keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Scilla

klikkaa kuva terävämmäksi
MakroTex, haaste: Huhtikuu

Kevät etenee - ja remontti

Kevät etenee. Nyt aukeavat scillat.

 Vihdoin on myös päästy remontin ulkotyövaiheisiin, toisin sanoen tuulikaapin lattian laatoitukseen ja

pihan lyhtyvalo asennukseen.

Kaikki alkaa olla valmista.

 Huomenna pestään ikkunat.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Ihan(aa) pihalla


Krookuksia on nyt auennut lisää. Elli ihailee ja ihmettelee, mikä kukassa pörrää.


Kimalainen paholainen, kunhan ei pistä kuonoon. 

Jätetään kukat ja seurataan ajan kulumista aurinkotuolissa loikoillen:





... ja pilven varjot vaeltavat ... Tämä on täyttä elämää! Zen!

Hauenkalliolla

Klikkaa kuva teräväksi
Hauenkallio on kuin miniatyyri Koli keskellä Haukilahtea. Ympäristö on luonnonvarainen siinä määrin että kuolleet puut saavat olla rauhassa, toiset vielä pystyssä, toiset jo maahan kaatuneina maatumistaan odottamassa. Rauhaa lisää kulkijoiden vähäinen määrä. Yleensä ketään ei tule vastaan.

Ulkopuolisen maailman voi helposti unohtaa niin halutessaan. Mutta uudistukset ovat lähellä: vajaan kahden kilometrin päässä Matinkylää rakennetaan vimmalla. Kun alempaa kuvaa ensin klikkaa ja sitten katsoo oikein tarkkaan, voi huomata tulevan pilvenpiirtäjän kohoavan kuvassa keskellä olevan männynlatvan vasemmalla puolella. Metroasema tulee olemaan tästä puolentoista kilometrin päässä.


Klikkaa kuva teräväksi

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Sadesäällä

ja flunssan iskiessä voi vain yrittää kuvata sisätiloissa 

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

ja vähän myös nauttia oman pihan suomasta ylellisyydestä

klikkaa kuva isommaksi

torstai 7. huhtikuuta 2016

Kevät

klikkaa kuva isommaksi

Huhtikuun sää ailahtelee, enkä oikein tiedä mikä kuva sopisi valokuvatorstain teemaan. Yhtenä päivänä talven tähdet ovat avoinna ja sitten taas eivät. Välillä krookus yrittää avata silmiään, mutta vetäytyykin takaisin nukkumaan. Välillä Elli kurkottaa kuonoaan kohti aurinkoa ja sitten mennään taas sumussa pitkin koleaa jokivartta. Sellainen se on, kevät!

Valokuvatorstai, haaste 2016/04/404: Keväinen

Ellin musiikkimaku


Ellillä on hyvin kehittynyt musiikkimaku. Toistaiseksi hän on aina pontevasti pyytänyt minua lopettamaan pianon soiton heti instrumentin ääreen istahdettuani. Kahdella tassulla seisten ja hampailla nakertaen asia on tullut selvästi ymmärretyksi. Musiikkikappaleen vaihtaminen ei ole auttanut; edes Joensuun Elli ei ole kelvannut. Vika ei tietysti ole ollut kappaleissa, vaan soitossa, sehän on selvä.

Kunnes tänään. Kun aloin tapailla otetta Bachin  Das wohltemperierte Klavier (WTK) -nimisestä teoksesta, Elli kävi makuulle viereeni ja kuunteli rauhallisesti niin kauan kuin soittoa kesti. Hätäilemättä ja tyytyväisen näköisenä. 

Jotain maagista täytyy noissa Bachin soinnuissa olla!