Kesällä kuolleen Claes Anderssonin viimeiseksi jäänyt
romaani Busholmen nästa kuvaa vanhenevan Oton elämää uudessa kodissa Jätkäsaaressa.
Andersson kuvaa Oton vanhenemista lempeän humoristisesti, oivaltavasti ja säälimättömästi.
Ei vanheneminen hauskaa ole. Mutta on siinä omat hyvätkin puolensa:
”… hän oli päässyt siihen ikään ettei enää tarvinnut
hävetä asioita jotka tuottivat iloa.”
Minusta kirjassa oli parasta oli Oton (eli Claes
Anderssonin) arkipäivien kulun ja päivittäisten tuumailujen kuvailu. Mukaan on
ujutettu myös (ilmeisesti) vanhoja kirjoituksia, joissa analysoidaan (nyt jo
sivuutettuja) ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä; näiden kohdalla tuli
vähän deja vu – tunnetta. Jotkut asiat
vain ovat jo niin puhki jauhettuja ettei niistä enää romaanissa jaksa innostua.
Maallikolle kiinnostavaa luettavaa kylläkin
oli kuvaus psykiatrisen hoidon kehityksestä vuosikymmenien saatossa.
Kaiken kaikkiaan kirja oli, ainakin paikoin, varsin mukavaa
luettavaa; onhan kyseessä monipuolisesti lahjakkaan kirjailijan tuotos. R.I.P. Claes
Andersson!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.