maanantai 30. syyskuuta 2013

Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia.





Vartio kirjoittaa sinänsä ihan hyvin: kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Sisältö sen sijaan kummastuttaa: lukija ihmettelee, onko kyseessä jokin taudin kuvaus, masennus? On vaikea ymmärtää miksi kirja on saanut uusintapainoksen useamman vuosikymmenen jälkeen ilmestymisestään.

Henkilöt jäävät lukijalle kovin yhdentekeviksi. Päähenkilön, jota kautta kirjan kutsutaan etäännyttävästi rouva Pyyksi, ajatukset junnaavat paikoillaan oman navan ympärillä. Ajavina voimina ovat katkeroituneisuus, epäluuloisuus ja tukahdutettu viha niin omia lapsia, miestä kuin naapurin rouvia kohtaan. Rouva on kotirouva, jonka kolme lasta alkavat olla kouluiässä. On käsittämätöntä, miksi rouva Pyy tyytyy vaikeroimaan ja syyttelemään tarttumatta millään tavalla toimeen tilanteensa muuttamiseksi, esimerkiksi menemällä töihin, vaikka samassa taloudessa asuva anoppi varmasti voisi tarvittaessa pitää seuraa kouluikäisille lapsille.

Loppuun luettuna selvisi, että kyseessä ei ollut sairauskertomus. Päähenkilö tosin kävi psykiatrin vastaanotolla, mutta diagnoosia ei tullut. Hän ei edes ole hysteerinen, vaikka hysteria taisi 50-60-luvulla olla muodissa. Lääkkeeksi tarjottiin Amytalia, joka olikin tuohon aikaan kai aika tavallinen unilääke jota käytettiin myös rauhoittavana lääkkeenä. Nyttemmin barbituraatit, jollainen Amytal on, ovat jääneet pois käytöstä niiden voimakkaan riippuvuutta aiheuttavan ominaisuuden vuoksi.

Jos Vartion tarkoitus on ollut kuvata naisen infantiilia psyykettä yleisemmin, niin minusta analyysi ei ole yleispätevä: eivät kaikki naiset ole tuollaisia, vaikka kirjan nimessä yleispätevyyteen vihjataankin. Jos taas oli tarkoitus kuvata yhteiskunnan vaikutusta naisen psyykeen, niin kirjassa ei käynyt ilmi, miksi päähenkilö ei kyennyt kiinnostumaan mistään tai tarttumaan työhön. Mikä esti? Miksi hän jäi tyytymättömän lapsen rooliin. Kun Suomen naiset sodan aikana pyörittivät koko kotirintamaa niin maataloudessa kuin yrityselämässäkin, niin miksi pian sodan jälkeen nainen olisi menettänyt kaiken aloitekyvyn ja energisyyden.

En ymmärrä miksi uusintapainos on otettu. En varmasti olisi lukenut, ellei kirjapiiristä olisi tätä annettu aiheeksi. Puiseva kirja, kouluasteikolla 7-.

4 kommenttia:

  1. Hei Ina,

    kiinnostava esittely Vartion kirjasta, jonka luin uudelleen runsas vuosi sitten ja kirjoitin siitä esittelynkin Einesbaariin, kirjallisuusblogiini.

    Sinun kirjatuomiosi on aika ehdoton, mutta perustelet hyvin. Joissain asioissa olen samaa mieltä. Toisaalta sitten taas teoksessa on paljon kiinnostavaakin, siinä on kyllä sisältöä, jos yhdistää sen aikaansa. ja miettii silloista naisen asemaa yhteiskunnassa ja avioliitossa.

    Kirjoitin itsekin teoksesta Einesbaariin, enkä malta olla tässäkin toteamatta, että minustakin aika on kyllä puraissut romaania, joskin siinä on edelleen enemmän kuin äkkiä huomaa. Kirja on hyvä kuvaus oman aikansa kaupunkilaisrouvasta, jonkalaisia suuri osa kaupunkien naisista 60-luvun taitteessa vielä oli.

    Jos haluat vilkaista, tai joku muu haluaa, niin oma esittelyni kirjasta on täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, Kiitos kommentistasi! Luin Sinun kirja-arviosi ja onhan se ammattimaisuudessaan aivan eri tasolla kuin minun spontaanit ja sekavat mielipiteeni!
      Jotenkin vain en syttynyt rouva Pyyn persoonasta. Aprikoin kaiken aikaa, onko kyseessä satiiri tai onko kirja kirjoitettu kostoksi kuvaamaan jotakuta keljua naapurin rouvaa.
      Kyllähän 50-luvulla varmasti tuollaistakin oli, muistan mm. tv-sarjan Me Tammelat, joka liikkui samassa tyylilajissa. Vartio olisi mielestäni kuitenkin voinut tuoda paremmin esiin sen mikä rouva Pyytä esti toteuttamasta itseään; hänhän oli kuitenkin opiskellut ja lähtöisin ainakin pikkuvarakkaista oloista. Miksi hän silti jäi itsekeskeisen ja infantiilin tyttösen nahkoihin? Aviomieskään kun ei vaikuttanut despootilta.

      Poista
  2. Minuakin rouva Pyy ärsytti - juuri tässä aika on minusta puraissut romaania, ja nykynainen ei oikein siedä naista, joka vain miettii verhojen väriä tai posliiniensa kuvioita kotona päivätolkulla vertaillen kotiaan muiden naisten koteihin.

    Tekisi totisesti mieli tuupata rouva toimimaan reippaammin!

    Vartiosta sinänsä pidän kovastikin. Hänen olivat linnut -romaani on ehkä paras hänen teoksistaan. Samoin hänestä kirjoitettu kohtalaisen tuore elämäkerta on kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, Ajattele, jos kirjan olisikin kirjoittanut joku mieskirjailija; hänet olisi leimattu naisia ylenkatsovaksi sovinistisiaksi - ilman muuta. Ettei vain Haavikolla olisi ollut sormensa pelissä ;) Eikö joku Sinun arviotasi kommnetoinut epäillytkin Haavikon ja Anhavan "ohjailleen" Vartion työtä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.