Tammikuussa ...

... katse kääntyy kohti valoa

Loppiainen on ohi ja joulukoristeet korjattu pois. Amarylliksessa osa kukista on nuupahtanut, mutta osa kääntyy toiveekkaasti kohti valoa.

  Osa on vasta nupullaan, kuin odotuksena huomisesta eli keväästä.
 

Makroviikot, haaste: Tammikuu

Tuiskupäivän lumitöitä

Lunta on kolattu tänään jo kahdesti, sekä etuovelta että pihan terassilta. Elli osallistuu pudottamalla lunta marjakuusen oksilta. Jotain kiinnostavaa siellä taitaa olla.

Honkasalo Laura, Pöytä yhdelle. Yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta.

Kirjasta saa aluksi sen käsityksen että yksin oleminen koetaan häpeänä. Yksinäisten kuvataan jäävän kaikesta ulkopuolelle. Jos ei ole seuraa ei voi mennä ravintolaan, elokuviin, teatteriin; ei oikeastaan voi tehdä mitään muuta kuin olla yksin. Syynä on pelko siitä mitä muut ajattelevat, katsovatko säälien tai halveksien sitä pöydässään yksin istuvaa. Jos yksinäiset todella kokevat näin, on se traagista. Itse en koe tuolla tavalla. Omasta puolestani voin mennä yksinäni melkein minne tahansa, paitsi oopperan teetanssiaisiin, siellä kun pitää olla tanssikaveri omasta takaa. En usko, että yksin olemiseni mitenkään kiinnostaa muita paikalla olijoita. Ja jos kiinnostaa niin miksi minun pitäisi välittää siitä mitä jotkut minulle vieraat ja yhdentekevät ihmiset minusta ajattelevat, niin kauan kun en olemuksellani loukkaa ketään. Toki kaikki on hauskempaa, jos kokemukset saa jakaa toisten ihmisten kanssa.

Kirjan toisessa osassa yksinäiset itse kertovat tarinansa. Murheellista luettavaa. Loppuosa onkin sitten helpompaa luettavaa, kun tekijä itse kuvaa yksin olemisensa vapautumisena itsensä toteuttamiseen. Yksin oleminen ei tarkoita samaa kuin yksinäisyys. Yksinäisyys on tunnetila, eikä se välttämättä edes edellytä yksin olemista. Pahintahan on olla yksinäinen muiden keskellä, jos tuntee että ei tule ymmärretyksi tai edes nähdyksi. Eikä ihminen koskaan ole niin yksinäinen kuin huonossa parisuhteessa. Yksin ollessaan taas ei ehkä olekaan yksinäinen, kun seurana ovat muistot ja omat ajatukset. Edesmennyt tätini tapasi sanoa sarkastisesti että jos haluaa viettää aikansa todella hyvässä seurassa, on parasta tyytyä omaansa.

Talven paluu

Saatiin talvi takaisin. Mustan, sateisen ja tuulisen joulun jälkeen - ja nyt kun Ellin tassukin kestää kävellä - on nautinto taas ulkoilla.

Ihan kuin iltapäivällä olisi jo pikkuisen valoisampaa. Voi kyllä olla toiveajattelua.

Iltavalossakin lumi ilahduttaa.

Silmukassa on valmiin alku

Tästä tulee Janina kallion mallin mukaan huivi Rosewater. Pitkästä aikaa on taas hauska kutoa.

Makrotex, haaste: Alku

Pitkästä aikaa taas puikoissa

Vuosien tauon jälkeen tartuin taas puikkoihin. Aion neuloa huivin. Elliäkin touhu kiinnostaa; sisareni on opettanut hänet oikein käsityökoiraksi, kun he yhdessä leikkivät lanka takaisin -leikkiä, jossa Elli saa sotkea lankoja mielinsä määrin. Jostain syystä sama ei nyt olekaan sallittua täällä. Hmmm... aika harmillista!

 

Joulukuun kollaasi

Joulukuun juhlia ovat itsenäisyyspäivä ja joulu. Tuleeko valkoinen vai musta joulu, sitä saadaan aina arvailla. No nyt oli musta joulu, kun talvi tuli ja meni jo marraskuussa. Haukilahdessa aattona satoi silkkaa vettä ja pimeää oli niin ettei ulos ollut paljon asiaa. Eikä edes Ellin kanssa voinut/tarvinnut tehdä pitkiä lenkkejä, kun poloinen oli kynnen  poiston takia toipilaana kokonaiset kolme viikkoa. Tassua pestiin ja sidoksia vaihdettiin päivittäin. Ulos mennessä saapas jalkaan, ja sekös neitiä harmitti. Elli kehitti huippuunsa tekniikan jolla mokomasta pääsisi nopeasti eroon. Joka päivä piti kehittää vähän uudenlaisia ratkaisuja, siis meidän molempien, mutta Elli tuntui olevan aina askeleen edellä. Mikään tai kukaan ei ole yhtä sisukas ja kekseliäs kuin göötti!
Muuten juhlakausi meni rauhallisesti, joskin uudenvuoden raketit Elliä vähän huolestuttuivat. Elli pysytteli lähelläni koko ajan ja kovimman paukkeen aikana Elli ryömi jalkoihini peiton alle - mentiin nimittäin melko aikaisin pehkuihin. 

Onneksi ei kuitenkaan syntynyt suurempaa paniikkia. Uudenvuoden aatto voi olla koiralle todella paha paikka. Ja kun taas sattui aika monta silmävammaa ihmisillekin, niin en ymmärrä miksi räjähteitä pitää amatöörien käsiin sallia. Olisi parempi jos osaavat tahot järjestäisivät näyttäviä ilotulitusnäytöksiä joita yleisö saisi vapaasti ihailla. Miksi pitää paukuttaa joka paikassa? Varsinkin kun tänä vuonna myynnissä oli myös satoja vaarallisia raketteja, joista yleisellä varoituksella yritettiin ilmoittaa. Vahingoista ei kukaan ole vastuussa. Se kärsii joka sokeutuu. Ihan älytöntä.

Kollaasihaaste 2016/12: Joulukuu