Pitkän vitkastelun jälkeen kevät vihdoin kuroo kiinni takamatkaansa, ja piha ilahduttaa ihan hurmioon asti. Scillojen ja lumikellojen lakastuneet jäännöksetkään eivät häiritse, kun tulppaanit ja lemmikit valtaavat alaa.
Ruohonleikkuukoneen kanssa oli ensin vaikeuksia, mutta taisi johtua siitä etten heti muistanut miten se käynnistetään. Kasteluletkun kiinnitys on nyt kunnossa, kun Starkin hyvä palvelu osasi myydä oikean tiivisteen. K-rauta ei viime kesänä yltänyt samaan, ja koko kesän harmittelin vuotavaa liitosta.
Ruusut ja muutkin ovat saaneet sitä ihteään eli poltettua hevosen lantaa, jota M. ystävällisesti toi ison säkillisen Kokemäeltä. Vähän ripottelin nurmikollekin, mutta sitten aloin pelätä että Elli saa sitä turkkiinsa. Niin hevostyttö kuin olen aikoinaan ollutkin en välitä siitä hajusta omassa sängyssäni.
Nurmikko on kyllä aika lailla
kärsinyt luultavasti sekä talvesta että Ellistä. Levitin neljä säkkiä (à
30 l; mullan hankinta on oma ongelmansa kun itse en pysty kantamaan) multaa ja valkoapilan siementä. Aikaisemmin jo kalkitsin ja
lannoitin.
Tuomipihlaja on upeasti kukassa ja on kuin morsian. En muista että se olisi viime vuonna ollut yhtä komea.
Ihme, miten paljon pieni piha tuottaa iloa, sekä emännälle että varsinkin pienelle koiralle.
Perenna on kuin yllätysmuna: joka päivä jotain uutta ilmaantuu. Nyt ihan hurjasti lemmikkejä ja kaihonkukkaa - ja väriläikkänä tätä uutta erikoista tulppaania. Eilen sain ison säkin hevosen lantaa ja sitä on nyt levitetty ruusuille ja muillekin.
Käytiin tutustumassa ystävän perustamaan garden life style -myymälään Mankkaalla. Houkuttelevan näköisiä kasveja, ruukkuja ym kaikkea ihanaa.
klikkaa kuva terävämmäksi
Mukaan tarttui ovaalin muotoinen koriruukku ja siihen pikkuiset hortensiat.
klikkaa kuva terävämmäksi
klikkaa kuva terävämmäksi
Elli valvoi istutustöitä.
klikkaa kuva terävämmäksi
Karkulainen joutui suihkuun. Elli kävi rypemässä Hauenkallion vesilätäkössä. En tiedä, juoksiko sinne jonkun eukan perässä vai putosiko, mutta ihan märkänä tuli takaisin.
Paras paikka kuivatella on sängyllä: Ei päätä eikä häntää!
Olen koirien, kirjojen ja kameran ystävä, olen eläkkeellä ja asustan Espoossa.
Kuvani ovat omiani; ethän lainaa niitä luvatta. Jos haluat käyttää kuviani, ota yhteyttä, niin sovimme asiasta erikseen.
Klikkaamalla kuvat saa suuremmiksi.