Talviamppeli

Piha vaipuu nyt talvilepoon. Kukista ei paljon enää ole jäljellä: syysasterit ja tähtisilmät ovat vielä hengissä, samoin amppeleiden pelargoniat. Muhevaiselta kävin hakemassa vielä talviamppelin, jonka pitäisi kestää tammikuulle. Saa nähdä.

Lokakuussa klo 17:40

Ensi yönä siirretään kelloja taas taaksepäin ja huomenna on siis tällaista jo puoli viideltä. Alan odottaa kevättä. Ei talvessa sinänsä mitään vikaa ole, kunhan ei olisi niin pirun piemää.


 

Elli dogsitterinä

Olipahan taas hauskaa

 

Elli ja piha -päivitys

Ilmojen kylmettyäkin on pihalla vielä kukassa jotakin, kuten tähtisilmät, jotka aloittivat uuden kukinnan. Näistä on ollut iloa koko kesän, täytyy muistaa laittaa ensi kesänä, samoin kuin dahlioita. Riippupelargoniatkin ovat ihmeen kestäviä.

Pääpuutarhuri voi tyytyväisenä tarkastella reviiriään.

Lokakuu etenee ja lehdet putoaa

Onneksi pihalla on ikivihreitäkin, joiden suojassa on Ellillä mukavaa.

Lokakuussa klo 17

Kantola Petteri: Ajan kanssa. Kesäni Marcel Proustin seurassa.

Kertojan elämä on sekaisin. Välit tyttöystävän kanssa rakoilevat ja vaativat tuumaustaukoa. Sopivasti hän perii setänsä talon ja muuttaa sinne lukemaan Proustia ja pohtimaan elämää. Kaikki tuntuu vaikealta eikä Proustin lukeminenkaan tahdo sujua, kun yllättäen itse Marcel Proust ilmestyy hänen vieraakseen. Alkaa koko kesän mittainen vuoropuhelu suuren mestarin kanssa. Proust opettaa kertojalle, ettei muistoja pidä unohtaa, sillä minuutemme on vaiheittemme kerrostumista tehty. Kun kesän päättyessä keskustelut lapsuusmuistojen merkityksestä, surun ja pettymyksien yli pääsemisestä ja omien virheiden kohtaamisesta on käyty ja Proust pukeutunut turkkiin ja jättänyt kertojan, tämä palaa kaupunkiin tyttöystävänsä luo. Yhdessä he jatkavat molemmilta aikaisemmin kesken jäänyttä Proustin suurteoksen lukemista. Happy  end. 

Aika omaperäinen juttu. Hauskaa tässä on se, että kyseessä on piirroskirja.