut olla reikia. Mtoto ovat mukavia, mutta olen viime aikoina ruvennut siirtymaan niista pois, isoin on nytkin autojen parkkipaikkana!!!
VastaaPoistahpy, Aivan niin, matto toimivan takan edessä olisikin ollut älytöntä.
PoistaAlempaan kuvaan liittyvä tarina on kyllä riemastuttava, en olisi johtoa edes huomannut, josset olisi sanonut! Koko lavastettu asetelma kertonee oman aikansa valokuvaustyylistä.
VastaaPoistaJenni-täti, Kuvat 1950-luvun alusta. Kuvien sommittelu muistuttaa maalauksia.
PoistaHienot kuvat ja arvokasta sekin, että niissä näkyy osa interiööriä! Tuolta ajalta löytyy omasta albumistani vain henkilökuvia. Olisin iloinen, jos olisi edes jotain ensimmäisestä kodistani, josta muutimme kun olin 10-vuotias, nyt joudun tyytymään vain hyvin hämäriin muistikuviin.
VastaaPoistaHymyilen heittoasi: "Olin tosiko jo silloin", ja samaistun. Kymmenet kerrat sain kuulla omalta äidiltäni olevani tosikko. Vieläkään en tiedä oliko hän oikeassa.
Pirkko, Nämä interöörikuvat ilahduttavat minua suuresti. Noin tarkkaan en olohuonetta tuolta ajalta muistakaan. Aika pian radion tilalle tuli pakastearkun kokoinen levysoitin, johon saattoi ladata kokonaisen kasan levyjä. Vähän myöhemmin tuli isosedän perintönä biedermeierkalusto ja vielä vähän myöhemmin televisio. Kuvista saan kiittää isäni serkkua, joka oli ammattivalokuvaaja. Ammattimiehen kädenjälki näkyy aina sommittelusta kuvan tekniseen laatuun.
PoistaNuo tuon ajan huonekalut olivat upeita!
VastaaPoistaWiltteri, Niin ovatkin. Niissä näkyy käsityön jälki ja ne ovat kooltaan pieniä verrattuna nykyisiin jättisohviin. Hyvät huonekalut kulkevat perintönä sukupolvelta toiselle ja niitä kannattaa jopa korjauttaa.
PoistaHienot poseeraukset molemmissa kuvissa. Ammattilainen on ollut asialla. Kaunis koti!
VastaaPoistamarjukka, Ammattitaidolla poseeraajat saadaan hyvään asetelmaan, mutta ilmeitä ei näköjään saada pakotetuksi. Muistan, miten minua tuon alemman kuvan ottaminen harmitti ;)
PoistaValokuvien ansiosta monet lapsuusmuistot säilyvät kirkkaina mielissä. Kaunis ja tyylikäs koti.
VastaaPoistaHienot kuvat.
arleena, Vanhat kuvat auttavat muistamaan.
PoistaMiten vuodet vierivätkään, vaan muistot säilyvät. Eteenkin jos ne ovat olleet normaalipäiväjärjestyksestä poikkeavia. Kaunis kultturelli koti. Perinnöksi jääneet esineet lisäävät muistojen rikkautta. Mukavaa kun jaoit.
VastaaPoistakaari3, Kuvat tekevät muistot elävämmiksi. Samoin tekevät tutut perityt esineet. Menneisyyteen on hauska joskus sukeltaa hetkeksi takaisin. Rakkaat ihmisetkin tuntuvat kulkevan mukanani.
PoistaHieno postaus sinulla. Kaunis ajanmukainen koti on hienosti ikuistettu "jälkipolville". Upeaa, että olet saanut kotiisi noita kauniita tavaroita.
VastaaPoistatanssiva harmaa pantteri, Kiitos! On tosiaan ollut onni, että isän serkku oli ammattivalokuvaaja. Hänen hyvistä kuvistaan on vieläkin paljon iloa.
PoistaKivat kuvat ja muistelus. Ehkä olemme samanikäisiä suunnilleen, kenties olemme asuneet samassa kaupunginosassakin, en tiedä. Meidän takassamme sai oikeasti polttaa halkoja, talo on vuodelta 1909, ja kun muutimme 50-luvun puolivälissä, oli vielä puulämmitys, joka seuraavana kesänä muuttui keskuslämmitykseksi. Meillä oli sama Gunnel Nymanin maljakko - ja nyt se on minulla.:)
VastaaPoistaMathildaC, Tuo lapsuuskotini oli Kruununhaassa Liisankadun ja Unioninkadun kulmassa. Asuin siinä vuosina 1950-1960. Muutimme sitten Lauttasaareen. Koulut kävin kokonaan Kruununhaassa.
Poista