sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Einhorn Stefan: Ihmisen tehtävä




Tämän lukuvinkin sain ystävältä. Stefan Einforn on ruotsalainen syöpälääkäri ja -tutkija sekä Karoliinisen instituutin eettisen neuvoston puheenjohtaja. Kirja kertoo isän ja pojan syvällisistä keskusteluista. He puhuvat eettisyydestä, viisaudesta, rakkaudesta ja totuudesta niin tieteen kuin uskonnollisuuden tai pikemminkin hengellisyyden näkökulmasta. Isän isä on puolanjuutalainen ja äiti ruotsalainen. Hän haluaa välittää pojalleen omalta isältään saamansa käsityksen ihmisen tehtävästä, lähinnä juutalaisen perimätiedon, mutta myös muiden uskontojen pohjalta. Poika toimii tutkijana ja tutkimusryhmän vetäjänä, isä sairastaa viimevaiheen syöpää ja kuolee kun keskustelut on käyty loppuun. Samaan aikaan perheen poika on vakavasti sairas ja odottaa sopivaa luovuttajaa luuydinsiirtoa varten, mikä olisi hänen ainoa pelastuksensa.

Mielenkiintoinen kirja, joka piti lukea hitaasti ja ajatuksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.