sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Siskin Mihail, Kaunokirjoituksia



     
Kirjaston Bestseller-hyllystä mukaan napattu novellikokoelma. Mukaansatempaavaa luettavaa, vaikka parin novellin kohdalla taisin vähän pudota kärryiltä. Tämä ei välttämättä sovi myöhäisillan lukemistoon jolloin väsyttää niin, että kirja ei tahdo pysyä kädessä, saati silmäluomet lupsumatta.

Esimerkiksi Sokea soittoniekka aukeni minulle vasta kun kirjan lopusta löytyi selventävä lukuohje: Keskiössä ei suinkaan ole perinteinen kohtalokas, elinikäinen rakkaus, vaan lähinnä eräänlainen kaikkialla läsnä oleva rakkaus, joka ei liiemmin valikoi kohdettaan. Novellissa tämä mainittu rakkaus tuntuu aikaansaavan kaikenlaista hämminkiä, sotkuisia rakkaussuhteita kahden ystäväperheen kesken ja niistä johtuvia tragedioita.  Lukija joutuu myös ymmälleen, sillä kertoja vaihtuu novellin mittaan useaan otteeseen. Enimmäkseen äänessä on opiskelijatyttö Zenja eli Jevgenia Dmitrijevna (tässä juuri jouduin harhaan kun en hoksannut kuka tämä Jevgenia nyt taas olikaan), joka on rakastunut isänsä Dmitrin eli Mitjan ystävään, yliopistossa opettavaan Aleksei Pavlovitsiin eli  Aljosaan. Hän myös toimii tämän syöpään sairastuneen vaimon Vera Lvovnan hoitajana. Zenjan kotona on käymässä hänen äitinsä ystävätär Mirra Aleksandrovna eli Mika-täti ja tämän poika Roman (Roma, Romotska). Ilman mitään vinkkiä nimien takaa löytyvistä henkilöistä, juttua oli tosiaan vaikea seurata.

Tähän kirjaan kannattaisi palata vielä ajan kanssa; harmi vaan että Bestsellerin sai lainata vain viikoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.