tiistai 2. huhtikuuta 2013

Loppukirjaimet PI


klikkaa kuva isommaksi

 Ensimmäinen PI-loppuinen mieleenjuolahtanut sana oli sinappi. No, sinapista ei kovin kummoista kuvaa synny, ainakaan jos kaapissa ei ole muuta kuin tuubi turkulaista. 

Tietenkin muistui mieleen myös kuppi ja kaappi. Ja nämähän sainkin samaan kuvaan, kun nurkkakaapin lasin läpi näkyy montakin kuppia. Samalla näkyy myös, että kristallit kaipaisivat kipeästi pesua.


klikkaa kuva isommaksi
Nurkkakaappi on yksi minulle mieluisimmista huonekaluistamme. Se on isäni äidin sisaren kaappi, jonka isäni huusi kun tätinsä jäämistöä huutokaupattiin - joskus 1960-luvulla. Muistan isäni suuren närkästyksen siitä, että kukaan tädin suorista jälkeläisistä ei kaappia huolinut. Hänen piti ikäänkuin velvollisuutenaan pelastaa kaunis kaappi sukuun. Oikein hyvä, että niin kävi. Nyt kaappi nauttii meillä suurta arvostusta.
Kaapin alkuperää en tunne. Miehensä työn vuoksi isotätini asui osan elämästään Riikassa, joten kaappi saattaa hyvinkin olla peräisin Baltiasta.

Kirjainhaaste : Loppukirjaimet =PI

6 kommenttia:

  1. Nurkkakaappi on hyvä paikka lasiovineen kauniille astioille

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän isääsi. Minä olen pelastanut omilta isotädeiltä ja isoäidiltä melkoisen määrän huonekaluja. Ehkä joskus kuvaan ne? Hyvät pi-sanat joka tapauksessa kun läpi, mahtui mukaan kuviin :D

    VastaaPoista
  3. Jälleen kiva tarina kuvastasi! Hyvä kun kaappi on nyt arvoisessaan paikassa!

    VastaaPoista
  4. Hieno kaapPI, onneksi isäsi sen pelasti.
    SinapPI on hyvää, tuo on oikeaa merkkiäkin. En tosin tiedä onko käytössä vielä vanha resepti.

    VastaaPoista
  5. Kaunis kaappi! Itse säästäisin kaiken kauniin, jos tila riittäis...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.