Takakannen tekstissä sanotaan näin: ”Aikuisia Ihmisiä kuvaa päähenkilöidensä kautta suomalaista kulttuuriväkeä ihanan nurjasti. Ikuisia kolmekymppisiään elävät, ihaillut – tai sellaiseksi pyrkivät – ja hauraat ihmiset pyörivät omissa pikku piireissään. Kipeää todellisuutta ei kukaan pääse pakoon.
… Jan Forströmin teksti on ymmärtäväinen inhimillistä hätää ja julman hauska itsetärkeilyä kohtaan.”
Luonnehdinta osuu niin hyvin kohdalleen, että en osaa paremmin sanoa. Eläkeläiselle oli oikein avartavaa – joskin aluksi tyrmistyttävää – lukea kuvausta näiden ikuisten teinien huolista ja puhetavasta. Kirjan nimikin alleviivaa lempeän ironisesti näiden kolmikymppisten epäaikuismaisuutta – ainakin näin pari sukupolvea vanhemman silmissä. Aluksi outoa, mutta kaiken kaikkiaan aika opettavaista luettavaa. No mutt hei, ens kerralla jotain muuta! Moikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.