Oranssi klassikko

klikkaa kuva isommaksi

Fiskarsin sakset varmaankin kuuluvat suomalaisen käyttöesinemuotoilun kaanoniin samalla tavalla kuin Aallon Savoy-maljakko tai Artekin jakkarat. Tuskin on kotia, josta niitä ei löydy.


Valokuvatorstai, haaste 272: Oranssi

Jälkeenpäin löysin parempaakin oranssia kuvattavaksi. Täällä!

Cardio Aspirin

klikkaa kuva isommaksi

Cardio aspirinit pitävät verisuonet puhtaina, vaikka eivät särkkylääkkeinä varmaan tehoakaan. Aika pieniä ne ovat, tarkkaan mitattuna halkaisijaltaan 7,5 mm. Se on vähän enemmän kuin makroviikon haasteen muutama milli, mutta niin pieniä kuvauskohteita ei ole helppo keksiä.

Tässä vähän etäämpää kuvattuna:
 

klikkaa kuva isommaksi

Makroviikko, haaste 89: Vain muutaman millin kokoinen

Pitsiliinat ja kananmuna

klikkaa kuva isommaksi

 Kirjainhaaste 17: Loppukirjaimet NA

klikkaa kuva isommaksi

Eeva Kilpi: Kuolinsiivous

Eeva Kilven päiväkirjamerkinnöistä koottu teos siivoaa kirjailijan ajatuksia liki kolmen vuosikymmenen varrelta. Kirja on laadittu vuosipäiväkirjan muotoon, niin että samalta päivältä on ajatuksia eri vuosina. On kiintoisaa lukea, mitä kirjailija ajattelee omista ajatuksistaan jälkeenpäin. Toisinaan merkinnät vahvistavat ennen ajateltua, toisinaan kirjailija sen sijaan ihmettelee, miksi hän on tuolla tavalla ajatellut. Jokainen varmaan ihmettelee omia entisiä toilauksiaan ja saattaapa itselleen jopa myöntää olleensa joskus väärässä tai suorastaan aikamoinen idiootti. Onneksi, kauheaahan olisi, jos ei mitään olisi oppinut.

Eeva Kilven mietteissä on oma rauhansa ja johdonmukaisuutensa. Vahvoja teemoja ovat eläinten oikeudet ja ihmisen henkinen yhteys eläimen kanssa, kaipaus Karjalaan eli menetettyyn kotiseutuun ja sielunmaisemaan sekä yhteys sukupolvien ketjuun eli omaan äitiin ja omiin lapsiin huolimatta näihin ihmissuhteisiin liittyneistä jännitteistä.

Kuolinsiivous piirtää tekijästään kauniin kuvan. Saattaisi olla antoisaa tuntea hänet henkilökohtaisesti.

Philip Roth: Nöyryytys

Moninkertaisesti palkitun kirjailijan vuonna 2009 alun perin ilmestynyt teos (The Humbling). Kirjan luettuani jäin ensinnäkin miettimään kirjan otsikon suomennosta. Sanaa humbling ei ainakaan Oxford Dictionarystä löydy. Humble-sanasta tehty johdos voi viitata - kuten suomentaja on ajatellut - tekemiseen, mutta voisi se viitata ihmiseenkin, siis sellaiseen joka tuntee itsensä nöyryytetyksi, surkimukseksi (huomaan, että suomenkielinen oikolukuohjelma ei tunne sanaa surkimus, sehän sopii hyvin ;-)). Sellainenhan kirjan päähenkilö Axler on – ainakin omissa silmissään.

No, joka tapauksessa on myönnettävä, että kirja on hyvin kirjoitettu. Ei kai muuta voi odottaakaan, Philip Rothin maineen omaavalta tekijältä.

Axler on liki 70-vuotias näyttelijälegenda, joka tuntee menettäneensä taiteellisen kipinänsä eikä enää kykene nousemaan näyttämölle. Valmiina täydelliseen maailmasta vetäytymiseen hän yllättäen ajautuukin suhteeseen ystäviensä tyttären kanssa, joka on häntä 25 vuotta nuorempi ja kaiken lisäksi lesbo. Suhde on kiihkeä ja onnellinen ja kuin autuuden huipentumana nuori Pegeen haluaa Axlerin kanssa lapsen. Tähän kliimaksiin on tultu sen jälkeen kun pariskunta on ensin lietsonut itsensä perverssiin kiimaan kuvittelemalla ryhmäseksiorgioita kampuksella näkemänsä 19-vuotiaan sulottaren kanssa ja sen jälkeen toteuttanut kuvitelmansa baarista mukaansa houkuttelemansa juopuneen naisen kanssa. 

Lapsihaave ensin oudoksuttaa Axleria, mutta totuttuaan ajatukseen hän ryhtyy järjestelmällisesti selvittelemään omia lääketieteellisiä mahdollisuuksiaan terveen lapsen maailmaan saattamiseksi. Kun kaikki asiat näyttävät olevan järjestyksessä, Pegeen yht’äkkiä huomaakin saaneensa Axlerista kyllikseen, pakkaa tavaransa ja muuttaa pois. Axlerille ei lähdön syy selviä: halusiko Pegeen kenties taas ryhtyä lesboksi. Yksinäisyydessä entiselle huippunäyttelijälle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha, mutta sen hän toki tekee tyylillä. Kun siivoja löytää hänen ruumiinsa ullakolta, on hänen vieressään yhdeksän sanan viesti, joka on Lokin viimeinen repliikki: ”Asia on niin että Konstantin Gavrolovits on ampunut itsensä.” Sen pituinen se.

Nyt sorrun varmaan kyyniseen tätimäisyyteen, mutta en ymmärrä miksi taitava kirjailija ei luota kykyynsä tuottaa laatukirjallisuutta turvautumatta ylidimensioituun kieroutuneisuuteen. Tarinahan ei millään tavalla ole uskottava, eikä se luultavasti ole ollut kirjailijan tarkoituskaan. Kyseessä on pikemmin miehen oma pornografinen päiväuni jaettavaksi samanmielisille iloksi. Älyllistä onaniaa siis. En paheksu, ihmettelen vain.

Kirjasto

klikkaa kuva isommaksi

Lähikirjasto on asukkaille tärkeä henkireikä. Kun kunta haluaa säästää kustannuksia, ovat lähikirjastot aina uhan alla. Aukioloaikoja on nipistetty jo moneen otteeseen; tässäkin kuvassa asiakas saa hetken odottaa ennenkuin ovi avataan - kello yhdeltätoista. Mutta onneksi kirjasto on vielä saanut armon jatkaa toimintaansa edes jossain mitassa.

klikkaa kuva isommaksi

 Pieneen kirjastoon on helppo poiketa ja sisällä on kotoisan viihtyisää. Kokoelmat eivät ole laajat, mutta HelMetin kautta tänne saa minkä tahansa pääkaupunkialueen kirjaston niteen toimitetuksi. Uutuushyllystä saa hyvällä tuurilla suositun uutuudenkin lainaksi jonottamatta ja lehtiä on mukava silmäillä, jos aika antaa myöden viihtyä kirjastossa vähän pidempään.

klikkaa kuva isommaksi

Kirjastossa on oma tilansa myös kaikkein pienimmille asiakkaille, joiden itsenäisen pistäytymisen kirjojen parissa juuri kirjaston pieni koko ja läheinen sijainti tekevät mahdolliseksi.
 

klikkaa kuva isommaksi

Kun kirjaston palveluja oppii käyttämään jo lapsena, jää lukeminen ja tiedon hankinta veriin lopuksi ikää. Uskoisin, että kirjastoon sijoitetut varat maksavat itsensä takaisin kuntalaisten henkisen hyvinvoinnin kautta.

Kansalaisten korkea lukutaidon aste ja valistuneisuus ovat aina olleet tärkeitä menestystekijöitä Suomelle. Näistä ei ole varaa tinkiä. Suuret keskuskirjastot ovat toki tärkeitä, mutta ne eivät korvaa lähikirjastoa. Jatketaan taistelua lähikirjastojen puolesta. 


Mutta on ne isotkin kirjastot hienoja, varsinkin Helsingin yliopiston uusi kirjasto, jonka parvekkeelta avautuu huikea näköala suurkirkolle. Klikkaa tästä.


Valokuvatorstai, haaste 271: Kirjasto

Puuron ainekset

klikkaa kuva isommaksi

 Kaurahiutaleita ensin aukolla f/40 ja vertailun vuoksi vähän pienemmällä syvyysterävyydellä eli

klikkaa kuva isommaksi

 aukolla f/20.

klikkaa kuva isommaksi

Nämä ovat Myllyn Paras -hiutaleita, joita ostin nyt ensimmästä kertaa. Tähän asti olen ollut täysin uskollinen Eloveenalle. Jossain television sokkokokeessa Myllyn Paras sai ylivoimaisesti parhaat arvostelut, joten pitäähän tätä nyt kokeilla. Vielä en ole ehtinyt koemaistaa näistä keitettyä puuroa. 

Saapa nähdä pääseekö Eloveena takaisin ostoslistalleni vai häviääkö se Myllyn Parhaalle. Tärkeintä puuron keitossa kuitenkin kai on oikea hiutaleiden ja suolan määrä ja se, että hiutaleet laitetaan veteen ennen kuin se ehtii kiehua. Muuten puurosta ei tule samettisen pehmeää vaan kovempaa ja kokkareista.



Makroviikot, haaste 88: Hiutale