Jäätelöllä

klikkaa kuva isommaksi

Poikettiin Ellin kanssa Haukilahden Paviljongin edessä jäätelölle. Elli on oppivainen ja kun kerran aikaisemmin hän sai tässä maistaa jäätelöä, niin nyt mentiin jäätelökojua kohti jo remmi suorana.

klikkaa kuva isommaksi

 Hyvää oli ja samalla oli kiva ihailla veneitä

klikkaa kuva isommaksi

 ja ohikulkevia koiria.

klikkaa kuva isommaksi

Käsi kädessä

klikkaa kuva isommaksi

Käsi kädessä ja yhtä jalkaa - silloinkin kun vastamäki alkaa.

Kädestä pitäminen on yksi ihanimmista asioista mitä on. Nuorethan tietysti kulkevat käsikkäin ja kaulakkain, mutta kun vanhat ihmiset kulkevat käsi kädessä, se lämmittää sivustakatsojankin sydäntä. Suloista!


 

Kohtaamisia puistossa

Elli on äärimmäisen sosiaalinen ja haluaa tutustua kaikkiin, siis ihan kaikkiin, niin ihmisiin kuin koiriin - ja myös siileihin. Vähän minua pelottaa, kun olen kuullut että siilit saattavat purra eivätkä purressaan laske irti ollenkaan.

(Nämä surkeat kuvat ovat otoksia kännykällä.)

Lenkin jälkeen ...

klikkaa kuva isommaksi

 ... on hyvä käydä huilaamaan ja nostaa jalat ylöspäin.

klikkaa kuva isommaksi

Tulevaan kotiseutuun orientoitumassa

klikkaa kuva isommaksi

Käytiin Ellin kanssa päiväkävelyllä tulevan kotimme ympäristössä. Muuttaminen on iso juttu, kun on asunut yli 40 vuotta samassa paikassa. Onneksi uusi koti on samoilla seuduilla, matkaa sinne on noin kilometri. Nyt pääsee Elli inhoamistaan portaista ja saa niiden tilalle oman aidatun pihan ja saa olla ulkona mielin määrin.

Maariankämmekät kesäillan valossa

klikkaa kuva isommaksi

Sain ystävältä sieniä ja luonnonkukkia ja pakko oli ryhtyä vielä illalla kuvaamaan. Tein vertailua pokkarilla ja järkkärillä. Nyt en onnistunut pokkarilla ollenkaan, Nikonin makro-linssillä sentään omasta mielestäni tyydyttävästi. Maariankämmekkä on hieno kasvi.
 

Ain't She Sweet?

klikkaa kuva isommaksi

Pitkästä aikaa otin kameran mukaan koirakävelylle. Pienen kokonsa puolesta Leica-pokkari on Nikonin järkkäriä kätevämpi, ja sen saa takin alle myös sateelta suojaan, mikä tänään olikin tarpeen, vaikka Elli tähtisilmä saa auringon paistamaan sateellakin. Ellillä onkin salaisuus, joka saa hänet hymyilemään kuin MonaLisa ;)

Ain't She Sweet? https://www.youtube.com/watch?v=6nBj-3NhtpA

klikkaa kuva isommaksi

 Isolla aukolla Leican pokkari tuottaa jopa ihan kelvollisen pokehin.

klikkaa kuva isommaksi

Tyttöjen juttuja

klikkaa kuva isommaksi

Näinkö pian lapsuus jäi jo taakse? Elli on ihan ihmeissään.

klikkaa kuva isommaksi

Vietämme Ellin kanssa hyvin suuren osan päivästä ulkosalla, matkalla ei minnekään. Varsinkin nykyisessä olotilassaan Elli lähinnä haistelee ja haaveilee.

Mieleeni on tullut, että koiran ulkoiluttaminen on samalla tavalla laiskan ihmisen meditatiivista hommaa kuin saunan lämmittäminen. Siis kun on saanut puut pesässä syttymään ja siirtynyt  kuistille odottamaan saunan lämpiämistä. Sitä on kiinni tärkeässä toimessa tarvitsematta kuitenkaan varsinaisesti tehdä yhtään mitään. Voi kaikessa rauhassa ja hyvällä omalla tunnolla tarkkailla ympäristöään: kuunnella puiden huminaa ja nuuhkia kukkien tuoksuja. Kiire ei häiritse.

Åsa Nilsonne: H

Aivan verraton kirja aivotutkimuksesta. Kirjan päähenkilö on aivotutkija H, joka on tahtomattaan ajautumassa hieman epäsovinnaiselta vaikuttavaan rakastumiseen. Tai oikeastaan päähenkilö ei ole H, vaan hänen aivoalueensa Hippocampus, Amygdala ja Cortex, jotka käyvät pientä valtataistelua H:n kohtalosta. Tämä juuri tekee kirjasta mainion: kun yleensä tutkijat tutkivat aivoalueita niin tässä asetelma on käännetty päälaelleen ja aivoalueet ovatkin päätekijöitä ja poloinen henkilö H on ikään kuin koeobjektina – vähän kuin marionettinukke, jonka lankoja Cortex, Hippocampus ja Amygdala kilvan yrittävät vedellä.

Hippocampuksen tehtävä on luoda tunnepohjaisia muistoja ja palauttaa niitä mieleen. Kirjailijan mukaan muistot eivät ole menneisyydessä tapahtuneita tosiasioita, vaan nimenomaan mieleen palautettavia tuokiokuvia, jotka saattavat olla hyvinkin tunnepohjaisesti väritettyjä, usein jopa vääristeltyjä. Muistojen pohjalta ihminen myös luo kuvia tulevaisuudesta joihin sitten perustaa suunnitelmiaan.

Amygdala puolestaan antaa asioille merkityksen sen mukaan ovatko ne suotavia vai epäsuotavia. Ja cortex on se informaatiota analysoiva järkiveikko, joka rakastumisen ensihuumassakin saattaa huutaa, että tästä ei mitään hyvää seuraa. Cortex ei välttämättä saa ääntään aina kuuluviin, mutta loppupeleissä cortex kuitenkin on se joka ihmisen persoonallisuudesta vastaa.

Ian McEwan: The Children Act

Meneekö elämän pelastava hoito lapsipotilaan ja tämän vanhempien tahdon tai uskonnollisen vakaumuksen edelle? Tätä joutuu Fiona Maye istuvana tuomarina McEwanin romaanissa miettimään. Entä mikä on tuomarin vastuu alaikäisen asiakkaan elämästä sen jälkeen jos ja kun hän on päätöksellään mullistanut tämän arvomaailman ja ihmissuhteet? Onko mahdollista rajata ammatilliset ratkaisut puhtaasti faktapohjalle ja sulkea omat arvoperusteet ja omat tunteet asian käsittelyn ulkopuolelle?

The Children Act on vetävästi kirjoitettu ja panee lukijankin miettimään. Oikeuskäsittelyn rinnalla McEwan kuljettaa aviokriisiä, joka sekin saa lukijan pohtimaan henkilöiden reaktioiden oikeutusta.

Mielenkiintoinen kirja, En ole aikaisemmin tältä kirjailijalta mitään lukenut, mutta varmasti tilaan kirjastosta lisää.

Elli löytää aarteen ...

... josta ei malta hellittää edes kriittisimmällä hetkellä ;)