Herman Koch: Lääkäri

Varsin merkillinen, ehkä dekkariksikin luokiteltavissa oleva kirja lääkäristä, joka ryhtyy jakamaan oikeutta hoitovirheeksi naamioidun murhan kautta. Koston kohde on lääkärin päätelmien mukaan syyllistynyt tekoon, joka lukijankin silmissä on iljettävä ja anteeksiantamaton. Kun sitten käy ilmi, että lääkäri on suuressa viisaudessaan erehtynyt, jää lukijallekin tosiaan pohdittavaa.

Kirja on nopealukuinen eikä ihan hullumpi, mutta ei se mitään suuria odotuksia lunastanut.

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Tämänvuotisen Finlandia-palkinnon saanut teos kuvaa venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan, hänen tyttärensä Aljan ja heidän miestensä elämää ja keskinäisiä suhteita kahdessa eri ajassa ja kahdessa eri maailmassa. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Tsekkoslovakiaan elokuussa 1923 ja Neuvostoliittoon elokuussa 1939. Vallankumousta paenneet valkoiset emigrantit palaavat Neuvostoliittoon rakentamaan kommunistista ihanneyhteiskuntaa. Mitä he sisimmässään ajattelevat, ei ihan selviä lukijalle. Onnea he eivät kuitenkaan tavoita.

Kirja on aluksi aika raskasta luettavaa. Ainakaan minua se ei heti imaissut mukaansa, mutta vähitellen se sai minut otteeseensa. Pelon kieli on kaunista ja sitä kannattaa lukea hitaasti ja keskittyen. Tätä on parempi lukea virkeänä ennemmin kuin illalla juuri ennen nukahtamista.

Äidin ja tyttären suhde on vaikea; näin varmaan on jokaisen hyvin lahjakkaan äidin kohdalla, tällaisen äidin maailma kun ei pyöri tyttären ympärillä, vaikka lasta rakastaakin. Äiti on vaikea.

Kirja on mittava, liki 600 sivua. Ehkä siihen olisi voinut sisällyttää tarkempaa analyysiä emigranttien motiiveista palata kommunistiseen isänmaahansa, josta olivat vallankumousta paenneet. Miksi he palasivat, mitä odottivat? Kun vihollinen lopulta oli omassa lähipiirissäkin, niin on selvää, että idealistiset odotukset eivät täyttyneet.

Mustavalkoinen joulukuusi lähikuvassa

klikkaa kuva isommaksi

Oikeaa joulukuusta ei meillä ole ollut vuosikymmeniin. Ensimmäiset kymmenen vuotta kuusi hankittiin - minun mielikseni - ja seuraavat kymmenen vuotta oltiin ilman - miehen mieliksi. Sitten olinkin jo niin tottunut kuusettomaan jouluun että tapaa ei kumpikaan enää halunnut muuttaa. Koiran ilmestyminen huusholliin antoi lisäperusteen jättää kuusi hankkimatta; uroskoira kun olisi äkkiä nostanut koipeaan sen alaoksille.

Korvikkeena on kävyistä koottu pikkukuusi. Led-valot, jotka antoivat mukavan lisäsäväyksen, eivät enää toimi, eikä nykyisin vallalla olevan osta aina uutta -mentaliteetin mukaan sopivia lamppuja ole mahdollista löytää. 

Koristeet ovat niin halpoja, että ihmiset kai ostavat uudet joka jouluksi. Minulle se ei käy; kysymys ei ole nuukuudesta vaan periaatteesta. Jos olen löytänyt jotain mistä tykkään, en ymmärrä miksi minun pitäisi heittää se kohta pois ja ostaa jotain muuta tilalle. Kaappeihin taas ei mahdu loputtomasti uutta roinaa. Siispä tyydyn vanhoihin valokoristeisiin, joiden valot eivät toimi.

Mustavalkomaanantai haaste 149: Lähikuvassa

P.S. Mustavalkomaanantain haasteet ovat käynnistyneet tauon jälkeen uudelleen. Käykää ihmeessä katsomassa ja jättämässä sinne kuvianne!

Jouluna herkutellaan ...

klikkaa kuva isommaksi

... belgialaisella joululahjasuklaalla. Nam!

Makroviikot, haaste 127: Punainen

Hyvää Joulua ja leikkimieltä!

klikkaa kuva isommaksi

En malttanut olla leikkimättä Mustin ja Mirrin joulukorttikoneella ;)

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille blogiystävilleni!

Jouluviineri

klikkaa kuva isommaksi

Joulua valmistellessa voi jo herkutella. Isossa Ompussa on Kakkukeisarin (olikohan se juuri tuon niminen) tiski, jonka houkutusten ohi en pysähtymättä päässyt. Kun ryhdyin kotona viineriä nauttimaan, sattui aurinko pilkahtamaan, joten ennen herkuttelua oli pakko ottaa siitä valokuva. 

Herkkua maistettuani saatoin vain todeta vanhan viisauden todeksi: moni on kakku päältä kaunis jne..... Viineri nimittäin ei ollutkaan minun makuuni: siinä oli runsaasti ylimakeaa kirsikkahilloa, joka kaiken lisäksi oli maustettu runsaalla määrällä karvasmanteliöljyä. Niin että ihan jäi öklö maku suuhun :-(

Mutta kaunis se oli, eikö vain!

 

Tonttujen joulupuuro

klikkaa kuva isommaksi

Meillä jouluun kuuluu joulupuuro ja joulutontut. Nämä paperiset veijarit ovat kulkeneet mukanani jo yli puoli vuosisataa; varpaatkin on jo teipattu. Kuva on vanha, mutta aina sitä vähän onnistun parantelemaan. ;)


Valokuvatorstai, haaste 308: Joulun tunnelmia