Tässäpä hauska, chick-lit genreen lukeutuva kirja, joka väistämättä toi mieleen Bridget Jonesin vilpittömän liikuttavat ponnistelut. Marjaana on itsensä seksuaalipositiiviseksi luokitteleva nuori nainen, joka lannistumattoman uteliaana on aina valmis kohtaamaan kulloinkin vastaantulevan miehen.
Kirjan tekijä Laura Manninen on opiskellut ympäristötieteitä ja tekee työkseen viestintää. Hänellä on sana hallussaan ja tyylitaju kohdallaan; vaikka aihepiiri pyörii paljolti navan alapuolella, missään vaiheessa kirjailija ei sorru mauttomuuksiin. Miehet tuntuvat olevan päähenkilölle pakkomielle, mutta ei Jane Austinmaisessa mielessä elämän ja elintason pelastajina, vaan puhtaasti elämän sulostuttajina. Miehiä on moneen lähtöön, mutta jokainen lopulta tuottaa vesiperän ja pettymyksen. Kukin tavallaan, mutta yrittänyttä ei laiteta! Elämä ja etsintä jatkuu. Tätä oli oikein hauska lukea!
50 vuotta myöhemmin Bronislaw ihailee konsertin jälkeen iäkkäänpuoleisen naissolistin viulun sointia ja rakennetta ja saa kuulla että viulu on naisen sedän rakentama eikä hän luopuisi siitä mistään hinnasta. Nainen kertoo viulun tarinan: viulu on Danielin rakentama! Bronislaw saa kuulla Danielin selvinneen hengissä keskitysleiriltä, mutta kuolleen muutamia vuosia vapautumisen jälkeen.
 |
| Lisää kuvateksti |
Nyt sattui minulle vaikea kirja. En päässyt perille, mitä kirjailija oikeastaan halusi sanoa. Syy varmasti on itsessäni; kun en jaksanut kiinnostua kunnolla, niin luin paikoin vähän harppomalla.
Kyseessä on ratkaisematon murhajuttu. Kertoja Tom löytää vanhan lehtileikkeen, jossa kerrotaan luolasta löytyneestä miehen verisestä, alastomasta ruumiista, jonka alahuuli on silvottu irti. Tom kiinnostuu jutusta, koska hän muistaa kohutapauksen nuoruudestaan ja koska uhri, Mikael K. on suunnilleen hänen ikäisensä ja tapahtuma sattui lähellä hänen silloista kotiaan. Tom käy läpi kaiken löytämänsä materiaalin ja haastattelee tutkintatuomaria, poliisia ja kaikkia muita asiasta mahdollisesti jotain tietäviä. Onko kyseessä murha vai avustettu itsemurha, jota uhrin jollain tasolla tiedetään suunnitelleen. Mahdollista murhaajaa/avustajaa Svante Anderssonia on oikeudenkäynnin aikana kuulusteltu, mutta näytön puuttuessa hänet on vapautettu.
Tomin tutkimuksiin liittyen kirjailija kuvailee useiden asiaan kytkeytyviä henkilöitä. Tästä ei minulle kuitenkaan avautunut mitään mukaansatempaavaa ihmiskuvausta. Millainen tämä yksinäinen susi, Mikael K. lopulta oli ja mitä hänelle tapahtui, ei selvinnyt. Yksi luku on kirjoitettu Mikaelin itsensä näkökulmasta juuri hänen kuolinpäivänään: ystävänsä avustamaan itsemurhaan hän ilmiselvästi on ryhtymässä, mutta meneekö pupu pöksyyn ja toteutuuko suunnitelma lopulta vain umpihumalan jouduttamana. Ei selvinnyt minulle.
Ehkä luin tätä iltaisin liian väsyneenä.
