Scyllan ja Kharybdiksen välissä

Riittääkö aika,

riittävätkö voimat?

Omaisena opettelen

uutta elämäntehtävää:

rinnalla kulkemista,

sanan konkreettisimmassa merkityksessä.

Lunta tupaan

klikkaa kuva isommaksi

Pihalla näyttää kesäiseltä, mutta välillä sää viilenee ja niskaan saadaan sateitakin.

Mistäköhän nyt puhaltaa?  Kohta sen jälkeen kun marsalkka Makarov oli kovistellut Suomea yhteistyön tiivistämisestä Naton ja jopa Pohjoismaiden kanssa, ikään kuin sattumalta rantautui Suomeen venäläisten tarkka suunnitelma Helsingin valtaamiseksi. Siis se 1980-luvun lopun suunnitelma, jonka Helsingin Sanomat julkaisi viime perjantaina. Valtaamalla keskeiset viestintä- ja hallintokeskukset ja katkaisemalla infrastruktuuriin tarvittavat yhteydet kaupunki saadaan nopeasti polvilleen. Ilman elintarvikkeiden ja sähkön jakelua ei elämä saarretussa kaupungissa kauaa suju, sen tietävät venäläiset hyvin omasta kokemuksestaan Leningradin saarron ajoilta.

Suomessa vitsailtiin, että Makaroville sattui mukaan erehdyksessä vanha puhe 1960-luvulta, mutta vahvistaessaan Makarovin viestin presidentti Niinistön vierailun aikana presidentti Putin korjasi suomalaisten erehdyksen. Kuin varmemmaksi vakuudeksi Niinistö pantiin pelaamaan jääkiekkoa Putinin rinnalla punaisessa paidassa.   

Kyllä meitä nyt pannaan ojennukseen!

Naurattaisi, ellei Makinen kirjan (Tuntemattoman miehen elämä) jälkeen oivaltaisi, että on lapsellista kuvitella maailman menon jatkuvan muuttumattomana ajasta ikuisuuteen. Eurooppaa joka tapauksessa muokataan nyt uudestaan. Samoin ympärillämme olevia alueita Syyriasta Egyptiin. Suomikaan ei elä tyhjiössä.

klikkaa kuva isommaksi

Andrei Makine: La vie d’un homme inconnu

Taattua, tuttua Andrei Makinen tyyliä. Kirja kuvaa ihmisen vieraantumista nopeasti muuttuvissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa.

Päähenkilö on keski-ikäinen kirjailija, Ranskassa asuva venäläinen emigrantti Choutov, joka haikailee nuoruutensa ja nuoruuden rakkautensa perään sen jälkeen kun hänen nuori ranskalainen tyttöystävänsä Léa on hänet jättänyt.

Choutov lähtee etsimään nuoruutensa ihanteita Pietariin. Nuoruuden rakkaus Iana löytyykin, mutta Iana on muuttunut täysin toiseksi yhtälailla kuin koko venäläinen maailma: Neuvostoliitosta on tullut merkkituotteiden paratiisi. Choutov tuntee itsensä Pietarin uusrikkaiden keskellä vielä vieraantuneemmaksi kuin Pariisissa nuoren ystävättärensä ystävien keskellä. Hän hämmentyy, kun Ianan ystävä Vlad selittää kannattavan kirjan kustantamisen periaatteita: kun suosikkikirjailijalta on mahdoton saada menekkiin tarvittavia sivumääriä tarpeeksi tiuhaan tahtiin, on palkattu useita kirjoittamaan samalla nimellä. Ovelaa, eikö totta. Kirjailijasta tehdään brändi, jonka nimen alla myydään paljon - samantekevää, kuka kirjat lopulta kirjoittaa.

Yhdeksi päiväksi Choutov pannaan pitämään silmällä kuuromykäksi luultua sairasta vanhusta, jonka kautta aukeaa kirjan varsinainen tarina. Gueorgui Volski on Choutovia vanhempaa polvea ja hänen tarinansa avulla Choutoville valkenee Neuvostoliiton vaiettu historia toisesta maailmansodasta Leningradin piirityksineen, samoin kuin sodan jälkeinen aika Stalinin vainoineen. Choutoville – ja lukijalle – valkenee, miten nopeasti ja dramaattisesti yhteiskunta ja ihmisten arkielämä voi muuttua ja miten vaikea ihmisen on uuteen arvomaailmaan äkisti sopeutua. Volskin tarina opettaa senkin, miten pienistä asioista ihmisen onnellisuus on kiinni, ja mikä voima rakkaudella on, silloinkin kun se saattaa toteutua vain kahden ihmisen katseiden kohdistuessa samaan aikaan taivaalle, tuhansien kilometrien päässä toisistaan.

Seepra ei pääse raidoistaan, eikä Choutov opi arvostamaan tämän päivän materialistisia arvoja. Hän jää sielultaan neuvoskansalaiseksi, niin ankeita kun hän ymmärtää nuoruutensa olosuhteiden olleenkin. Choutovin tehtäväksi jää Volskin – tuntemattoman miehen - tarinan kertominen jälkipolville.

Kirjan nimi, Tuntemattoman miehen elämä voi viitata myös Choutoviin: kaikilla muilla henkilöillä kirjassa on etunimi, vain hänen nimeään ei mainita. Choutovin syvimmät arvot ja ajatukset jäävät hänen ympäristölleen ilmeisesti yhtä vieraaksi kuin ympäristö hänelle itselleen.

Lentomatkalla takaisin Ranskaan Choutov tuntee olevansa matkalla ei minnekään, ilman varsinaista päämäärää. Samalla hän kokee olevansa vahvasti sidoksissa synnyinmaahansa, joka ei kuitenkaan ole pelkästään mikään alue, vaan aikakausi, aikakausi jonka Choutov itse oli kokenut, Volskin aikakausi: hirviömäinen, häpeällinen ajanjakso, jolloin ihminen päivittäin nosti katseensa kohti taivasta.

Seepia

klikkaa kuva isommaksi

Pamina yökylässä. Ruskea koira sopii seepiakuviin.

klikkaa kuva isommaksi

Mustaa ja valkoista, haaste 123: Seepia

Juhannus

klikkaa kuva isommaksi

Maalla tai kaupungissa, satoi tai paistoi, juhannuksena syödään uusia perunoita ja silliä.


Makroviikot, haaste 64: Juhannus

Totista tarinaa

klikkaa kuva isommaksi

Tarinat saattavat olla unenomaisia, mutta joskus taas totuus on tarua ihmeellisempi.

Henrik Meinanderin kirjan Suomi 1944 soisi kuuluvan peruskoulun Suomen historian oppimäärään.

Valokuvatorstai, haaste  252: Tarina

Halmeen voipulla

klikkaa kuva isommaksi

Halmeen voipulla heittää minut hetkessä takaisin lapsuuteeni. Vanhempieni huvilalle Kirkkonummella ajettiin  Kauklahden läpi, jossa usein poikettiin Halmeen leipomoon. Voipullat kuuluivat vakio-ostoksiin ja silloin tällöin saatiin myös leivoksia. Isälle piti aina ottaa Aleksanterin leivos, mitä en ymmärtänyt ollenkaan. Leivoshan oli neliskanttinen, kuivahko tekele, jonka päällä oli ylimakea vaaleanpunainen sokeritahna. Oma suosikkini oli mehevä sokerikakkupötkylä, jonka toinen pää oli päällystettu suklaalla ja toinen pää kiedottu hopeapaperiin. Sisällä oli jotain ihanaa vaniljamaista täytettä. Leivoksen nimeä en enää muista.

Nyt huomasin lähikaupassa Halmeen voipullia enkä tietenkään voinut vastustaa kiusausta palata lapsuuteni kesätunnelmaan. Hauskaa, että jotkut asiat pysyvät! 

Voipullan nautin päiväkahvilla auringonpaisteessa orvokkien tuoksua nuuskutellen. Ei hullumpaa.

klikkaa kuva isommaksi

Korvan kaari

klikkaa kuva isommaksi

Hyvin muotoiltu kahvikupin korva ilahduttaa käyttäjää.


Mustaa ja valkoista, haaste 122: Yksityiskohta

Tapiolan kasvaa ja kehittyy - kenen tarpeisiin?

 

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta päätti alentaa Jousenpuiston tulevien rakennusten kerrosmääriä (HeSa 14.6.2012). Virkamiehet esittivät yhtä 26-kerroksista ja kahta 17-kerroksista asuintaloa, mutta kaupunkikuvaan täysin sopimattomina nämä alennettiin nyt 18- ja 12-kerroksisiksi.  Hyvä niinkin, vaikka mielestäni kerrosluvut ovat edelleen ihan älyttömiä puutarhakaupunkiin. Lautakunnan puheenjohtajan Markku Markkulan mukaan matalampien talojen rakentaminen ei ole mahdollista, koska silloin kaupunki ei saisi rakennusoikeuksien myymisestä tarpeeksi rahaa alueen kehittämiseksi, ts. metron rakentamiseksi.

Tietty logiikka tässä kieltämättä on, mutta silti on omituista, että alueen rakentamisen ajava voima on rahan kerääminen eikä ihmisten asumistarpeet. Nythän lähialueelle rakennetaan uskomattomia määriä uusia asuntoja. Pilvenpiirtäjiä ja muita korkeita asuintaloja tulee Keilaniemeen, Tapiolan keskustaan, Steniuksen mäelle, Jousenpuistoon ja Niittykumpuun. Jopa Westendiin kaavaillaan kaikessa hiljaisuudessa yhtä asuinpilvenpiirtäjää melko massiiviseksi kaavaillun senioritalon viereen. Lisäksi muutaman kilometrin päähän rakennetaan kokonaan uusi Suurpellon kaupunginosa.

Näillä rakennusluvilla luulisi kaupungin kassaan rahaa kertyvän. Toivoa sopii, että virkamiehet ja lautakunnan jäsenet suuressa viisaudessaan ovat myös miettineet, mistä näihin kaikkiin asuntoihin saadaan asukkaat. Neliöhinnat tulevat hipomaan pilviä siinä missä talojen katotkin; Keilaniemen huipun asuntojen yhteydessä puhutaan jo 12000 euron neliöhinnoista, ja alle kuuden tonnin tuskin saa neliöitä pohjakerroksestakaan.

Kellosepän ja Kaupinkallion kohteet ovat olleet hyvin kysyttyjä, ja melkein kaikki asunnot varattiin ennenkuin taloihin oli muurattu ensimmästäkään kiveä. Kysyntä on siis kovaa nyt, mutta riittääkö sitä koko kaavailulle tuotannolle? Ettei vain käy niin kuin joillakin Espanjan aurinkorannan turistialueilla, missä valmiit tai puolivalmiit rakennusmassat seisovat tyhjillään ostajaansa turhaan odottamassa.

Revontulentien ja Etelätuulentien kulma-alue alkaa hahmottua

Kellosepän talot ovat jo harjassa

Ensimmäinen talo nousee Revontulentien varteen

Kaupinkalliota vasta louhitaan

Ortodoksikappeli saanee jatkossakin olla omassa rauhassaan Silkkiniityn kupeessa.

Saul Bellow: Seize the day

Omasta kirjahyllystä poimittu löytö ja täysosuma. SaulBellow on minulle toki nimenä tuttu, mutta jostain syystä lukematta jäänyt kirjailija. Seize the day ilmestyi ensimmäisen kerran 1961, mutta kirja on niin ajankohtainen ja tuore, että se voisi olla yhtä hyvin kirjoitettu tänä päivänä. Ei ihme, että kirjailija palkittiin myöhemmin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla.

Päähenkilö on keski-ikäinen mies, työtön ja perheestään eronnut. Mies haluaa säilyttää ylpeytensä ja tekee parhaansa päästäkseen jaloilleen. Hän luottaa sijoitusneuvojaan, joka tietenkin huijaa miehen viimeiset rahat. Mies haluaa täyttää velvollisuutensa entistä perhettään kohtaan. Mikään ei kuitenkaan suju ja mies joutuu pyytämään ymmärtämystä ja apua menestyvältä isältään, jolta kuitenkaan ei heru muuta kuin vihamielistä halveksuntaa. Vaimo ei suhtaudu mieheen yhtään paremmin…   

Kirja on täynnä eksistentiaalista tuskaa: mikä on ihmisen osa maailmassa, jossa ihmisen arvo mitataan rahassa ja menestyksessä? Mikä on ihmisen viimeinen tehtävä: kasvojen säilyttäminenkö kaiken uhalla?

Omaan hyllyyni kirja lienee ajautunut vanhempieni perua; en ole sitä itse valinnut, mutta nyt kun vauhtiin pääsin, täytyy heti tsekata HelMetistä mitä muuta Saul Bellow:lta on tarjolla. Suosittelen!

Saul Bellow mainitaan samassa yhteydessä kuin Bernard Malamud ja Philip Roth, mutta ainakin tämän perusteella Bellow on enemmän minun makuuni.

Umpikuja ja ulospääsy

Valokuvatorstai, haaste 251: 

Tällä viikolla vuorossa on tekstihaaste:

"Seis! Läpikulku kielletty! Minne luulet meneväsi, meressä ei ole askelmia.  (Onpas. toim. huom.) Nostosilta on jumissa, eikä minulla ole lauttaa eikä sinulla voimia, sotilas sanoi ja upotti keihään. Eikä mitään muttia, ei mitään, ei Liisan kaninkoloa tai läpikuljettavaa vaatekaappia: Meri makaa keihäs rinnassa ja tuuli seisoo, on vain satuja. Mutta ritarilla on suhteita, hän voi kulkea läpi neidon ikkunasta, jalat edellä ja tukka takana. Niin lakanat venyvät ja avaruus, radat kohtaavat, solmut ja jalat, ulos ikkunasta, ikkunoiden alle, lakanaköyttä ylös, meren pinnalle."

Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005

AAA

klikkaa kuva isommaksi

Makroviikko, haaste 63: Suora

Kesällä kello 13

klikkaa kuva isommaksi

Tänään klo 13 aurinko paistoi ja ehdin juuri juoda kahvit parvekkeella ennen kuin taivas meni pilveen ja alkoi sataa.


Mustaa ja valkoista, haaste 121:  Mitä tein, missä olin, mitä näin kello 13

Viikon värikollaasi

klikkaa kuva isommaksi

Värikollaasi, haaste 86:

Rhododendron

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

Alppiruusun kukat ovat kauniita sekä yksinään että ryhmässä.

Se on yksi lempikukistani ehkä siksikin, että se on ainoita karussa kallioisessa mökkimaastossamme menestyvä lajeja.

klikkaa kuva isommaksi

Nämä komeat kasvustot eivät toki ole mökiltämme vaan sisareni pihalta Haukilahdessa, niinkuin ovat kahden edellisen postauksen Cytisus ja unikotkin.

Cytisus

klikkaa kuva isommaksi

Kevätvihman kukat ovat kuin maissia. Minusta ne muistuttavat myös niittynätkelmää.

Poppy - Unikon vaiheet

klikkaa kuva isommaksi

Toisin kuin ihminen, unikko näyttää tarvitsevan parranajoa elämänsä alkutaipaleella.

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

Sunnuntai-promenaadi

Kauniina sunnuntaina Haukilahden marinassa veneet köllöttävät laiturissa - ilman isäntäänsä.

klikkaa kuva isommaksi

 Kummallista! Missä ovat kaikki veneen omistajat.

klikkaa kuva isommaksi

 Miksi he eivät ole veneilemässä?

klikkaa kuva isommaksi

Istuvatko terassilla vai lienevätkö golffaamassa?

klikkaa kuva isommaksi

 Hiekkarannalla ei ainakaan vielä ole tungosta. Jäätelöstä, auringosta ja merestä saa nauttia kaikessa rauhassa.

klikkaa kuva isommaksi

Lilac

klikkaa kuva isommaksi

Sireeni on kesän kohokohdan symboli. Juhannuksestahan ollaan jo menossa kohti syksyä, kuten ilonpilaajat muistavat aina muistuttaa. Sireeni muistuttaa usein myös vanhasta talonpaikasta, jonka pihasta ei enää muuta jäljellä olekaan. Kukakohan on mahtanut istuttaa Mellstenin nyt isännättömän sireenin?

klikkaa kuva isommaksi

Haastaja rannalla

klikkaa kuva isommaksi

  Käyn rohkeasti räyhäämään, kunhan ...

klikkaa kuva isommaksi

... remmi pitää ja tukijoukot pysyvät tiiviisti takanani.

Kesäinen iltapäivä

klikkaa kuva isommaksi

Miehen tyttären pihalla koristeomenapuu on kuin morsian

klikkaa kuva isommaksi

Ja perenna kukoistaa

klikkaa kuva isommaksi

Kukkaloiston keskellä on mukava nakertaa tossua ennenkuin lähdetään lenkille.

klikkaa kuva isommaksi

Pellon laidassa huomataan haukkapariskunnan liitelevän taivaalla

klikkaa kuva isommaksi

 On se ihan komea lintu. Kunhan jättää pienet koirat koskematta.

klikkaa kuva isommaksi

Vaalea sulotar

klikkaa kuva isommaksi

Jokaisessa vuodenajassa on oma viehätyksensä; minulle alkukesä on kaikkein kauneinta aikaa, kun valoa riittää ja kukat ovat hehkeimmillään. Marjat säilötään talven varalle pakastimeen, mutta kameralla saa talteen myös kukat. Tämä sulotar on samasta puutarhasta kuin edellisen postauksen tikankontti, mutta tämän nimeä en nyt muista.