Yksityinen sairaalahoito on viime vuosina puhuttanut
suomalaisia. HYKSin yksityinen aloittanee toimintansa vuoden vaihteessa.
Muutama vuosi sitten perustettiin yksityinen syöpähoitoihin erikoistunut
sairaala Docrates. Kun julkinen sairaanhoito ei mitenkään kykene vastaamaan
kaikkeen hoitotarpeeseen, on ehdottomasti hyvä asia, että vaihtoehtoja löytyy
edes maksamalla.
Jokainen yksityispuolen potilas vapauttaa paikkansa julkisen
puolen hoitojonoissa, joten tässä on nyt hyvä esimerkki win-win –tilanteesta, jossa
kaikki osapuolet hyötyvät. KELAn korvauksia on turha kadehtia, niin pienestä
rahasta on kysymys: KELAn kokonaismenoista yksityissairaaloiden korvaukset ovat
häviävän pieni murunen. Samoin potilaan saama korvaus on lähinnä symbolinen –
korvaus lienee noin 10 % kustannuksista ja kattaa suurin piirtein
yksityislääkärin toimistomaksun. Joka tapauksessa jokainen yksityislääkärin
potilas säästää yhteiskunnan varoja, paitsi jos joku luulosairas ihan huvikseen
viettää aikaansa lääkärin vastaanotolla. Enkä usko, että monikaan sinne suotta
menee.
Voidaan tietysti sanoa, että ihmiset ovat eriarvoisia, kun
toiset pystyvät maksamaan itselleen yksityistä lääkärin hoitoa ja toiset eivät.
Mutta niinhän se on, että toisilla on myös varaa ulkomaan matkoihin, autoihin ja
purjeveneisiin, vaikka kaikilla ei ole.
Meille nousi julkisen sairaanhoidon puolella tie pystyyn,
kun miehen kokolailla tukalaan tilanteeseen ei löydy helpotusta,
paranemiskonsteista puhumattakaan. Vaihtoehdoiksi jäi odotella tilanteen
huononemista tekemättä mitään tai kääntyä yksityisen tahon puoleen. Valitsimme
jälkimmäisen tien.
Docrates-klinikalla lääkärin puheille potilas pääsi heti
seuraavana päivänä, vieläpä lauantaina klinikan normaalien toiminta-aikojen
ulkopuolella. Tarvittaviin tutkimuksiin lähete saatiin saman tien ja hoidot
alkavat viivyttelemättä heti, kun kokeiden tulokset ovat selvillä eli ensi
viikolla.Ymmärtääkseni kyseisen klinikan laitekanta ja osaamisen taso ovat korkeaa, vähintään yliopistollisen sairaalan tasoa.
Hoidot eivät ole helppoja: kaksi kuukautta viisi kertaa
viikossa. Tuloksia voidaan saada puolen vuoden kuluttua hoidoista. Emme voi
tietää, jaksaako potilas käydä koko rumban lävitse, emmekä voi myöskään tietää,
mitä tuloksia hoidoilla lopulta saavutetaan. Saadaanko tilanteeseen helpotusta,
paraneeko tauti mahdollisesti kokonaan vai valuuko koko ponnistus hukkaan.
Varmaa vain on että tuleen ei saisi jäädä makaamaan ja että elämästä ei selviä
hengissä. Toivotaan parasta!
***
Docrates-klinikka on inhimillisen kokoinen, erittäin
viihtyisästi sisustettu. Uskon, että kaunis ympäristö ja ystävällinen kohtelu
osaltaan auttavat potilasta tuntemaan olonsa rauhalliseksi.
Odotustiloissa on tarjolla virvokkeita ja hedelmiä.
Lehtivalikoimasta huomaa, että klinikalla on kansainvälinen
potilaskanta. Tämän saatoin itsekin odotustilan puheensorinan perusteella päätellä.Voimme pitää itseämme siinä mielessä onnekkaina, että nämä hoidot löytyvät vain 15 minuutin päässä kotoamme. Jos tähän olisi pitänyt ryhtyä toisella paikkakunnalla tai peräti ulkomailla, olisi se vaatinut vielä huomattavasti enemmän sekä fyysisiä että taloudellisia voimavaroja.
( Aina sarkasmiin taipuvaiseen mieleeni nousi sanaleikkejä. Docrates tietysti tullee nimestä Socrates, paitsi jos sen lukee doc-rates. On toinenkin yksityinen lääkäriasema, Doctagon, joka tarjoaa lääkärien kotikäyntejä. Se myös on joskus äärimmäisen tärkeää ja senkin palveluja olemme joutuneet käyttämään. Yrityksen nimen perustana kuulemma on sen perustajat ja heidän lukumääränsä eli kahdeksan lääkärin ryhmä. Siis d niinkuin doctor ja octagon = d-octagon. Tai sitten sanan voi jakaa toisin: doct-agon(y) )