tiistai 27. marraskuuta 2018

Talven merkkejä rhodossa



Talven merkkejä ei vielä paljon näy, mutta  etupihan pensaat ovat sentään saaneet jouluvalot ja pihatie pienen kuurapeiton.



Makro-tex haaste: Talven merkkejä

Sears Rob ja Sears Tom: Vladimir Putin: Menestyvän johtajan opetukset Maailman mahtavimman miehen innoittamat vinkit oman elämän valtiuteen.



Menestyvän johtajan opetukset on kaikkien opaskirjojen äiti, jonka avulla jokainen voi vapauttaa sisäisen viisiulotteista shakkia pelaavan mustan vyön judoka-itsevaltiaan ja nauttia elämästään. Kirjassa on kosolti osuvasti kuvitettuja tarinoita Putinin valtakaudelta. Häikäilemättömyydessään Putinin metodit lyövät laudalta  Macchiavellinkin opit, joita on totuttu pitämään  manipuloinnin ja valtapelin perusteoksena.

Teoksen kirjoittaja Rob Sears on kirjoittanut komedioita ja kirjan Donald Trumpin runoudesta. Tom Sears on lontoolainen kuvittaja, jonka töitä on ilmestynyt Guardianissa, Timesissa, eläintarhoissa ja jäätelöauton kyljessä.
Kirja oli hauskaa luettavaa, kunnes alkoi todenmukaisuutensa takia ahdistaa. Näin maailmaa hallitaan - ja niin kauan kuin Putin, Trump ja heidän kaltaisensa ovat vallassa, ei muutosta parempaan voi odottaa. Huh!

perjantai 16. marraskuuta 2018

Lanza Robert with Bob Berman, Biocentrism. How Life and Consciousness are the Keys to Understanding the True Nature of the Universe.




Hyvin mielenkiintoinen ja maallikollekin kohtuullisen ymmärrettävä teos kvanttimekaniikan ja tietoisuuden välisestä suhteesta.

Kvanttimekaniikan mukaan atomia pienemmillä hiukkasilla on mahdollisuus olla joko partikkeleita tai aaltoliikettä. Kokeellisesti on todettu että havainnoitsija muuttaa aaltoliikkeen partikkeliksi.  Alkeishiukkanen (elektroni tai fotoni) muuttaa olomuotonsa väreilystä partikkeliksi myös silloin jos sen vastaparin olomuotoa muutetaan – olivatpa vastaparit kuinka kaukana toisistaan tahansa. Kaikkein merkillisintä on, että hiukkasen olomuoto muuttuu jo etukäteen kun sen vastaparin olomuotoa muutetaan myöhemmin. Tähän liittyvä koejärjestely on kuvattu kirjassa.

Tällaiset ajatukset ovat perusta biosentrismille, jonka mukaan kaikki on yhteydessä kaikkeen ja vasta tietoisuus muuttaa ympäröivän maailman todelliseksi. Tekijä on laatinut biosentrismille joukon pääsääntöjä, joista neljännen mukaan ilman havainnoitsijan tietoisuutta ”materia” huojuu todennäköisyyksien välitilassa.  Äärettömän mielenkiintoista, joskin haastavaa luettavaa ja ajateltavaa.


tiistai 13. marraskuuta 2018

Syksy - autius lehtipuissa

Nyt on piha laitettu talvikuntoon. Maksaruohot, pioni ja tyräkki leikattu, terassipöydät siirretty kaappiin. Kyllä on aution näköistä!



Pientä, keinotekoista lohtua tuomassa pari callunaa, jotka nekin pian peittyvät lumeen. Viimeiset ruusut jättävät jäähyväisiään.



Terassi odottamassa kevättä, aurinkoa ja lämpöä. Sitten taas tässäkin kahvitellaan ja luetaan romaania.


Nyt olisi hyvä aika vetäytyä talviunille. En ole syksyihminen, en oikein talvi-ihminenkään. Odotan kevättä. Maaliskuussa jo helpottaa.
 

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Andersson Lena: Sveas son




Sveas son on kuvaus ruotsalaisen kansankodin synnystä ja muutoksesta kun aika näyttää ajavan sen ohi. Svean isä muuttaa vuosisadan alkupuolella paremman elämän toivossa Amerikkaan, Svean poika Ragnar taas toteuttaa hyvän elämän toivoa Ruotsissa, jossa hyvinvointiyhteiskunta rakentaa perheille moderneja asuntoja lähiöihin, takaa jokaiselle koulutuksen ja työpaikan. Ragnarista tulee veiston opettaja, hän on työssään hyvä eikä muuta kaipaa. Tarjottuun ylennykseen hän ei tartu; hän ei haaveile liian suuresta. Unelmana on tavallinen elämä ja tyttären urheilumenestys, ja siihen isä ja tytär panostavan kaiken vapaa-aikansa, kunnes tytär hylkää urheilun, kiinnostuu opiskelusta ja väittelee tohtoriksi aiheesta josta isä ei ymmärrä hölkäsen pöläystä vaikka väitöstilaisuus pidetään ruotsin kielellä. Ragnarin murheeksi kansankoti alkaa rapautua: tulee kaikenlaista outoa: homopareja, maahanmuuttajia, eivätkä  nuoret jaa entisiä arvoja. Ragnarille ja hänen kaltaisilleen ei oikein ole enää sijaa. Ragnar yrittää muuttua,eroaa vaimostaan löytää uuden kumppanin alkaa harrastaa taiteenkin tekemistä, mutta ei enää löydä itseään vaan masentuu: kaikkeen hän vain sanoo juu ja jaa.

Andersson kuvaa henkilönsä paikoin hykerryttävän sarkastisesti, ainakin kuvatessaan saituutta tai seuraelämän pinnallisuutta. Vähän kyllä tulee mieleen ajatus, että Andersson ei oikein taida pitää luomistaan henkilöistä. Sama tunne tuli hänen aikaisemmasta teoksestaan Egenmäktigt förfarande.  Kieli on paikoin vaikeaa: suomenkieliselle outoja sanoja oli enemmän kuin yleensä ruotsalaisia kirjoja lukiessa ja lauserakenteet muutamassa kohdassa niin raskaita että sai pätkän lukea kahteen kertaan ennen kuin aukeni. Aika kiva, mutta ei suuri suosikkikirjani kuitenkaan. Tämä luettiin läsecirkelissä.