Vastustamaton katse

Talvipäivä tallilla

 Kävin tutustumassa kummitytön hevoseen. Talli on Sipoossa idyllisessä maalaismaisemassa. 

Oli riemastuttavaa nähdä isojen ja pienten sekä 

 neli- ja kaksijalkaisten ystävyyttä.

Kummitytön ratsastusta oli myös kiva seurata - ja kuvata. Omalta osaltani on vain todettava, että kun menettää kyvyn, niin onneksi menettää myös halun. Vaikka vielä joku aika sitten haikailin ja mietin vieläkö joskus ratsastan, niin nyt kun selkäni ei missään nimessä taivu sen vertaa että kuvittelisin edes pääseväni hevosen selkään, ei mieleni enää teekään. Ei yhtikäs yhtään. On se vaan kumma juttu, tämä vanheneminen. 

Sama taitaa päteä haaveiden suhteen ylipäätään. Nuorena ihailin isoja purjeveneitä. Sitten kun vihdoin sellaiseen olisi ollut varaa, oli kiinnostus hiipunut. Ensin ei ole varaa, sitten ei ole aikaa, ja kun vihdoin olisi varaa ja aikaa, ei riitä terveys - tai haave on jo kuollut. 

Vai olisiko asia niin, että joskus voivatkin haaveet ja unelmat olla ulkoapäin indoktrinoituja eli muiden ihmisten haaveita. Vanhemmiten sitä kypsyy olemaan välittämättä siitä, mitä muut arvostavat ja havittelevat. Jäljelle jää ihan omat jutut, ja hyvä niin. Minulle ne ovat kolme kovaa koota: koirat, kirjat ja kamerat.

Kuka nukkuu sängyssäsi?

Ellillä on kyllä omakin sänky untuvatyynyineen (kuvassa taka-alalla). Se nyt vaan ei ole meidän juttu.
 

Kudotaan yhdessä!

Sulo tuli kylään

Kun Sulo tulee kylään, kiinnostaa häntä vain yksi asia: syöminen. Nyt löytyi puruluita kolmekin kappaletta, mutta kolmesta samanlaisesta vain yksi kelpasi niin Ellille kuin Sulollekin. Siitä yhdeestä  käytiin kovaa kisaa; kumpikin yritti vuorotellen harhauttaa toista ja käydä sieppaamassa luun itselleen. Kaksi muuta luuta eivät kelvanneet.
 

Elli kyllä odottaisi seurustelulta muutakin kuin syömistä. Kaikin tavoin Elli yrittää keimailla ja tuoda itseään tykö. Voisi toinen edes hiukan osoittaa kiinnostusta!

 Elli lähestyy hyvin hienotunteisesti.

 Ja  ottaa välillä vähän rohkeamminkin avujaan esiin.

Kuin armosta suostuu Sulo hiukan nuuhkaisemaan. Mutta ei yhtään enempää. Tärkeintä on olla COOL!

Taas kudotaan

Kutomiseen jää näköjään koukkuun. Vuosia sitten kudoin ajoittain innokkaasti, mutta tapa on ollut tauolla jonkin aikaa. Sitten innostuin tekemään Janina Kallion suunnitteleman huivin. Kuten sanottu, sormet jäivät koukkuun ja nyt teen Drops Alpaca -langasta vauvan peittoa. Saa nähdä valmistuuko ikinä. Ohje löytyi Dropsilta: reunoja kiertää aina oikea ja keskustaan tulee tällaista nyppyläneulosta.

 

Helmikuu

Helmikuussa kuuluu olla kylmä, ja nyt mennään ihan kalenterin mukaan. Aurinko kiipeää jo huomattavan korkealle ja jokainen auringon säde ilahduttaa. Merikin taas vaihteeksi vetää itseään jäähän ja samalla muodostaa hauskoja kuvioita pintaansa.
 

Makrotex haaste: Helmikuu

Mikä aamulla sai nauramaan ...

Yksin eläessä harmillista on, että tunnereaktioitaan ei heti voi jakaa. Tänään esimerkiksi tulin hyvälle tuulelle ja nauroin ääneen, kun luin Hesarista juttua Donnerista. Siteeraan:
"Nuoret tuottajat veivät minut hiljattain syömään Michelin-ravintola Askiin. Hovimestari rupesi lautasen pöytään tuotuaan höpöttämään annoksesta. Keskeytin ja kysyin, saisinko syödä rauhassa."

Tämä naurattaa minua vieläkin ;) Hyvä Jörkka!

(Siis tykkään kyllä hyvästä ruuasta ja ansiokkaista ravintoloista, mutta hifistelyä ja hienostelua en voi sietää.)

Mitä ensimmäiseksi aamulla näen ikkunasta ...

Olohuoneen sohvalla pötkötellessäni näen suuren tuomipihlajan kauniin oksaston, sängyllä loikoillessani uljaita mäntyjä. Tämä on minulle tärkeää - on hyvä muistaa iloita näistä joka päivä.
Onni asuu pienissä asioissa.


 

Helmikuun harmaa horisontti

Sininen ja valkoinen ovat Suomen värit, 
mutta harmaatahan suuri osa vuodesta on. 
Suomalainen sielunmaisemakin on oikeastaan aika harmaa. 
Eikä siinä ole mitään vikaa: 
harmaahan on kaunista, levollista ja harmonista. 
Ainakin minusta. 
Harmaa horisontti antaa perspektiiviä ja rauhoittaa.
Rakastan tätä maisemaa.

Utrio, Kaari: Ruusulaakso

 Kirjapiirissä luettavaksi sovittu teos. En ole ennen Utriota lukenut, mutta tämä yllätti ennakkokäsitykseni räväkkyydellään. Sujuvasti kirjoitettuna ja itselleni kovin tuttuun ympäristöön eli Kruununhakaan sijoitettuna kirja kyllä piti mielenkiintoni yllä. Helsingin jetset- ja taidepiirien elämä on itselleni sen verran vierasta, että en osaa arvioida miten uskottavia henkilöt ja tapahtumat ovat, mutta kiinnekohtia tuntuisi kyllä löytyvän, kun joitakin julkisuuden henkilöitä miettii. Kirjailijan mukaan kaikki henkilöt ovat keksittyjä, mutta kaikki tapahtumat ovat tosia. Mielenkiintoista. Aikamoista vauhtia piireissä pidetään ja kammottavan ohuita ja falskeja tyyppejä löytyy. Hienoa elämää ei tosiaan kannata kadehtia. Kirjan opetus taitaa olla se vanha: tärkeintä on uskaltaa kohdata oma itsensä ja elää sen mukaan, yrittämättä tehdä vaikutusta maailmaan tai muihin ihmisiin. Kaikki muu teeskentely, manipulointi ja pyrkyryys johtaa vain vaikeuksiin. M.O.T.