Valkoinen valhe

klikkaa kuva isommaksi

Olen liian laiska turvautuakseni useinkaan valkoisiin valheisiin. Valehteleminen edellyttää tarkkana olemista ja hyvää muistia, ettei puhu itseään pussiin. Liian hankalaa - ja sitä paitsi turhaa. Miksi pitäisikään esittää mitään muuta kuin mitä on. 
 
Mutta ehkä joskus on ollut niitäkin tilanteita; kouluaikana ainakin olen yrittänyt turvautua väärään diagnoosiin saadakseni jäädä pois koulusta. Kuumemittarihan siinä oli apuna, teekuppiin upotettuna. Yleensä yritykseni onnistui huonosti, koska lääkäri-isäni tarvitsi vain vilkaista minua todetakseen oikean tilani ja antaakseen toimintaohjeen: kouluun vain siitä!

Valokuvatorstai, haaste 394: Valkoinen valhe

Nyberg René: Viimeinen juna Moskovaan

René Nyberg kuvaa juutalaisen äitinsä ja tämän suvun kautta juutalaisuutta sekä laajemmin juutalaisuuden historiaa  Baltiassa ja Neuvostoliitossa. Nybergin äidin tarina on järkyttävä kertomus siitä, miten rakastuminen ja avioliitto toisuskoisen kanssa johti hänen täydelliseen  eristämiseen suvustaan, siis siinä määrin että hänet katsottiin kuolleeksi.  Tätä on hyvin vaikea ymmärtää saati hyväksyä. Tuntuu tosi pahalta. Vaikka tällaista se kai on kaikilla fundamentalisteilla, kuten lestadiolaisilla. En vain ole ymmärtänyt että juutalaiset, tavallisetkin ja sivistyneet olisivat noin ehdottomia ja - suoraan sanoen - rasisteja.

Vähän harppomalla tämän luin/selailin, se on tunnustettava. Nybergilla on paljon aineistoa, mutta kovin mukaansatempaavasti hän ei kirjoita. Tai sitten en itse oikein ollut oikeassa vireessä.

29.1.

Vein haudalle kevätesikon. Minulla on tapana viettää tätä päivää aina jollakin tavalla arjesta poiketen.  Juhlan kunniaksi ostin itselleni leivoksen ja pikkolopullon samppanjaa sekä Ellille Brit-nameja. 

Elli sai myös matokuurin, mikä ei tietenkään tunnu ihan reilulta, siis kun toinen herkuttelee leivoksella. Mutta matokuuri on annettava ennen rokotusta. Aikaisemmat kokemukset lääkkeen antamisesta ovat olleet hyvin turhauttavia, kun lääke on aina päätynyt lattialle, ole se miten hyvin tahansa piilotettu miten ihanaan herkkupalaan tahansa. Mutta nyt, yllätys, yllätys, Drontal menikin helposti. Pilkoin tabletin kahtia ja piilotin jauhelihan sisään. Huijasin vielä niin että ensin annoin kaksi kertaa pienen nokareen pelkkää jauhelihaa, sitten nokareen jauhelihaa, jossa puolikas Drontalia, sitten taas pelkkää jauhelihaa ja lopuksi jauhelihaa Drontalin kanssa. Ja heti perään kupillinen normiruokaa. Hyvin meni!

Strömberg Mikaela: Sophie

Romaanin päähenkilö Sophie on Pietarissa asuvan saksalaisen pappisperheen tytär, joka hyvin nuorena kokee kevytmielisen romanssin tsaarin perintöprinssin kanssa. Seurauksena on raskaus, joka kaikeksi onneksi keskeytyy ja pahin skandaali on vältetty. Sophien arvo seurapiirien avioliittomarkkinoilla on kuitenkin menetetty ja niin hänet naitetaan maineensa jo tärvelleenne hollantilaiselle kauppiaalle. 

Nuoripari siirtyy sitten Suomen puolelle itäiselle Uudellemaalle maanviljelijöiksi.  Sophie saa viisi tytärtä, tarmokkaana naisena oppii hyvin maatalouden pyörittämisen, kärsii viinaanmenevästä miehestään ja saa lopulta tämän ensin holhouksenalaiseksi ja perheen omaisuuden omaan hallintaansa sekä lopulta myös avioeron. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun puolen välin paikkeille.

Romaanissa kiinnostavaa on lähinnä tuon ajan käräjäkäytäntöjen kuvaus. Kirjoittajalla on oikeustieteen tutkinto.

Vodolazkin Jevgeni: Arsenin neljä elämää

 Vodolazkinin romaani kuljettaa lukijaa 1400-luvun Venäjällä, ruton ja kulkutautien aikakaudella.  Arseni elää neljä elämää, Arsenina, Ustinina, Ambrosiuksena ja Lauruksena. Jokaisessa elämänvaiheessa aukeaa uusi tehtävä ja uusi taito. Arsenin italialaisen ystävän Amrogion kyky näkyihin heittää lukijan välillä toiseen aikaan, myös nykyaikaan. Aikakausien sekoittuminen osoittaa, että ajalla ei ole merkitystä, sillä ihmisen kilvoitus ja uhrautuminen inhimillisen rakkauden edessä on universaalia. Myös ongelmat näyttävät olevan ajasta riippumattomia ja universaaleja.

Kirjan kiinnostavuutta lisää se, että Kiovassa syntynyt kirjailija työskentelee muinaisvenäläisen kirjallisuuden tutkijana Puskinin talossa Pietarin tiedeakatemiassa ja että hän on 30 vuoden ajan perehtynyt keskiaikaisiin käsikirjoituksiin ja houkkien elämäkertoihin. Tietää siis mistä kirjoittaa!

Arsenin neljä elämää on palkittu Venäjän merkittävimmillä kirjallisuuspalkinnoilla Big Book Awardilla ja Jasnaja Poljanalla. Kirjan käännösoikeudet on myyty lähes 20 maahan.

Paitsi historiallisena kuvaajana Vodolazkin ryydittää henkilöiden ja tapahtumien kuvausta hykerryttävällä huumorilla, kuten esimerkiksi sivulla 219:

Maailmanlopun ajankohdan selvittäminen oli monen mielestä kunniallista puuhaa, sillä Venäjällä rakastettiin suuren mittakaavan hankkeita.

Tammikuinen sumu

kuva kännykällä

Äärimmäisyyksien talvi. Ensin ei talvea ollenkaan, sitten tammikuussa viikkokaupalla kireää pakkasta, välillä - 24 astetta, ja tolkuttomasti lunta. Kunnes sää vaihtuu toiseen äärimmäisyyteen: lämpöasteiden puolelle ja sade tulee silkkana vetenä. Kävelytiet on nyt yhtä liukasta muhkuraa paitsi siellä missä saa kahlata vetisen loskan seassa. 

Silti, kaikesta huolimatta rantaan päästessä yhtäkkiä onkin idyllistä; venesatama erottuu pehmeän usvan läpi ja melkein voi aistia keväisen henkäyksen ilmassa. Kyllä se sieltä tulee, kevät. 

Nyt on jo selvästi valoisampaa. Pienestä voi ihminen iloita.
 

Aivojumppaa sadepäivän ratoksi

klikkaa kuva isommaksi

Ongelmanratkaisu ei näytä olevan Ellin vahva laji. Mutta onhan hän vielä aika pieni päättelytehtäviin.

klikkaa kuva isommaksi

 Ja asian voi aina ratkaista myös yrityksen ja erehdyksen kautta.

klikkaa kuva isommaksi

Pääasia että namit löytyvät.

Rumat ne vaatteilla koreilee

klikkaa kuva isommaksi

 Hurtan tuotteet ovat laadukkaita, ei siinä mitään. Mutta Elli on mielestään metsän eläin ja metsän eläimet eivät koreille vaatteilla. Pakkasella Elli ei palttoota tarvitsekaan, mutta sateella turkki olisi kiva pitää kuivana. Siis emännän mielestä.

klikkaa kuva isommaksi

 Pitkin hampain ja kallella kypärin antaa Elli päälleen mokoman pukea ja vähän aikaa sen kanssa suostuu hiippailemaan.

klikkaa kuva isommaksi

Mutta on se vaan sen verran epämukava, että  parempi siitä on eroon kiemurrella.

klikkaa kuva isommaksi

Sitä paitsi lumessa pyöriminen on hauskaakin

klikkaa kuva isommaksi

Hupsista vaan, välillä hangesta ei erotu kuin takatassut.

klikkaa kuva isommaksi

MakroTex haaste: Mukavuusalueen ulkopuolella

Talviunille

klikkaa kuva isommaksi, näkymä työhuoneesta

Talviunille voisin tosiaan vetätytyä odottamaan kevättä ja lumen sulamista ellei olisi Elliä, jonka kanssa ulos lähdetään vähintään neljä kertaa päivässä, oli sää mikä hyvänsä.

klikkaa kuva isommaksi, näkymä olohuoneesta

Pari viikkoa on ollut pakkasta niin että sormet jäätyvät ja kotiin palatessa ulko-oven avaimen  käyttäminen on haasteellista. Pakkanen on nyt laskenut ja eilen olikin hieno talvipäivä: päivälenkki venyi miltei kahden tunnin mittaiseksi. Tänään on edelleen mukavan lauhaa, mutta vastapainoksi onkin sitten kovin tuulista ja lunta tuiskuaa.

Pakkasaamuna Hauenkalliolla

Tänä vuonna on taas ns. kunnon talvi. Siis paljon pakkasta ja paljon lunta. Kovimmilla pakkasilla lenkit jäävät vähän lyhyemmiksi, mutta puolen tunnin lenkistäkin saa enemmän irti jos Elli saa juosta vapaana. Tänä aamuna kiivettiin Hauenkallioilla, missä ei ollut ketään muita. Elli mennä viipotti sydämensä kyllyydestä, mutta tuli hirmu kiltisti luokse kutsusta. En tiedä miten hyvin olisi toiminut, jos houkutuksena olisi ollut toisia koiria.

Mutta kaunista on! Hauenkallion maasto ja maisemat ovat kuin Kuusamossa. Ja ihan kodin nurkalla.

Telamäen pikku Julia

klikkaa kuva isommaksi

Elli on saanut ihailijan! Hän on kadun toisella puolella asuva tolleri eli novascotian noutaja Lexi, 2v., johon Elli tutustui eilen, kun koirat saivat temmeltää vapaina Telaniityllä. Nyt on Lexi mennyt päästään niin pyörälle että on karannut kotoaan jo kahdesti: ensimmäisen kerran peräämme kun Elli käveli kadulla ja toisen kerran istumaan meidän ulko-oven eteen. Näin vaikka kyseessä ei ole mikään juoksu-aika. Eikä onneksi tätä huolta tulekaan, kun Elli on leikattu. Lexin emäntä kertoi, että Lexi innostuu jo kun Ellin nimi mainitaan!

Kyseessä näyttää siis olevan tosirakkaus. Aika näyttää miten kestävää laatua tunne on; saammeko seurata Romeon ja Julian tarinaa nyt Telamäellä. Koirien välillä voi olla todellista pitkäaikaista ystävyyttä/ihastumista. Montyn suuri rakkaus oli Lucille, eikä asia muuksi muuttunut senkään jälkeen kun Lucille steriloitiin.

Elli taitaa olla aika vetovoimainen tyttö päätellen uskollisista ihailijoista, joita hän sai jo Salakkatiellä: Emil (pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira) jaksoi istua ikkunassa odottamassa että saisi nähdä vilauksen ihastuksestaan kun Elli lähtee ulos. Ja sitten oli Oscar (lancaster heeler) jota oli vaikea saada kulkemaan talomme ohi (mutta silloin Ellillä oli juoksu-aika).

Pakkasella

Pakkasella maailma näyttää erilaiselta.

Valokuvatorstai, haaste 2016/01/392 : Pakkanen

Ulitskaja, Ljudmila: Vihreän teltan alla

 Massiivinen romaani (760 s.) kuvaa kolmen eri tavoin lahjakkaan miehen ja heidän lähipiirinsä elämää toisen maailmansodan jälkeisessä Neuvostoliitossa. Miesten tai kirjan alussa poikien elämää seurataan kouluajoista aikuisuuteen, jolloin on aika ottaa asioihin kantaa ja valita puolensa. Poikien taustat ovat hyvin erilaiset, mutta heitä yhdistää tinkimättömyys ja rohkeus.

Ulitskaja kuvaa vertahyytävästi totalitaarisen valtion keinoja saada vahvinkin taipumaan - tai vaihtoehtoisesti antamaan henkensä ettei joutuisi pettämään arvomaailmaansa ja tovereitaan. Ulitskajan tapa kuvata henkilöitä ja tilanteita on sattuvaa, humorististakin. Häntä on mainittu suurten venäläiskirjailijoiden manttelinperijäksi – eikä suotta. Ihmiskuvaus ei jää jälkeen Anton Tsehovista eikä systeemin kuvaus Aleksandr Solzenitsynistä.

Pelottavalla tavalla lukijan mieleen nousee kysymys minkä verran asiat sittenkään ovat naapurissa lopullisesti muuttuneet.

Lunta, lunta, liikaa lunta

klikkaa kuva isommaksi

 Lunta on jo ihan hirveästi. Entisenä kerrostaloasujana olen lumitöiden suhteen täysi noviisi. Olen vain ihastellut lumen muovaamia kauniita muotoja, mutta sitten silmiini sattui postaus, jossa varoitettiin lumitaakan aiheuttamista vaurioista mm. marjakuusille.

Arvelin omalla pihapuullani kuormaa olevan jo tarpeeksi, joten otin harjan käteeni ja ryhdyin pelastusoperaatioon. Tältä ressukka näytti ennen

klikkaa kuva isommaksi

 ja tällaiselta jälkeen. Hyvinvointi on ulkonäköä tärkeämpää, marjakuusenkin kohdalla.

klikkaa kuva isommaksi

Tammikuussa maisema muuttuu

klikkaa kuva isommaksi

Makro-Tex-haaste: Tammikuu

Sitten ei-makroja aiheesta tammikuu:

klikkaa kuva isommaksi

 Ensin on kauhean hauskaa, kun saadaan lunta. Valo lisääntyy ja on niin kaunista.

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

 Illalla on tunnelmallista

klikkaa kuva isommaksi

 Ja aamulla on kaunista

klikkaa kuva isommaksi

Vähitellen uutuuden viehätys laimenee, kun lumitöitä on tehtävä pitkin päivää, jos ei halua kokonaan hautautua lumeen ja asua iglussa.

Nyt lunta on jo ihan sopivasti, lisää ei tarvita. Mutta sääennustuksen mukaan toiveeni ei tule toteutumaan.

Tammikuinen aamu

klikkaa kuva isommaksi

Lumi sulaa tai ainakin varisee pian pois. Tätäkään en siis voinut jättää kuvaamatta. 

Nyt ovat suuressa suosiossa aikuisten värityskirjat. Ensin en ollut uskoa korviani kun tästä kuulin, mutta kun touhun meditatiivista puolta on korostettu, rupesin ajattelemaan että miksikä ei, ehkä siinä on samaa viehätystä kuin valokuvaamisessa ja kuvien väsäämisessä - tai omien ajatusten pukemisessa kirjoitettuun muotoon. Mutta miksi ihmeessä värityskirja, miksi ei aikuinen voisi piirtää ja värittää vapaasti? Eihän tuotoksen onnistuneisuudella ole merkitystä vaan juuri sen tekemisessä - prosessi on tärkeämpää kuin produkti - ainakin meditatiivisessä mielessä. Luovuus on tärkeintä, ei kurinalaisuus.