keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Elämää sulkunauhojen takana

Viimepäivien järkyttävät uutiset katolta pudonneen lumen aiheuttamista onnettomukksista ovat saaneet sekä kiinteistöjen että lumenpudotusfirmojen vastuuhenkilöt paniikkiin. Vastuun välttämiseksi puomeja ja sulkunauhoja vedetään nyt estämään sisäänpääsy julkisiin tiloihin jopa silloin kun sinne on vasiten kutsuttu yleisöä luentoja kuuntelemaan. 

klikkaa kuva isommaksi

Yliopiston tiedekulmassa on tällä viikolla aiheena ravinto. Jonkin aikaa ihmeteltyäni oven eteen vedettyjä sulkunauhoja ja katsottuani, ettei katolta näyttänyt olevan tulossa isompaa lumikuormaa hyppäsin rohkeasti nauhan yli ja astuin sisään.
Tilaisuuden emännät olivat vähän harmissaan, kun lumenpudotusfirman miehet olivat vetäneet nauhat oven eteen kertomatta kuitenkaan, milloin aikovat tulla lunta pudottamaan.

klikkaa kuva isommaksi

Jonkin verran muitakin uskaltautui kuuntelemaan tietoiskuja elintarvikkeiden prosessoinnista ja hyvän ruuan perinnöllisistä ja opituista tekijöistä. Hengen ravinnon lisäksi myynnissä on hyvää kahvia ja pientä purtavaa.

klikkaa kuva isommaksi

Kuvat kännykällä.

4 kommenttia:

  1. Tiedekulmaidea on mainio! Kiva, että uskalsit rynniä sisään.p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutta, Yliopistolta kiva idea tuoda tutkimusta katutasoon maallikoiden ulottuville. Sinne on helppo poiketa.

      Poista
  2. 'Ajoittaisena humoristina' näen kuvat jotenkin koomisina: aivan kuin Tiedekulmassa olisi salatiedon suljettu kokous, jonne ei ulkopuolisia kaivata. No, vakavasti puhuen katolta tippuva / pudotettu lumi ei saa aiheuttaa vaaraa kenellekään.

    Tuliko selvyyttä kuumana käyvään ravintokeskusteluun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastu, Noidan oppipojat paljastivat, että kehitteillä on gluteenitonta ruisleipää, joka tosin ihan vielä ei maistu aivan aidolta rukiilta, ja että mieltymys makeaan on ihmisellä geeneisssä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.