Hyvin mielenkiintoinen ja maallikollekin kohtuullisen
ymmärrettävä teos kvanttimekaniikan ja tietoisuuden välisestä suhteesta.
Kvanttimekaniikan mukaan atomia pienemmillä hiukkasilla on
mahdollisuus olla joko partikkeleita tai aaltoliikettä. Kokeellisesti on
todettu että havainnoitsija muuttaa aaltoliikkeen partikkeliksi. Alkeishiukkanen (elektroni tai fotoni) muuttaa
olomuotonsa väreilystä partikkeliksi myös silloin jos sen vastaparin olomuotoa
muutetaan – olivatpa vastaparit kuinka kaukana toisistaan tahansa. Kaikkein
merkillisintä on, että hiukkasen olomuoto muuttuu jo etukäteen kun sen
vastaparin olomuotoa muutetaan myöhemmin. Tähän liittyvä koejärjestely on
kuvattu kirjassa.
Tällaiset ajatukset ovat perusta biosentrismille, jonka
mukaan kaikki on yhteydessä kaikkeen ja vasta tietoisuus muuttaa ympäröivän
maailman todelliseksi. Tekijä on laatinut biosentrismille joukon pääsääntöjä,
joista neljännen mukaan ilman havainnoitsijan tietoisuutta ”materia” huojuu todennäköisyyksien
välitilassa. Äärettömän
mielenkiintoista, joskin haastavaa luettavaa ja ajateltavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.