Rachel Joyce: The unlikely pilgrimage of Harold Fry.

Tähän kirjaan tartuin blogikaimani innostamana. Harold Fry, vaimonsa silmissä väritön luuseri saa yllättävän kirjeen entiseltä työtoveriltaan Queenieltä.  Syöpäsairas Queenie tekee kuolemaa sairaalassa tuhannen kilometrin päässä. Kirje saa Haroldin muistamaan epäreilua kohtelua, jonka seurauksena Queenie aikoinaan savustettiin ulos heidän yhteisestä työpaikastaan. Nyt Harold tuntee tarvetta korjata silloinen vääryys, ja hän päättää pelastaa Queenien. Hän lähettää tälle kortin, jossa kertoo olevansa tulossa ja kehottaa Queenieä odottamaan. Hänellä on vahva vakaumus asiastaan ja hän tietää että matka on taitettava jalkaisin, Etelä-Englannista Skotlannin rajalle.

Tehtävä on toivoton, mutta matkan edistyessä hän tutustuu moniin ihmisiin – ja omaan elämäänsä. Vähitellen hänestä ja hänen missiostaan tulee kansallinen projekti ja sen sankarina Harold saa peräänsä lauman opetuslapsia, joille projektin tuoma julkisuus on kuitenkin pääasia. Jossain vaiheessa joukkio alkaa käydä Haroldin hermoille ja hän jatkaa matkaansa taas yksin.

Lopulta epätoivoinen tehtävä valmistuu, Harold pääsee perille - tosin Queenien kannalta liian myöhään - mutta Haroldille tämä odysseia on avannut uuden näkökulman itseensä ja omaan elämäänsä.

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkittu teos kuvaa elävästi toisaalta saaristolaisten karua elämää, toisaalta papin asemaa yhteisössään. Pastorskan rooli on kirjassa keskeinen; kirja ottaa kantaa myös naisen asemaan sodanjälkeisessä Suomessa, saaristossa kaukana kasvukeskuksista. Kovaa on ollut, ilot on täytynyt löytää arjesta, työn kautta. Pastorska täyttää ahkeran ja vieraanvaraisen emännän roolin täydellisesti, mutta omat tunteensa hän piilottaa kovan ulkokuoren alle. Lapset on kasvatettava järjestelmällisesti ja hempeilemättä. Vain lehmä saa nähdä sisälle emäntänsä sydämeen. Pappi puolestaan on toista maata, taipuvainen iloisuuteen ja myötätuntoon, aina valmis uhraamaan omaa aikaansa seurakuntalaisten hyväksi - ja  vaimonsa harmiksi. 

Kirjan nimi on  kuvaava: jää on elinehto, jotta talvisaikaan saarten välillä pääsee liikkumaan, mutta yhtä lailla se on saaria eristävä, kohtalokas elementti. Minulle jää nosti mieleen myös eristyneisyyden ihmisten välille, jonka luonteen kylmyys voi aiheuttaa.

Lundberg kirjoittaa elävästi ja sujuvasti. Lukija voi helposti eläytyä kirkkosaaren elämän menoon. Jotkin juonen käänteet tosin tuntuvat melkein keinotekoisesti keksityiltä, mm. papin onneton tapaaminen hänet nuorena käytännöllisesti katsoen raiskanneen kotiapulaisen kanssa juuri pastoraalitenttiä edeltävänä yönä. Kun tapaaminen vielä tapahtui papin äidin toimesta, tuntui episodi liian uskomattomalta.

Hyvin kirjoitettu, mutta ehkei kuitenkaan kovin vetävä lukukokemus sellaiselle, jonka elämässä kirkko ja kirkonmenot eivät ole keskeisiä. 

(Taas nämä rivinvälit kiusaavat: heti kun on editoinut tekstiä uudelleen, rivinvaihto ei enää tottele ollenkaan.)

Juhlaruokaa

klikkaa kuva isommaksi

Saatiin taas nauttia herkkuja ystävän luona. Syntymäpäivät tekevät vanhenemisestakin pelkkää juhlaa!

 Ihanaa. Kiitos!

(Tarjoilu olisi ansainnut tulla kuvatuksi paremmalla välineellä, mutta mukana ei ollut kännykkää kummempaa)

Suru

 Sirusta suru.

 Kun teekannu kolahtaa, niin nokka särkyy.

Kirjaimet, haaste 23: Loppukirjaimet= RU

Rosee-pippurit

klikkaa kuva isommaksi

Makroviikko, haaste 95: Pieni esine läheltä

Naistenpäivää ...

 ... ei voine viettää paremmin kuin syömällä hyvin hyvässä tyttöporukassa. Ystäväni loihti meille herkkuillallisen jonka ääressä aika kului rattoisasti rupatellen myöhään iltaan. Yläkuvassa alkuruuaksi tarjottua kuhamereketta annostellaan lautasille. Tältä ihanuus näytti valmiina:
 

Petikaveri

klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstai, haaste 277: Ihmisen paras ystävä