maanantai 8. kesäkuuta 2020

Hoeg Peter: Sinun silmiesi kautta




Neuropsykologian keinoin ihmisen tietoisuuteen ja kokemiseen pureutuva tieteisromaani kuvaa millainen voisi olla ihmisten kohtaaminen syvimmän tietoisuuden tasolla. Kirjan sanoma on ihmiskontaktien merkityksellisyyden puute silloin kun aitoa yhteyttä ihmisten välille ei synny.
Keskiössä on kolme ihmistä, jotka alun perin ovat olleet lapsuuden ystäviä. Lisa, neuropsykologisen tutkimuslaitoksen johtaja tutkii miten muistinsa menettäneiden potilaiden tietoisuuteen voi päästä kytkemällä potilas samanaikaisesti sekä aivojen NMR- ja EEG-mittaukseen että myös sydänkäyrän, verenpaineen ja ties minkä mittaamiseen sekä  lopulta myös aivostimuloinnin käyttöön. Mittaukset tuottavat tulokseksi hologrammin, joka muuttuu sitä mukaa kun potilaan muisti tai elämykset muuttuvat. Tutkijat voivat myös kytkeä itsensä potilaan kanssa samanaikaisesti tutkimuslaitteistoon, jolloin he hologrammin lisäksi tuntevat suoraan omassa kehossaan ja tietoisuudessaan, mitä potilaan aivoissa tapahtuu. Sekä tutkijat että potilas voivat päästä näkemään menneitä, unohtuneita tapahtumia.
Tällä tavalla on mahdollista jakaa samat muistot, kokemukset ja tietoisuus useamman ihmisen kesken. Muut tutkimukseen osallistuvat keskeiset henkilöt (lukuisten anonyymempien potilaiden ohella) ovat Peter ja Simon, joiden kanssa Lisa oli jo 7-vuotiaana aivan luontaisesti kokenut jotain vastaavaa: he olivat päässeet toistensa uniin ja olivat yhteisen unen kautta onnistuneet vaikuttamaan tuleviin tapahtumiin. Aikuisena Simon on yrittänyt itsemurhaa ja Peter haluaa Lisan menetelmien avulla päästä kiinni Simonin muistoihin ja estää tätä uusimasta yritystään.
Kirja ikään kuin herättää ajatuksen koko ihmiskunnan yhteisestä tietoisuudesta sekä ajatuksen ajan epälineaarisuudesta, siis siitä, että aika ei kulje yhteen suuntaan vaan että kaikki menneet, nykyiset ja tulevat tapahtumat ovat samassa aika-avaruudessa. Aika huimaavia ajatuksia!

Sivulla 152 on mielestäni hyvä viisaus: "Vain yksi asia on vaarallisempaa kuin itsensä paljastaminen muille. - Mikä? -Ainainen muilta suojautuminen." 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.