sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Kevään odotusta karanteenissa


Koronaviruksen aikaansaama poikkeustila Suomessa on laittanut ikäihmiset karanteeniin. Tilanne on kehittynyt hyvin npeasti, ja omaa ajattelua on saanut asettaa uuteen asentoon miltei päivittäin. Kaksi viikkoa sitten ei tullut mieleenikään, etteikö kaupassa saisi käydä ja että kaikki kalenterimenot peruuntuisivat. Pariisin matkakin peruuntui, mikä sinänsä on hyvä asia, koska osasin ennakoida että matkalla voisi tulla kaikenmoista hankaluutta ja olisin joka tapauksessa halunnut omalta osaltani peruuttaa matkan. Nyt siis saadaan rahat takaisin! 

Noudatan annettuja määräyksiä tarkasti enkä tapaa ketään. Ulkona käyn vain Ellin kanssa; koiran ulkoiluttaminen on karanteenimääräystenkin mukaan sallittua. Aikani ei kuitenkaan käy pitkäksi: olen aina keksinyt tekemistä enemmän kuin mihin aika riittää. Olen aika laiska ja hidas, joten aika kuluu senkin puolesta sutjakasti. Nyt on hyvä tilaisuus taas kirjoittaa blogiakin, mikä harrastus on jäänyt vähemmälle. Tämähän alun perin alkoi, kun toivuin selkäleikkauksesta enkä voinut tehdä juuri mitään. Silloin en kivun vuoksi pystynyt istumaankaan kuin lyhyen ajan kerrallaan.

Nyt on maaliskuu ja ensimmäiset kahvit on jo juotu pihalla. On taas valoa valokuvaamiseen.





Rakas töpöhäntä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.