keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Hukkareissu


Helsingin Sanomista huomasin jutun "Ruotsin Artekin" eli Svenskt Tennin näyttelystä Galerie Donnerilla. Tyyli yhdistää iloisia värejä vakavampaan sisustukseen juuri minun mieleiselläni tavalla. Minusta sisustus saa olla asujansa näköistä tyylin puhtaudesta piittamatta. Juuri sellaiselta kuvat ruotsalaissuuntauksesta näyttivät. Päätin siis lähteä oikein paikan päälle katsomaan. 

Varmuuden vuoksi yritin nettisivuilta varmistaa putiikin aukioloajat. Niitä ei ilmoiteta. Noin varttia vaille yksitoista olin Merikadulla ja pettymyksekseni liikkeen ikkunoista ei valoa pilkottanut. Kohdalle päästyä sain vahvistuksen epäilylleni: ovi oli lukossa. Kyltissä kerrotaan, että liike on avoinna arkisin klo 12-17. Arvatkaa oliko nimimerkki "Pettynyt Espoosta" harmissaan? Antiikkikaupan pitäminen on omistajalleen näköjään mukava harrastus, johon voi uhrata muutaman tunnin päivässä, kuitenkin niin ettei aamu-uni häiriinny.

Käsityksen asiasta saa Herrasmiehen päiväkirjan sivuilta: 
 htmlhttp://hienostelua.blogspot.fi/2013/09/ruotsalainen-sisustusliike-on.html

4 kommenttia:

  1. No, se tietysti harmitti! Uusia blogeja pääsee katselemaan toisten suositusten ja mainintojen pohjalta. Olipa värikäs blogi tuokin!

    VastaaPoista
  2. kaari3, Herrasmies eli Janne Koskinen pakinoi radiossa, ja hyvin hauskasti. Aina ei tiedä onko hän vakavissaan haastatellessaan hienouksien asiantuntijoita, mutta ohjelmassa samaan aikaa esitellään syvällisesti joku hienostelun kohde - kuitenkin pilke silmäkulmassa. Mielestäni erittäin mainio ohjelma.

    VastaaPoista
  3. Surku, että tuli hukkareissu. Toivottavasti näit edes ikkunoiden läpi osan kauneudesta, joka siellä nyt täyttää jokaisen huoneen.

    Kävin itse Donnerilla tänään. Svenskt Tennin huonekalut, pikkutavarat ja kankaat sopivat ihanasti Donnerin miljööseen ja mööpeleihin. Ei olisi tehnyt mieli lähteä pois ollenkaan. Vaikka Strandgatanin Sv.Tenn kuuluu itsestäänselvyytenä jokaiseen Tukholmassa pistäytymiseeni, ja vaikka nautin kaikesta siellä näkemästäni, nautin nyt ihan tuplasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, Minusta sellainen sisustus on hauskaa, jossa yhdistellään vanhaa ja uutta niin, että asujan oma persoonallinen maku saa näkyä. Sekin on hyvä, jos tavaroilla on historia ja tarina, ihan niinkuin asukkaallakin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.