perjantai 31. elokuuta 2012

Pystyssä pysymisen taito


Pystyssä pysyminen on taitolajiNäyttää helpolta kun sen osaa.

klikkaa kuva isommaksi

Joskus sen oppiminen vaatii harjoittelua ja sisuakin.

klikkaa kuva isommaksi

Ja välillä on kaaduttava kokonaan ennenkuin taas voi pyrkiä pystyyn.

klikkaa kuva isommaksi

Vähän niinkuin elämässä yleensäkin. Jotta voi pysyä pystyssä on osattava välillä kaatua.

torstai 30. elokuuta 2012

Kesä kääntyy syksyksi


klikkaa kuva isommaksi


 Kesä väistyy

klikkaa kuva isommaksi


syksyn tieltä.

klikkaa kuva isommaksi


Ihan niinkuin elämässäkin erilaiset vaiheet seuraavat toisiaan. 


klikkaa kuva isommaksi


Kaiken epävarmuuden keskellä on ihmeen rauhoittavaa kuunnella aaltojen ääntä. Alltojen liike ja rannan kivet pysyvät ihmisen perspektiivistä katsoen ajasta ikuisuuteen. Niitä ei mikään hetkauta. Ne ovat olleet ennen meitä ja jälkeemme ne tänne jäävät. Aallot ja kivet.

Tosielämän hirtehishuumorista ..



 
..saa nauttia tänään lehteä lukiessaan.

1. Vanhusten hoitoa koskevasta lakiesityksestä ei päästä sovintoon, mutta sen sijaan ryhdytään valmistelemaan lakia eutanasian sallimiseksi. Pääasia, että ongelma hoituu – tavalla tai toisella.

2. Helsingin joukkoliikenteen pullonkaulat on ratkaistu linjauudistuksella. Nyt bussit pysyvät aikataulussa ja tilaa on runsaasti. Harmi vain, että linjat kulkevat eri reiteillä kuin matkustajat.


Unikon vaiheet



klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi



Valokuvatorstai, haaste 253: kuvasarja

Toinen, koira-aiheinen vastaus haasteeseen löytyy aikaisemmasta postauksestani täältä


keskiviikko 29. elokuuta 2012

Käypää valuuttaa

ainakin toistaiseksi

klikkaa kuva isommaksi


Makroviikko, haaste 69: Raha

perjantai 24. elokuuta 2012

Nahistelua: Venny ja Pamina


Ystävien kesken voivat tunteet joskus käydä kuumana:
tarpeeksi ärsytettynä lempeimmänkin kärsivällisyys saattaa loppua.

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi


klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

Sitä saa, mitä tilaa.

torstai 23. elokuuta 2012

Koiran paras ystävä?


Koira on tunnetusti ihmisen paras ystävä,
mutta kuka on koiran paras kaveri?
Toinen koira?

klikkaa kuva isommaksi
Oomme yhdessä ain'

klikkaa kuva isommaksi
minä puren sinua

klikkaa kuva isommaksi
ja sinä puret minua

klikkaa kuva isommaksi
mutta palloa

klikkaa kuva isommaksi

pelataan sovussa

klikkaa kuva isommaksi
ja tarpeet tehdään jo ulos - melkein aina.

klikkaa kuva isommaksi
Kielletty hedelmä maistuu ja sillä on omat seurauksensa.


Omenavarkaissa

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

klikkaa kuva isommaksi

 Omenat alkavat putoilla puusta. Kukapa niitä jaksaa vastustaa.

klikkaa kuva isommaksi
 Ei ainakaan pieni labradorin pentu, jolla nälkä on aina vieraanaan.
 
klikkaa kuva isommaksi


Mutta kuten aina: itku pitkästä ilosta. Pennun vatsa ei kestänytkään omenaa, vaan meni siitä sekaisin.  
Miksi ihmeessä kaiken hauskan pitää aina olla kiellettyä?

torstai 16. elokuuta 2012

Melkein valmista


klikkaa kuva isommaksi
Vaikeuksien kautta voittoon. Kylpyhuone alkaa vähitellen taas näyttää kylpyhuoneelta. 

Kommelluksilta ei ole vältytty: lattian kosteuden aiheuttaman lisätyön lisäksi tavaroiden toimitus ei ole pelannut aivan toivotulla tavalla, mm. suihkuseinän saranat ja vedin puuttuivat lähetyksestä ja wc-istuimen toimitusaika osoittautui odotettua pitemmäksi. 

Valmistumista pitää siis vielä odottaa viikon verran, mutta toivon mukaan suihkuun päästään jo aikaisemmin.


maanantai 13. elokuuta 2012

Ystävykset päiväunilla - mv-muunnos



Nytpä sattui sellainen mustavalkomaanantain haaste, että esitän edellisessä postauksessa julkasemani kuvan uudestaan  - nyt vain mustavalkoversiona.

Haasteeseen "Kaksi/Pari" en keksi tätä sopivampaa otosta. Kuva on kännykällä näppäisty eikä sinällään kummoinen, mutta tilanne oli minusta niin syötävän hellyttävä, että en raaski olla käyttämättä kuvaa uudestaan.


Mustaa ja valkoista, haaste 126: Kaksi/Pari



lauantai 11. elokuuta 2012

Venny ja Pamina päikkäreillä



Tänään  koiravahtina saatoin todeta, miten suuri onni pennulle on, kun sillä on isosisko tai apuäiti, joka ottaa sen hyvin vastaan. Syömisen jälkeen Venny ja Pamina kävivät päivälevolle ja vetivät silmät ummessa sikeitä toista tuntia. Molemmilla tyytyväinen hymy huulilla. Eivät edes havahtuneet pöydän ääreen kytikselle, vaikka söin teen kanssa kakkua. Onnelliset!



Harmillista, ettei parempi kamera ollut mukanani, mutta kännykässähän jonkinsortin tallentaja kulkee aina matkassa.


Kylpyhuone rakentuu

Kylpyhuoneen remontoiminen on monivaiheisempi ja monimutkaisempi hanke kuin äkkiseltään tulee ajatelleeksi. Ammattitaitoisen remonttimiehen lisäksi projektiin osallistuu moni muukin.

Putkimies varmistaa, että vedet kulkevat oikeaan suuntaan.


Kun putket on istutettu paikoilleen, on seinän vesieristeen vuoro. Vesieristeen onnistuminen on kaiken A ja O.




Kun seinät on eristetty, saapuu taloyhtiön valtuuttama valvoja tarkastamaan eristeen paksuuden. Tähänkin tarkoitukseen on omat työvälineensä, joilla päästään suurempiin tarkkuuksiin kuin mauserilla.



Seinät on nyt tarkistettu ja viimeistelty valvojan vaatimusten mukaisiksi. Päästään käsiksi lattiaan.



Työvaiheen valmistuttua on jälleen aika kutsua paikalle valvoja. Lattian eristykset ja kaatojen oikeellisuudet käy tarkastamassa oma miehensä.



Vasta kun kaikki on tältä osin kunnossa, päästään siihen vaiheeseen, joka vastaa maallikon käsitystä kylpyhuoneen remontista eli laatoitukseen.


Aletaan olla voiton puolella. Ensi viikolla saadaan kalusteet paikoilleen ja sitten päästään SUIHKUUN !

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Haloo, kuuluuko?


klikkaa kuva isommaksi




Makroviikko, haaste 66: Pään osa =  korva

tiistai 7. elokuuta 2012

Yllätys



klikkaa kuva isommaksi
Kylpyhuoneremontti on edennyt mukavasti. Tänään tehtiin seiniin vesieristykset ja piikattiin myös seinää sähkötöitä varten.

Remonttimies koki yllätyksen, kun betoniseinä antoikin äkkiä periksi ja seinästä löytyi kolo ja puupalikka! Lohkema meni koko seinän läpi ja lohkareet putoilivat porrashuoneen puolelle. Paikoin betoniseinä on niin kovaa, ettei tavallista ruuvia tahdo saada propatuksi - ja sitten taas paikoin kuin kananpaskaa. Kummallista.

klikkaa kuva isommaksi.


Alkukirjaimet, haaste 64: Lo = lohkare

lauantai 4. elokuuta 2012

Kesäuutta


Makroviikon haasteena on kesän uutta. Meille ei juuri uutta ole hankittu, mutta uusi kylpyhuone on syntymässä. Tänään kävin ostamassa oheisia pyyhekoukkuja ym tilpehööriä. Kovasti jäin pohtimaan, ottaisinko kiiltävät vai mattakromatut vempaimet. Päädyin mattaharjattuun, mutta mieli voi vielä muuttua.

Kuvasarja on otettu eri aukoilla. 

Ensimmäinen aukolla f/5,6 ...

klikkaa kuva isommaksi

 Sitten täydellä aukolla eli f/2,8

klikkaa kuva isommaksi

ja vertailun vuoksi vielä aukolla f/32.

klikkaa kuva isommaksi

Oma suosikkini taitaa olla ylimmäinen eli juuri sillä aukolla, jonka kai pitäisi piirtokyvynkin kannalta olla optimaalinen, siis täydestä aukosta kaksi pykälää himmennettynä. Syvyysterävyyteen vaikutus on tietenkin suuri.

Lisäys: Koska terävin kuva on miellyttänyt lukijoiden silmiä parhaiten, yritin tehdä siitä uuden version rajaamalla ja photoshoppaamalla tausta epäteräväksi.


klikkaa kuva isommaksi


Ja sitten innostuin lisää:

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi




Makroviikko, haaste 65: Kesäuutta


keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kylpyhuoneremontti jatkuu



Pieniä yllätyksiä: lattiakaivon reuna oli murtunut ja lattian alle oli päässyt kosteutta. Niinpä vanha betoni  poistetaan.  Pöly kirvelee kurkussa ja nenä vuotaa. Vai olenko saanut kesäflunssan?