Hauska kirja rhodesiankoira Nortonin mietteistä. Norton on
oikea maailmankansalainen, onhan hän asunut perheensä kanssa Tukholmassa
Gotlannissa, Lontoossa, Exmooren nummilla, New Yorkissa vain muutamia paikkoja mainitakseni.
Norton tulee toimeen kaikkien kanssa ja pelastaa yhden miehen itsemurhalta ja
yhden metsässä loukkaantunen naisen ja tämän papukaijan pahemmilta kohtaloilta.
Mielenkiintoista oli miten erilainen koirakulttuuri eri maissa on. Joissakin, kuten
Suomessa, koirat on lain mukaan aina pidettävä kytkettyinä (paitsi
metsästysaikana maalla). New Yorkissa koirat saavat olla Central Parkissa
vapaina aamuisin ennen määrättyä kellonaikaa ja Lontoossa talutushihna on
ilmeisesti kokonaan tuntematon käsite; ainakin koirat saavat olla vapaina
kaiken aikaa ja kaikkialla. Pubeissa koirat ovat itse oikeutetusta
tervetulleita vieraita jotka saavat lämmitellä sohvalla takkatulen loisteessa.
Tarjoilu on tietysti tarkoitettu myös heille.
Kirjan tyyliä kuvaa seuraava pätkä, jossa Norton saa
seurakseen toisen koiran ja josta hän ajattelee näin:
”Döm om min förvåning när jag en dag fick en
kusin. Det var en fjantig liten valp som påminde mer om en fyrbent höna än en
hund: smutsvit, fluffig, hårig, ivrig på gränsen till hysterisk, virrig,
glosögd och totalt ofilosofisk. En tiondedel av min vikt ungefär när jag först
träffade honom, ja herregud, det var svårt att förstå vad man skulle ha honom
till. Han hette Melwin, bara det, och hans vårdnadshavare var släkt med mina på
något vis. I rakt nedstigande led, som jag tror att det heter, det var därför
jag var tvungen att umgås med den fyrbenta hönan. Ras? frågar vän av ordning.
Ingen alls; troligen sammansatt av reservdelar som blivit över.“
Siis hauskalla tavalla hiukan konstikasta kieltä, niin kuin
sopii koiralle joka yrittää muotoilla ajatuksensa arvokkaasti.