Hannu Väisänen: Taivaanvartijat

Hannu Väisäsen omaelämäkerrallisen romaanisarjan uusimmassa osassa päähenkilö joutuu kirkkoväen tarkkaan syyniin ennen kuin pääsee toteuttamaan haavettaan alttaritaulun tekijänä. Väisänen taitaa tuntea hyvin seurakuntaelämän vaikuttajatyypit, niin elävästi hän henkilönsä kuvailee.

Väisäsen maalaileva kirjoitustyyli on nautittavaa, varsinkin silloin kun sitä ryydittää kirjailijan mainio hiljainen huumori. Väisänen ei erikseen alleviivaa hekoheko-vitsikkyyttä, mutta hän kutoo huvittuneen näkökulmansa tekstinsä lomaan hykerryttävän taitavasti. Esimerkiksi sivulla 254 kuvataan, miten ”ruotsalaisten tapa surra (hautajaisissa) näyttää aivan toisenlaiselta kuin meillä. En tiedä onko heidän surunsa kevyempää, mutta he vaikuttavat kevyemmiltä, aivan kuin heillä olisi tiedossaan tuonpuoleisia hyviä uutisia. Tai kuin he istuisivat tulevaisuutta kohti matkaavassa valoisassa kulkuneuvossa.” Kuvataiteilijana Väisäsellä on myös kirjoittaessaan taito maalata kuvia lukijan silmien eteen, mikä juuri tekee hänen kirjoistaan omanlaisiaan.

Jos nyt jotain haluaa arvostella, niin ehkä maalaustaiteen erikoisterminologian runsasta käyttämistä. Aihepiiriin vihkiytymätön lukija tunsi jäävänsä vähän ulkopuoliseksi ja suoraan sanoen pääsi paikoin pitkästymään. Minulta kirja jäi hetkeksi jopa kesken, kun otin välillä käteeni jotakin senhetkiseen mielentilaani sopivampaa luettavaa. Taivaanvartijoihin palasin toki myöhemmin ja luin loppuun.

Ihan yhtä ihastunut tähän en ollut kuin sarjan aikaisempiin osiin, Toiset kengät ja Kuperat ja koverat .

Panu Rajala: Lavatähti ja kirjamies

Tämän halusin lukea, koska Rajalan aikaisempi teos, Naistenmies ja aatteiden – Juhani Ahon elämäntaide, oli minusta erinomaisesti kirjoitettu. Panu Rajalan enempää kuin Katri Helenan ihailijaksi en sen kummemmin lukeudu.

Kirjaan tarttuminen oli toki senkin vuoksi kiinnostavaa, kun halusin nähdä, mikä siinä on saanut puolet Suomen kansasta, siis Katri Helenan ihailijat, niin syvän suuttumuksen valtaan. Kirjasta syntyneessä ennakkokohussa Panu Rajalaa on vedetty kölin alta sen verran raskaasti, että ihmetys heräsi – varsinkin kun kirjassa ei ole mitään, mikä olisi loukkaavaa tai sopimatonta. Paljon paheksutut intiimit makuuhuonekuvauksetkin puuttuvat kokonaan.  Ehkä kiukun puuskien kuvaaminen on sitten ollut se majesteettirikos, josta Rajala on haluttu tuomiolle. En tiedä, onhan mm. Juho Kusti Paasikiven temperamentista esitetty kuvauksia ilman sen suurempaa kansallista närkästystä. Kumpaakin osapuolta, lavatähteä ja kirjamiestä, tekijä kuvaa paikoin lempeän sarkastisesti ja mielestäni melko tasapuolisesti. Olisiko niin, että monet ovat tuohtuneet kirjaa lukematta.

Joka tapauksessa kirja on ihan sujuvasti kirjoitettu ja yleisempääkin kiinnostavuutta sillä on, kuvaahan se toisaalta kahden eri maailmoissa elävän ihmisen vaikeutta aikuisena asettua itselleen vieraaseen arvomaailmaan. Kun toinen on akateemisesti suuntautunut analyyttinen ajattelija ja toinen henkimaailman johdatukseen tukeutuva intuitiivinen luonnonlapsi, on selvä, että haasteita on edessä. Julkisuuden hallinta tuo suhteeseen omat vaatimuksensa. Kun tuttavuus alun perin lähti liikkeelle Rajalan kiinnostuksesta saada Katri Helenan kokemusten rohkaisemana yhteys edesmenneeseen puolisoonsa, ja kun tuttavuus hyvin nopeasti - julkisuuden hallintasyistä – johti kihlaukseen ja niin edelleen, on ihme että yhteistä taivalta riitti niinkin pitkään, varsinkin kun yhteydet henkimaailmaan - tuttavuuden alkuperäinen kulmakivi - loppujen lopuksi kääntyivät suhdetta rasittavaksi eivätkä rakentavaksi ainekseksi.

Lakeija

klikkaa kuva isommaksi

En tiedä, pitääkö Venny itseään pomona, joka komentaa lakeijansa lähtemään kävelylle - vaiko lakeijana, joka auttaa ulkoiluttajansa kantamalla kengät tämän eteen. 
(Valokuvatorstain haastetta varten olisin halunnut kuvata Vennyn ylioppilaslakki päässä, mutta en saanut lakkia pysymään paikoillaan.)



Valokuvatorstai, haaste 284: Roolihahmo

Kynttilä kevätauringossa

klikkaa kuva isommaksi

Makroviikot, haaste 101: Kynttilä

Punainen

klikkaa kuva isommaksi

Kirjainhaaste 29: Loppukirjaimet = NEN. Aika helppo, kaikki diminutiivit ja hyvin monet adjektiivit kun loppuvat juuri noin, esimerkiksi pikkuinen, punainen, kesäinen herkku. 

Vaikeampi on löytää kohteita toisenlaisista sanoista. No, onhan perhonen:

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

Uusi runko D600

klikkaa kuva isommaksi

Hymynaaman silmät näyttävät vähän verestävän. Silmät ovat minullakin olleet lujilla kun olen tihrustanut kuvaputkea yrittäessäni saada uutta kameraa toimimaan. Nikonin ruokakuvauskurssin tuloksena vaihdoin Nikonin D7000-rungon täyskennoiseen malliin D600. Yllätys odotti kotona, kun Photoshopin camera raw ei osaakaan käsitellä uuden kamerani raw-kuvia!

Eilisilta meni pähkäillessä: nyt olen ladannut Lightroomin ilmaisen kokeiluversion ja saanut sen toimimaan. Lopulta sain toimimaan myös Nikonin oman ViewNX2-ohjelman, joka sekään ei aluksi muka osannut käsitellä D600-rungon raw-kuvia. Näillä kahdella voi siis aluksi korjailla valkotasapainot, valotukset ym. pimiöjutut, ja sitten siirtää kuvat TIFF- tai JPG-muodossa Photoshopiin. Ei pääse kuvaajalla aivosolut herpaantumaan!


Valokuvatorstai, haaste 283: Hymiö

Venny hoidossa

klikkaa kuva isommaksi

Mukavia nämä liukuestesukat: niissä on oikein sopiva suutuntuma!

Black tie

klikkaa kuva isommaksi

Kylläpäs nyt valitsin haasteellisen kohteen kuvattavaksi. Kauan ähellettyäni en vieläkään ole tyytyväinen tulokseen. Musta on niiin vaikea kuvattava! Vaikka tiesinhän sen jo Montya (edesmennyt musta labradorinnoutajani) kuvatessani.

klikkaa kuva isommaksi

Kokeilen vielä toisella linssillä. Ylemmät kuvat on otettu 105 mm:n makrolla,  mutta 50 mm:n lasi saattaakin tässä toimia paremmin:

klikkaa kuva isommaksi

 Salamaa ei lopulta käytettykään.


Makroviikot, juhlahaaste nr. 100: Juhlava

Värilliset pillit

klikkaa kuva isommaksi

Ja sitten sama uudestaan, vähän eri tavalla käsiteltynä:

klikkaa kuva isommaksi

Kirjainhaaste 28, välikirjaimet=IL

Huhtikuun utua - April mist

klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstai, haaste 282: Musiikkihaaste / Kappale Deep purple - April

Sanat:

April is a cruel time
Even though the sun may shine
And world looks in the shade as it slowly comes away
Still falls the April rain
And the valley's filled with pain
And you can't tell me quite why
As I look up to the gray sky
Where it should be blue
Grey sky where I should see you
Ask why, why it should be so
I'll cry, say that I don't know
Baby once in a while I'll forget and I'll smile
But then the feeling comes again of an April without end
Of an April lonely as a girl
In the dark of my mind I can see all too fine
But there is nothing to be done when I just can't feel the sun
And the springtime's the season of the night
Grey sky where it should be blue
Grey sky where I should see you
Ask why, why it should be so
I'll cry, say that I don't know
I don't know 

klikkaa kuva isommaksi

Mallitilkku

Ensin on lanka ja 

klikkaa kuva isommaksi

 sitten on neule.

klikkaa kuva isommaksi

Toisenlaisella tarkennuksella kuva saa ihan eri ilmeen.


Makroviikot, haaste 99: Lanka

Salaatin ylistys

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

Salaatti on sitä maukkaampaa mitä useampaa sorttia vihreää siinä on mukana. Isolle joukolle mehevä sekoitus syntyy kätevästi; yhdelle tai kahdelle ei tule niin kovin monta sorttia kerrallaaan koottua. Tai ainakin minua harmittaa jos salaatteja jää kaappiin nahistumaan. Mieluummin siis ostaa sen minkä syö kerralla tai parilla kerralla.

Ruokakurssilla oli tilaisuus  kuvata salaatteja kaikessa rikkaudessaan.


Alkukirjaimet, haaste 27: SA

Kevät otti takapakkia

Lumisadetta ja huonoa ajokeliä ennustettiin - ja saatiin. Olin jo varannut renkaiden vaihdon, mutta aamulla soitin ja peruutin. 

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

Sään suhteen tunnelmia kuvastavat oikein hyvin kuihtuvat kukkaset asetelmasta, jotka tänään kannoin roskiin.

Nikonin ruoka- ja kuvauskurssi

klikkaa kuva isommaksi

Nikon järjesti ruoan ja valokuvauksen ystäville mieluisan tapahtuman. Katajanokan Kanavarannassa saatiin aluksi kuulla ammattikuvaajan vinkkejä ruokakuvauksesta. Saimme myös seurata käytännössä miten valoja säätämällä kuvasta tuli kerta kerralla erilainen - ja parempi. Kahdella salamalla ja soft boxilla saa ammattilainen jo paljon aikaan.

klikkaa kuva isommaksi

Sitten siirryimme itse ruoan valmistukseen ammattikokin johdatuksella. Jokaiselle annettiin oma tehtävä menyyn aikaansaamiseksi.

klikkaa kuva isommaksi

Aluksi oli vuohenjuusto toast salaatin kanssa.

klikkaa kuva isommaksi

Pääruokana oli siikaa, jonka kyytipoikana lämmin perunasalaatti ja savuporokastike! Erikoinen yhdistelmä, mutta ei huono.

klikkaa kuva isommaksi

Juustojen seuraksi suunniteltu persikka chutney, jossa oli persikoiden lisäksi punasipulia, valkosipulia, raastettua inkivääriä, vihreää chiliä, makeaa chilikastiketta, etikkaa ja sokeria oli mielenkiintoinen, mutta ei ihan istunut minun kieleni päälle.

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

 Välillä tietenkin myös kuvattiin

klikkaa kuva isommaksi

Jälkiruokana oli päärynätartaletti mascarponevaahdon kanssa. 

Sanomattakin selvää, että lopuksi kaikki herkut syötiin - hyvin valittujen viinien saattelemana.

klikkaa kuva isommaksi

 Kaiken kaikkiaan hauska iltapäivä hyvän ruoan  ja valokuvauksen parissa!

Korkit

klikkaa kuva isommaksi

Ylemmän kuvan korkista on tullut pieni päänvaiva: en saa sitä irti pullosta. Sen tarina on seuraava. 

Kun vuosikymmeniä sitten väittelin, sain työkavereilta lahjaksi Kaj Franckin kauniin pullon. Lahjan juju oli siinä, että kun väitöstyöni koski maustekasvien aromiaineita, olivat työkaverit pyytäneet yhtiön tuotekehitysosastolta kyseisiin yrtteihin pohjautuvan juoman, jolla lahjapullo täytettiin. Pulloon ei kuulunut korkkia, mutta laboratorion laatikoista tietenkin löytyi ratkaisu. Koemaistamisen jälkeen tökötti jäi kuitenkin pulloon odottamaan parempia - tai siis huonompia - aikoja, toisin sanoen päivää jolloin muuta vaihtoehtoa ei olisi tarjolla. Voi niinkin olla, että laboratoriossa ties mihin tarkoitukseen aiemmin käytetty korkki on saattanut luovuttaa juomaan ehkä-ei-niin-terveellisiä ainesosia. Joka tapauksessa juoma on vuosikymmenien saatossa  haihtunut korkin läpi miltei kuiviin, ja korkki on juuttautunut pullon kaulaan kiinni niin tiukasti, että en saa sitä enää irti.

klikkaa kuva isommaksi

Alemman kuvan viinipullon sulkija on Italian tuliainen miehen tyttäreltä. Siinä maassa ymmärretään kauniin päälle!


Makroviikot, haaste 98: Korkki

Loppukirjaimet PI

klikkaa kuva isommaksi

 Ensimmäinen PI-loppuinen mieleenjuolahtanut sana oli sinappi. No, sinapista ei kovin kummoista kuvaa synny, ainakaan jos kaapissa ei ole muuta kuin tuubi turkulaista. 

Tietenkin muistui mieleen myös kuppi ja kaappi. Ja nämähän sainkin samaan kuvaan, kun nurkkakaapin lasin läpi näkyy montakin kuppia. Samalla näkyy myös, että kristallit kaipaisivat kipeästi pesua.

klikkaa kuva isommaksi

Nurkkakaappi on yksi minulle mieluisimmista huonekaluistamme. Se on isäni äidin sisaren kaappi, jonka isäni huusi kun tätinsä jäämistöä huutokaupattiin - joskus 1960-luvulla. Muistan isäni suuren närkästyksen siitä, että kukaan tädin suorista jälkeläisistä ei kaappia huolinut. Hänen piti ikäänkuin velvollisuutenaan pelastaa kaunis kaappi sukuun. Oikein hyvä, että niin kävi. Nyt kaappi nauttii meillä suurta arvostusta.
Kaapin alkuperää en tunne. Miehensä työn vuoksi isotätini asui osan elämästään Riikassa, joten kaappi saattaa hyvinkin olla peräisin Baltiasta.

Kirjainhaaste : Loppukirjaimet =PI

Silittäminen ...

klikkaa kuva isommaksi

 ... ei itse asiassa ole hassumpaa. Ainakin se on kotitöistä yksi vähiten hankala. Imuroidessa selkä väsyy, varsinkin jos pitää siirrellä huonekalujakin.

 Ilo työn jäljestä ei kuitenkaan kestä pitkään, vaan sama homma on edessä tuota pikaa

Silittäminen on tavallaan meditatiivista hommaa. Ja ennenkaikkea sitä voi tehdä selkä suorassa.


Valokuvatorstai, haaste 281: Turkoosi 

Sergei Dovlatov: Matkalaukku

Sergei Dovlatov on venäläisen kirjallisuuden klassikko, joka emigroitui Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin vuonna 1978 ja jonka teoksia on käännetty yli 25 kielelle.

Matkalaukku on kokoelma kertomuksia, jotka on kirvoittanut Dovlatovin Neuvostoliitosta mukanaan tuoma matkalaukku ja sen sisältämät esineet.  Kirjasta paistaa läpi hyvin humoristisella tavalla venäläisyyden ydin: kyky sopeutua absurdiin todellisuuteen. Hyvä mielikuvitus ja tosiasioista piittaamattomuus ovat keinoja, joilla mielivaltaisessakin ympäristössä voi saavuttaa haluamansa. Hyvä tarina vie keksijäänsä aina eteenpäin, vaikka tosiasiat haraisivat vastaan.