tiistai 30. kesäkuuta 2015

Elli-päivitys

klikkaa kuva isommaksi
Sanotaan, että Suomessa keskustellaan aina vain yhdestä asiasta, mutta niin se vain on että minunkin päähäni ja arkeeni näyttää mahtuvan vain yksi asia kerrallaan. Ja nykyään se on Elli.


klikkaa kuva isommaksi
Oot ensimmäinen aatoksissain aamulla ja illalla myös miete viimeinen! Ulos mennään noin kolmen tunnin välein tunniksi kerrallaan. Yöllä sentään nukutaan.

klikkaa kuva isommaksi
Koska Elli ei erityisemmin pidä portaista, mutta sen sijaan arvostaa suuresti vapaata oleskelua pihalla, on meillä nyt meneillään koeluontoinen projekti portaiden vaihtamiseski pihaan. Toisin sanoen työn alla on kaksi ehdollista asuntokauppaa: uuden mahdollinen osto ja oman mahdollinen myynti. Naapurini tosin jo ehti todeta että ei siitä mitään tule, ja luultavasti hän on oikeassa. Mutta alltid måste man försöka, kuten velivainajani sanoi tytöistä puheen ollen.


klikkaa kuva isommaksi
Lähikuvissa Elli näyttää jo ihan isolta tytöltä, mutta alin kuva paljastaa, miten pikkuinen hän tosiasiassa on. Paino on pysynyt samana eli 6,6 kilossa jo 2,5 kk. Ja kun Elli on jo 8,5 kk, luulen että hän jääkin kääpiögöötiksi. Mikä taas sopiim minulle paremmin kuin hyvin: pientä koiraa toivoinkin.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Alkukesän viettoa Saimaan rannalla

klikkaa kuva isommaksi
Helteiden puolesta Ellin ensimmäinen kesä ei tunnu pääsevän vauhtiin. Välillä olikin tyytyminen sisäleikkeihin.

klikkaa kuva isommaksi
 Nojatuoli on suosittu ja välillä siihen on suorastaan tungosta.

klikkaa kuva isommaksi
 Lauantaina sentään tuuli tyyntyi hetkeksi ja päästiin haravoimaan.

klikkaa kuva isommaksi
Ja leikkiminen onnistuu huonommallakin kelillä.

klikkaa kuva isommaksi
 Innokkaista uimaopettajista huolimatta ...

klikkaa kuva isommaksi
 
klikkaa kuva isommaksi
 ... Elli ei välittänyt mennä veteen

klikkaa kuva isommaksi
Hiekalla poseeraaminen sen sijaan sujui mallikkaasti.

klikkaa kuva isommaksi

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Hannu Väisänen, Piisamiturkki ja muita kertomuksia


12 tarinaa, joissa Hannu Väisäsen uskomaton mielikuvitus, huumori ja inhimillisyys yhdistyvät nautittavaan kerrontaan. Väisäsellä on kyky saada lukija näkemään tilanteet silmiensä edessä. Ehkä se johtuu siitä että Väisänen on paitsi kirjailija myös kuvataiteilija. Hänellä on myös erinomainen taito puhaltaa elävä henki myös elottomiin kappaleisiin, usein humoristisella tavalla.

Eniten pidin kirjan alkuun ja loppuun sijoitetuista tarinoista, joissa kummassakin kuvattiin vanhuutta.

Kirjan lainasin kirjastosta, ja juuri tämän teoksen avulla päätti pieni Elli-pentuni opetella lukemaan. Nyt lähden palauttamaan kirjaa ja tunnustamaan syntimme. Saa nähdä saanko lunastaa vaurioituneen kirjan itselleni vai arkistoituuko se kirjaston vahinkokokoelmiin.

 

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kesäinen kukkakimppu

klikkaa kuva isommaksi
Tätien kesken on kivaa! Läsecirkelissä puhutaan kirjoista, syödään ja saadaan kukkia!

Paikallinen kukkapoika Marko on mestari kimppujen tekemisessä. Niin nytkin :)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Päikkäreillä leppiksen kanssa

klikkaa kuva isommaksi
Koleana kesäaamuna kahden aamulenkin jälkeen sohvalla nukkuva koira on ilo silmälle. 


klikkaa kuva isommaksi

Elliä väsyttää kun sai puistossa riehua 3 kk-ikäisen berninpaimenkoiran kanssa. Kerrankin Elliä nuorempi pentu, jota sai vähän jo juosta karkuun. 3 kk berni on huomattavasti isompi kuin 7 kk göötti - ja kun sillä vielä on ne pentuhampaat!

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Sileä ympyrä


klikkaa kuva isommaksi
Ympyrällä ei ole alkua eikä loppua. Senköhän takia juuri sileä sormus on valittu symbolisoimaan rakkautta?

Makroviikot, haaste 2015/06: ympyrä