Kohta heinäkuu

Huston Nancy: Sweet Agony

Sain kirjan lainaksi sisareltani, kun hän vihdoin muisti sen nimen ja kirjailijankin. Ensin hän nimittäin kehui kirjaa parhaaksi ikinä lukemakseen, mutta ei pahus kyllä muistanut sen enempää kirjan kuin kirjailijankaan nimeä. No, pian erottuamme muisti tietysti palasi. Tämä taas muistui hauskasti mieleeni, kun sivulla 189 Huston kirjoittaa: ”Beth,” says Brian exasperately, ”if you can’t remember either the author or the title, we’re going to have a hard time.”

Kirja onkin itse asiassa kuvaus ihmisen mielestä ja muistista. Se on kuvaus kiitospäivän illallisesta ikääntyneen runoilijan ja professorin Seanin kotona. Kutsuttuina on 11 henkeä: kaksi kirjailevaa professorikollegaa, Seanin asianajaja, talonrakentaja ja leipuri sekä kaksi Seanin entistä rakastettua, joista osa puolisoineen. Kaikki eivät ole ennestään keskenään tuttuja, mutta kaikki kuuluvat Seanin lähipiiriin. Illallisella keskustellaan vilkkaasti, kuitenkin niin että mikään teema ei pidä yllä kaikkien mielenkiintoa, vaan aletaan puhua päälle itselle mieleen johtuneesta aiheesta. Lukija saa seurata tse kunkin ajatuksen virtaa. Tämä korostuu erityisesti kirjan loppupuolella, kun keskustellaan siitä, mitä muistoja kullekin on elämästä jäänyt mieleen. Illallinen päättyy lumimyrskyyn, jonka seurauksena koko seurue jää yöpymään Seanin kotiin, kuka sohvalle kuka lattialle kuka minnekin. Viimeinen kappale seurailee vellovasti seurueen unimaailmaa – Huston viittaa Mrs. Dallowayhyn, ja viimeinen kappale tuokin mieleen Virginia Woolfin tavan kuvata tajunnanvirtaa.

Muistin lisäksi kirjan teemana on myös kuolema: Sean sairastaa viimeisen vaiheen keuhkosyöpää siitä kellekään mitään kertomatta. Toisekseen kirjan jokaisen luvun välissä on lyhyt kappale, jonka kertojana on Jumala: hän kertoo miten ja milloin hän kunkin läsnäolijan tulee luokseen noutamaan.

Sivulla 206: ”The trouble with enlightenment is that it’s temporary.”

Ehdotomasti suositeltava teos.

Pihapäivitys 24.6.2020

Suomessa on nyt hellettä, mutta rannikolla vielä siedettävää. Lämpötila pysyttelee 25 asteen tuntumassa maksimissaan. Pihalla vielä viihtyy, mutta mieluummin varjossa.

Juhannuksen jälkeen

Juhannuksen jälkeinen sunnuntai. Kesä korkeimmillaan ja kerrankin juhannuksena unelmasää: aurinkoa, mutta ei kovaa hellettä, ainakaan rannikolla. 
Pioni on avannut ensimmäiset kukkansa:

 Flammentanz on täynnä nuppuja ja reheväpi kuin koskaan, kohta alkaa viedä terassilta jo liikaa tilaa.

 

 Pihavahdin turkki voi pian olla jo tukalan kuuma. Onneksi voi halutessaan mennä sisälle viileään.

Vaarla Suvi: Westend

Tämän nappasin taas kirjaston BestSeller-hyllystä mitään etukäteen tietämättä. Oli ihan myönteinen yllätys: Suvi Vaarla kirjoittaa hyvin. Aihepiirikin on tärkeä, Suomen taival lamavuosien ja finanssikriisien läpi 1980-luvulta 2000-luvulle. Päähenkilöä seurataan vuoron perään eri vuosikymmenillä pikkukoululaisesta kauppatieteen maisteriksi. Vanhemmat ovat akateemisesti koulutettuja, isä diplomi-insinööri ja rakennusalan yrittäjä. Eletään tolkun ihmisten kohtuullista elämää ensin Tapiolassa ja kun yritys menestyy muuttaa perhe omakotitaloon Westendiin. 90-luvun äkkipysäys ja pankkikriisi ei tunne armoa, ja kun rahoitus tyrehtyy, loppuvat myös yritystoiminnan edellytykset. Ihmisten kohtalot ja identiteetit ovat riippuvaisia tekijöistä, joihin ei itse voi vaikuttaa. Opettavainenkin kirja siinä mielessä, että toisten ihmisten haavoja on vaikea ulkopuolisen nähdä. Ihmisiä ei saisi arvottaa ulkoisten tunnusmerkkien perusteella.

Lykke Nina: Ei, ei ja vielä kerran ei

Satiiri omaan elämäänsä väsyneistä ihmisistä, jotka etsivät merkitystä elämänmuutoksesta. Erityisen hauskasti Lykke kuvaa Ingridin, opettajan ja keski-ikäisen perheenäidin turhautumista sekä perheenjäseniinsä että kollegoihinsa. 

   Kaiken kaikkiaan stoori ei ehkä ole kovin kummoinen: Ingridin aikuiset pojat pitävät häntä palvelijanaan, kollegat esittävät tungettelevia ehdotuksia ja hänen kunnollinen ja urallaan edennyt  aviomiehensä Jan sortuu hinkumaan nuorta alaistaan Hannea, joka puolestaan on eksyksissä omassa elämässään vaihdettuaan niin asuntoa kuin partneria toistakymmentä kertaa ja joka kuitenkin haluaa kokeilla perhe-elämää ja lapsen hankintaa. Perhe-elämän uutuudenviehätys Hannen kanssa väljähtyy pian ja Jan alkaakin nyt kaivata oman ikäistään kollegaa Julieta. Ingrid ei lopulta näe mieltä enempää omissa työtehtävissään kuin pysyvässä osoitteessa. Hän ryhtyy nomadiksi. Alkuun kirja oli nasevan hauska, ja paikoin nauroin ääneen,  mutta lukukokemus ei pitänyt otteessa ihan loppuun asti. Toki luin kuitenkin.