Mustajoki Arto: Väärinymmärryksiä. Miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin?

 

Gaudeamuksen kustanne, josta sain tiedon yliopiston alumnien kautta ja ostinkin itselleni. Mielenkiintoista luettavaa sujuvasti ja hauskastikin kirjoitettuna. Takakannessa aivotutkija Minna Huotilainen kirjoittaa: ”Tämän kirjan lukeminen antaa työkaluja väärinymmärrysten välttämiseen ja jättää lukijan ihmettelemään, voimmeko oikeasti koskaan ymmärtää toisiamme.”

On yllättävää, miten paljon kognitiivista energiaa aivomme tarvitsevat tarkkaan puheilmaisuun ja ennen kaikkea yllättävää on, että kuunteleminen itse asiassa vaatisi vielä puhumistakin enemmän vaivaa. Ei siis ihme, että huolimattomasti ilmaistu ja huonosti kuunneltu viesti harvoin saavuttaa maalinsa.

Kirjoittaja on Helsingin yliopistonvenäjän kielen emeritusprofessori, akateemisen maailman moniottelija ja tietokirjailija. Hänen Kevyt kosketus venäjän kieleen (2012) oli Tieto-Finlandia-ehdokas ja sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2013.Viime vuodet Mustajoki on tutkinut väärinymmärtämisen syitä ja seurauksia.

 

 

Kinnunen Tommi: Ei kertonut katuvansa

 

 Kertomus viiden, Lapin sodan aikana saksalaisten matkaan lähteneen naisen kärsimysvaelluksesta norjalaiselta vankileiriltä Suomen Lapin läpi. Häväistyinä saksalaishuorina kukaan ei heitä halua ottaa vastaan. Nälkä, kylmyys ja väsymys painavat, kun he vaeltavat halki poltetun maan. Joku satunnainen vastaantulija saattaa heitä hivenen armahtaa, antaa leipäpalan ja kohtelee ihmisenä. Useimmat kuitenkin katsovat sivuun tai syytävät herjauksia. Matkan alussa naiset ovat toisilleen ventovieraita. Vähitellen heidän välilleen kuitenkin muodostuu jonkinlaisia siteitä, ei kuitenkaan niin vahvoja, että he sopisivat mistään myöhemmästä yhteydenpidosta. Vaikean ratkaisun eteen he joutuvat, kun heistä vanhimman, Ailin, jalat eivät enää kanna ja hän joutuu yksin jäämään tien poskeen.  

 Lohduttoman synkkää luettavaa, vaikka Kinnunen kirjoittaa niin hyvin, että lukeminen sujuu joutuisasti. Ympäristön, samoin kuin naisten tunnelmien ja mietteiden kuvaaminen on elävää. Matkan tekoon on helppo samaistua. Jotain kuitenkin jää mielestäni puuttumaan. Olisin halunnut paremmin päästä selville syistä miksi naiset olivat saksalaisten matkaan lähteneet. On vaikea uskoa, että sodan loppuvaiheessa aikuinen nainen tuon ratkaisut olisi tehnyt vain siksi, että arki tylsän aviomiehen kanssa kyllästyttää. Melko lailla auki myös jäi, mitä naisille korpivaelluksen jälkeen tapahtui. Päähenkilön osalta annetaan kyllä Vaasan poliisilaitoksen huolto-osaston pöytäkirja, jonka mukaan Irene Eeva Miettinen määrätään vuoden ajaksi irtolaisvalvonnan alaiseksi. Sujuvan kerronnan ja elävän maiseman kuvauksen oheen olisin kaivannut syvempää psykologista otetta.

 

Kytömäki Anni, Margarita

 

Finlandia-palkinnon voittaja 2020 on palkintonsa ansainnut. Romaani on sujuvasti ja
vetävästi kirjoitettu ja aiheet mitä ajankohtaisimpia. Senni, toiselta nimeltään Margarita kuten kirjan toinen päähenkilö eli helmisimpukka, työskentelee kylpylässä hierojana ja kouluttautuu myöhemmin lääkintävoimistelijaksi. Helmisimpukan tavoin Senni on melko lailla kuoreensa sulkeutunut. Työhönsä hän on alun perin tullut keittäjänä työskentelevän äitinsä avuksi ja hierojan työn hän on oppinut isältään. Jo edesmennyt isä kulkee yhä Sennin mukana ja neuvoo selän takana, miten tulee toimia. Miehistä Sennillä ei ole kokemusta, mutta sitä suurempi vimma ottaa asiasta selvää; raskaaksi hän tuleekin ensi yrittämällä ja oikeastaan tietämättä kenen kanssa. Tapahtumat sijoittuvat sodanjälkeiseen Suomeen, jossa vauvojen teko on isänmaallinen teko ja velvollisuus, jopa oman terveyden hinnalla. Valtion vauvaksi nimittämäänsä lasta Senni ei kuitenkaan saa synnyttää vai saiko sittenkin? 

   Yksi kirjan ajankohtaisista teemoista on pandemia. 1950-luvulla poliorokote on vasta tulossa ja tauti leviää Suomessakin. Kun kylpylä omistajansa kuoleman jälkeen myydään ja toiminta loppu, lähtee Senni kaupunkiin uuden ammatin oppiin. Opintojensa ohella hän toimii polioon sairastuneiden lasten voimisteluttajana. 

   Luonto on Sennille tärkeä, luonnossa hän on omimmillaan ja luonnosta löytyy tärkeä tehtävä, helmisimukoiden pelastaminen. Kun Sennin isovanhempien torpan ympärillä oleva vanha metsä kaadetaan ja joki puiden kuljetusta varten ruopataan, simpukoiden luontainen elintila tuhoutuu. Senni kuljettaa simpukat uuteen ympäristöön, jossa elinolot ovat niille suotuisat. Löytyykö oikea elämä lopulta hänellekin?

Forsström Jan: Aikuisia ihmisiä

Takakannen tekstissä sanotaan näin: ”Aikuisia Ihmisiä kuvaa päähenkilöidensä kautta suomalaista kulttuuriväkeä ihanan nurjasti. Ikuisia kolmekymppisiään elävät, ihaillut – tai sellaiseksi pyrkivät – ja hauraat ihmiset pyörivät omissa pikku piireissään. Kipeää todellisuutta ei kukaan pääse pakoon.

… Jan Forströmin teksti on ymmärtäväinen inhimillistä hätää ja julman hauska itsetärkeilyä kohtaan.”

Luonnehdinta osuu niin hyvin kohdalleen, että en osaa paremmin sanoa. Eläkeläiselle oli oikein avartavaa – joskin aluksi tyrmistyttävää – lukea kuvausta näiden ikuisten teinien huolista ja puhetavasta. Kirjan nimikin alleviivaa lempeän ironisesti näiden kolmikymppisten epäaikuismaisuutta – ainakin näin pari sukupolvea vanhemman silmissä. Aluksi outoa, mutta kaiken kaikkiaan aika opettavaista luettavaa. No mutt hei, ens kerralla jotain muuta! Moikka.