torstai 19. toukokuuta 2016

Pehmeät värit




Makroviikon haastesana pehmeä voi merkitä pehmeän kosketuksen lisäksi pehmeitä värejä. Pehmeä voi tietysti olla äänikin, luonne tai maku  - ja voihan joku  olla päästäänkin ihan pehmeä.

Makrotex, haaste: Pehmeä

maanantai 16. toukokuuta 2016

Pihapäivitystä




 
 

Kaikkea tapahtuu nyt vauhdilla. Tänään ovat auenneet tulppaanit, ruusut puskevat versoa, maksaruoho rehottaa, vuohenjuuret hehkuvat ja norjanangervo kylpee kermavaahdossa.

Vaikka muuten en ole jatkuvan muutoksen ystävä, kuvaamisen kannalta kaikkein kiinnostavinta ovat juuri luonnossa tapahtuvat muutokset. Jopa talvella. 

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Heijastus

klikkaa kuva terävämmksi
Mikä näkemästämme on totta ja mikä harhaa? Silmänkääntäjät harhauttavat toisia tahallaan, mutta joskus emme vain näe edessämme olevia asioita niiden oikeassa valossa. Joskus näemme vasta jälkeenpäin. Näkeminen tarkoittaa myös ymmärtämistä, you see!

Minua on aina kiehtonut tämä ensimmäisen korinttilaiskirjeen ajatus: Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä. Mikä lupaus, tuskin maltan odottaa!

Kuvassa orvokit ovat oikein päin, piha heijastuu ikkunasta. Oli pakko kokeilla, miltä näyttää valokuvattuna ;)

perjantai 13. toukokuuta 2016

Kesäkukkia

Lähdin ostamaan kasveille lannoitetta, mutta eihän Muhevaiselta voinut tyhjin käsin - siis ilman kukkia - kotiin palata. Kesäkukkien valikoima on nyt loistavimmillaan; oli pakko ostaa pari hehkeänpunaista daaliaa

klikkaa kuva terävämmäksi
  ja muutama herttainen tähtisilmä. 

klikkaa kuva terävämmäksi

Tähtisilmä on niin nostalginenkin, kun edesmennyt rakkaani tapasi joskus kutsua minua sillä nimellä. Taidankin viedä nämä haudalle, kunhan hallanvaara väistyy.

Viisaat viihtyvät varjossa

Tänään on lämmintä vielä piisannut, Ellille jo liikaakin. Viisaat nimittäin viihtyvät varjossa; koira ymmärtää sen paremmin kuin ihminen, joka typeryyttään polttaa ihonsa auringossa ja pahimmassa tapauksessa hankkii itselleen vielä ihosyövän.

klikkaa kuvaterävämmäksi

***


torstai 12. toukokuuta 2016

Pihapuu kukkii

Talven mittaan olen ihaillut pihapuutani. Lehdettömänäkin se on kaunis: kuin japanilainen veistos. Hyvin korkea, monirunkoinen ja haaroittunut. Nyt se alkaa saada lehtiä, ja kukat ovat ilmestyneet samaan aikaan.


klikkaa kuva isommaksi
klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi
Ilmeisesti se on sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis). Tosin sen lehdet ovat vihreät, kun taas googlaamalla selvisi että sirotuomipihlajan lehdet ovat keväällä ruskeat. Mutta ehkä väri vaihtuu.
Kiinnostava tällainen uusi piha, joka tuottaa mukavia yllätyksiä päivittäin :) Jään kiinnostuneena odottamaan, millainen syysväri pihani komistukseen ilmaantuu. Sirotuomipihlajalla ainakin on komea syysasu.

 

Kevään siniset sävyt


Valokuvatorstai, haaste 2016/05/409 : Sävy