Oranssi klassikko

klikkaa kuva isommaksi

Fiskarsin sakset varmaankin kuuluvat suomalaisen käyttöesinemuotoilun kaanoniin samalla tavalla kuin Aallon Savoy-maljakko tai Artekin jakkarat. Tuskin on kotia, josta niitä ei löydy.


Valokuvatorstai, haaste 272: Oranssi

Jälkeenpäin löysin parempaakin oranssia kuvattavaksi. Täällä!

Cardio Aspirin

klikkaa kuva isommaksi

Cardio aspirinit pitävät verisuonet puhtaina, vaikka eivät särkkylääkkeinä varmaan tehoakaan. Aika pieniä ne ovat, tarkkaan mitattuna halkaisijaltaan 7,5 mm. Se on vähän enemmän kuin makroviikon haasteen muutama milli, mutta niin pieniä kuvauskohteita ei ole helppo keksiä.

Tässä vähän etäämpää kuvattuna:
 

klikkaa kuva isommaksi

Makroviikko, haaste 89: Vain muutaman millin kokoinen

Pitsiliinat ja kananmuna

klikkaa kuva isommaksi

 Kirjainhaaste 17: Loppukirjaimet NA

klikkaa kuva isommaksi

Eeva Kilpi: Kuolinsiivous

Eeva Kilven päiväkirjamerkinnöistä koottu teos siivoaa kirjailijan ajatuksia liki kolmen vuosikymmenen varrelta. Kirja on laadittu vuosipäiväkirjan muotoon, niin että samalta päivältä on ajatuksia eri vuosina. On kiintoisaa lukea, mitä kirjailija ajattelee omista ajatuksistaan jälkeenpäin. Toisinaan merkinnät vahvistavat ennen ajateltua, toisinaan kirjailija sen sijaan ihmettelee, miksi hän on tuolla tavalla ajatellut. Jokainen varmaan ihmettelee omia entisiä toilauksiaan ja saattaapa itselleen jopa myöntää olleensa joskus väärässä tai suorastaan aikamoinen idiootti. Onneksi, kauheaahan olisi, jos ei mitään olisi oppinut.

Eeva Kilven mietteissä on oma rauhansa ja johdonmukaisuutensa. Vahvoja teemoja ovat eläinten oikeudet ja ihmisen henkinen yhteys eläimen kanssa, kaipaus Karjalaan eli menetettyyn kotiseutuun ja sielunmaisemaan sekä yhteys sukupolvien ketjuun eli omaan äitiin ja omiin lapsiin huolimatta näihin ihmissuhteisiin liittyneistä jännitteistä.

Kuolinsiivous piirtää tekijästään kauniin kuvan. Saattaisi olla antoisaa tuntea hänet henkilökohtaisesti.

Philip Roth: Nöyryytys

Moninkertaisesti palkitun kirjailijan vuonna 2009 alun perin ilmestynyt teos (The Humbling). Kirjan luettuani jäin ensinnäkin miettimään kirjan otsikon suomennosta. Sanaa humbling ei ainakaan Oxford Dictionarystä löydy. Humble-sanasta tehty johdos voi viitata - kuten suomentaja on ajatellut - tekemiseen, mutta voisi se viitata ihmiseenkin, siis sellaiseen joka tuntee itsensä nöyryytetyksi, surkimukseksi (huomaan, että suomenkielinen oikolukuohjelma ei tunne sanaa surkimus, sehän sopii hyvin ;-)). Sellainenhan kirjan päähenkilö Axler on – ainakin omissa silmissään.

No, joka tapauksessa on myönnettävä, että kirja on hyvin kirjoitettu. Ei kai muuta voi odottaakaan, Philip Rothin maineen omaavalta tekijältä.

Axler on liki 70-vuotias näyttelijälegenda, joka tuntee menettäneensä taiteellisen kipinänsä eikä enää kykene nousemaan näyttämölle. Valmiina täydelliseen maailmasta vetäytymiseen hän yllättäen ajautuukin suhteeseen ystäviensä tyttären kanssa, joka on häntä 25 vuotta nuorempi ja kaiken lisäksi lesbo. Suhde on kiihkeä ja onnellinen ja kuin autuuden huipentumana nuori Pegeen haluaa Axlerin kanssa lapsen. Tähän kliimaksiin on tultu sen jälkeen kun pariskunta on ensin lietsonut itsensä perverssiin kiimaan kuvittelemalla ryhmäseksiorgioita kampuksella näkemänsä 19-vuotiaan sulottaren kanssa ja sen jälkeen toteuttanut kuvitelmansa baarista mukaansa houkuttelemansa juopuneen naisen kanssa. 

Lapsihaave ensin oudoksuttaa Axleria, mutta totuttuaan ajatukseen hän ryhtyy järjestelmällisesti selvittelemään omia lääketieteellisiä mahdollisuuksiaan terveen lapsen maailmaan saattamiseksi. Kun kaikki asiat näyttävät olevan järjestyksessä, Pegeen yht’äkkiä huomaakin saaneensa Axlerista kyllikseen, pakkaa tavaransa ja muuttaa pois. Axlerille ei lähdön syy selviä: halusiko Pegeen kenties taas ryhtyä lesboksi. Yksinäisyydessä entiselle huippunäyttelijälle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha, mutta sen hän toki tekee tyylillä. Kun siivoja löytää hänen ruumiinsa ullakolta, on hänen vieressään yhdeksän sanan viesti, joka on Lokin viimeinen repliikki: ”Asia on niin että Konstantin Gavrolovits on ampunut itsensä.” Sen pituinen se.

Nyt sorrun varmaan kyyniseen tätimäisyyteen, mutta en ymmärrä miksi taitava kirjailija ei luota kykyynsä tuottaa laatukirjallisuutta turvautumatta ylidimensioituun kieroutuneisuuteen. Tarinahan ei millään tavalla ole uskottava, eikä se luultavasti ole ollut kirjailijan tarkoituskaan. Kyseessä on pikemmin miehen oma pornografinen päiväuni jaettavaksi samanmielisille iloksi. Älyllistä onaniaa siis. En paheksu, ihmettelen vain.

Kirjasto

klikkaa kuva isommaksi

Lähikirjasto on asukkaille tärkeä henkireikä. Kun kunta haluaa säästää kustannuksia, ovat lähikirjastot aina uhan alla. Aukioloaikoja on nipistetty jo moneen otteeseen; tässäkin kuvassa asiakas saa hetken odottaa ennenkuin ovi avataan - kello yhdeltätoista. Mutta onneksi kirjasto on vielä saanut armon jatkaa toimintaansa edes jossain mitassa.

klikkaa kuva isommaksi

 Pieneen kirjastoon on helppo poiketa ja sisällä on kotoisan viihtyisää. Kokoelmat eivät ole laajat, mutta HelMetin kautta tänne saa minkä tahansa pääkaupunkialueen kirjaston niteen toimitetuksi. Uutuushyllystä saa hyvällä tuurilla suositun uutuudenkin lainaksi jonottamatta ja lehtiä on mukava silmäillä, jos aika antaa myöden viihtyä kirjastossa vähän pidempään.

klikkaa kuva isommaksi

Kirjastossa on oma tilansa myös kaikkein pienimmille asiakkaille, joiden itsenäisen pistäytymisen kirjojen parissa juuri kirjaston pieni koko ja läheinen sijainti tekevät mahdolliseksi.
 

klikkaa kuva isommaksi

Kun kirjaston palveluja oppii käyttämään jo lapsena, jää lukeminen ja tiedon hankinta veriin lopuksi ikää. Uskoisin, että kirjastoon sijoitetut varat maksavat itsensä takaisin kuntalaisten henkisen hyvinvoinnin kautta.

Kansalaisten korkea lukutaidon aste ja valistuneisuus ovat aina olleet tärkeitä menestystekijöitä Suomelle. Näistä ei ole varaa tinkiä. Suuret keskuskirjastot ovat toki tärkeitä, mutta ne eivät korvaa lähikirjastoa. Jatketaan taistelua lähikirjastojen puolesta. 


Mutta on ne isotkin kirjastot hienoja, varsinkin Helsingin yliopiston uusi kirjasto, jonka parvekkeelta avautuu huikea näköala suurkirkolle. Klikkaa tästä.


Valokuvatorstai, haaste 271: Kirjasto

Puuron ainekset

klikkaa kuva isommaksi

 Kaurahiutaleita ensin aukolla f/40 ja vertailun vuoksi vähän pienemmällä syvyysterävyydellä eli

klikkaa kuva isommaksi

 aukolla f/20.

klikkaa kuva isommaksi

Nämä ovat Myllyn Paras -hiutaleita, joita ostin nyt ensimmästä kertaa. Tähän asti olen ollut täysin uskollinen Eloveenalle. Jossain television sokkokokeessa Myllyn Paras sai ylivoimaisesti parhaat arvostelut, joten pitäähän tätä nyt kokeilla. Vielä en ole ehtinyt koemaistaa näistä keitettyä puuroa. 

Saapa nähdä pääseekö Eloveena takaisin ostoslistalleni vai häviääkö se Myllyn Parhaalle. Tärkeintä puuron keitossa kuitenkin kai on oikea hiutaleiden ja suolan määrä ja se, että hiutaleet laitetaan veteen ennen kuin se ehtii kiehua. Muuten puurosta ei tule samettisen pehmeää vaan kovempaa ja kokkareista.



Makroviikot, haaste 88: Hiutale

Kirjainten tykitystä

 AskEEtin aamupala on tervEEllisempi kuin

 bohEEmin ystävänsä pahEEllinen herkku.

SatEEnvarjosta voi moni olla katEEllinen, jos itse kastuu matkalla vaikkapa aptEEkkiin

Kirjaimet, haaste 16: EE sanan keskellä

Sergei Dovlatov: Meikäläiset

Meikäläiset kuvaa Dovlatovin sukua, mutta samalla myös venäläisyyttä, erityisesti Neuvostoliiton ajalta. Kirja seuraa aikaa Venäjän vallankumouksesta Yhdysvaltoihin emigroitumiseen asti ja valottaa toisaalta historian tapahtumia, toisaalta kansan luonnetta. Ehkä juuri venäläisyydelle on ominaista kyky suhtautua arjen absurdiuteen mustalla huumorilla.

Sivulta 30 voi poimia kuin esimerkiksi kirjan sarkastisen humoristiselle luonteelle ominaisen lauseen: ”Vanhempia veljiä vetivät puoleensa kirjallisuus ja taide. Nuorempi Leopold lhti jo lapsena toiselle, vakaammalle tielle. Leopoldista tuli huijari.”

Liukas

klikkaa kuva isommaksi

Liukas kuin saippua, sellainen voi olla ihminen josta ei saa otetta, joka aina livahtaa vastuunsa alta, joka lupaa ummet ja lammet, mutta jolla on aina tuhat ja yksi selitystä, miksi asiat menivätkin toisin kuin sovittiin. Tällaisia ihmisiähän on onneksi tietenkin vain elokuvissa ;-)

Liukaskielinenkin voi ihminen olla, mutta onko hän silloin myös lipeväkielinen? Ehkei välttämättä.

Mustavalkomaanantain muistoksi sama kuva mustavalkoisena.


Valokuvatorstai, haaste 270: Liukas

Kristallit

klikkaa kuva isommaksi

Makroviikot, haaste 87: Alhaalta ylös

Kadulla

klikkaa kuva isommaksi

Vastaus Kultahippusen eiliseen päivittäishaasteeseen - kadulla - tulee vähän jälkijunassa, mutta eipä tuo haitanne, omaksi iloksi kun näitä tänne laittelen. Kuva on Helsingin Aleksanterinkadulta, ja se on otettu kännykällä.

Hemmottelua

klikkaa kuva isommaksi

  Hemmottelua helmillä ja herkuilla!

klikkaa kuva isommaksi

Kirjaimet, haaste 15: alkukirjaimet = HE

Matkalla apteekkiin

klikkaa kuva isommaksi

Edellisessä postauksessa oli asiaa roskien lajittelusta ja kierrätyksestä. Yksi kierrätyksen muoto on käyttämättömien lääkkeiden kohtalo. Lääkkeitä jää käyttämättä joko siksi,  että viimeinen käyttöpäivä on mennyt umpeen tai sitten sen vuoksi, että lääkkeet eivät syystä tai toisesta enää käyttäjälleen sovi. 

Ennen vanhaan ylimääräiset pillerit vedettiin vessasta alas, mutta tämä käytäntö on jo ammoin ymmärretty ympäristölle haitalliseksi - vaaralliseksikin. Nyt lääkkeet viedään sinne mistä ne tulivatkin eli apteekkiin. Mutta mitä niille sen jälkeen tapahtuu? Ei niitä varmaan uudelleen käytetä vaikka olisivat vielä tuoreita ja avaamattomissa valmistajan pakkauksissa. Turvallisuussyistä näin kai olisi hyväkin. Toisaalta ainakin kovin kalliiden lääkkeiden tuhoaminen on aikamoista tuhlausta sekin. Verovaroinhan lääkkeitä ainakin osaksi kustannetaan.

Kaatopaikka keittiössä

klikkaa kuva isommaksi

Kultahippusen blogissa on valokuvaushaaste jokaiselle päivälle. Luultavasti en kerkiä/kykene joka päivä leikkiin mukaan, mutta tänään on pari tuntia aikaa tammikuun 14. päivän teemalle, joka on "ällöttävä".

Ällöttävää on roskapussi keittön lattialla, mutta sitä on siedettävä, koska allaskaappiin eivät kaikki roskapussit mahdu. Ja niitä riittää: taloyhtiössämme on melko kiitettävästi roskikset paperiroskille, pahviroskille, bioroskille, palaville roskille ja sekäjätteelle. Vielä pitäisi erotella lasi ja pienmetalli, mutta ihan rehellisyyden nimissä tunnustan, että jokunen sillipurkki tai säilyketölkki saattaa lentää sekäjätteeseen. Muuten kyllä kuuliaisesti lajittelen, usein vain havaitakseni, että roskakatoksessa esimerkiksi pahviroskis onkin jo täynnä, ja pahvit on jätettävä palavien roskien laatikkoon.

Epäonnen luku

klikkaa kuva isommaksi

Tästä en (taaskaan) ymmärrä mitään....


Valokuvatorstai, haaste 269: 13

Makuja

klikkaa kuva isommaksi

Silliä, tilliä ja uutta perunaa. Muistoja kesästä.



Kirjainhaaste 14: loppukirjaimet = LI

 P.S. Halusin kuvata toisenkin LI-loppuisen eli sanan puoli. Tässä yritelmäni:

klikkaa kuva isommaksi

Ylemmässä on käytetty katon kautta heijastavaa salamaa. Alempi on kuvattu luonnonvalolla.

klikkaa kuva isommaksi

Talvipäivä

klikkaa kuva isommaksi

Mustaa ja valkoista, haaste 145: Ulkona

Yritysten moraali

Voiko yrityksellä olla moraalia? Bengt Holmströmin mielestä ei voi. Tämä kävi ilmi eilisessä Maarit Tastulan ohjelmassa Seitsemäs Taivas, jossa Holmström, MIT:n taloustieteen professori, oli haastateltavana. Tänään puolestaan Tapiola-yhtiöiden eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Asmo Kalpala kertoo Helsingin Sanomissa olevansa päinvastaista mieltä.

Kun Tastula esimerkiksi kysyi yritysten verokierrosta mm. veroparatiisien avulla, asiasta joka puhuttaa suomalaisia sen jälkeen kun on käynyt ilmi, miten valtio tällä tavoin menettää miljardeja euroja vuodessa, totesi Holmström, ettei se ole ongelma niin kauan kuin yritykset noudattavat lakia. Hänen mielestään on lainlaatijoiden asia saada aikaan järjestelmä, jossa epätoivottu toiminta ei ole mahdollinen – se ei ole yrityksen asia. Tämän logiikan mukaan, yritykset voisivat siis vapaasti vaikkapa saastuttaa ympäristöä, kunhan toimivat lakien mukaan. Lainmukaisuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin oikeudenmukaisuus.

Minusta Holmströmin näkemys on kovin mekanistinen. Hänen katsantokannassaan yritykset ovat kuin koneita, ja yritysten johtajat kuin robotteja, joiden päätökset perustuvat aina edullisimman ratkaisun löytävään tietokoneohjelmaan. Kun yritysten omistajat ja johtajat kuitenkin ovat ihmisiä, niin minusta olisi täysin mahdollista – jopa toivottavaa, että yrityksen toiminta heijastaisi myös omistajiensa ja johtajiensa arvomaailmaa.

Maailma, jossa kaikki päätöksenteko perustuu pelkästään matemaattisesti johdettuun optimointiin, on varmasti tehokas, mutta tietokoneohjattujen robottien riittävän kehityksen jälkeen sellainen maailma varmaan jatkaisi olemassaoloaan yhtä hyvin – ehkäpä jopa paremmin - ilman ihmiskuntaakin.

Maitoa

klikkaa kuva isommaksi

Kannu, tarkemmin maitokannu on vastaus välikirjainhaasteeseen. Pitkään käytin maitoa vain myslin tai puuron kanssa, mutta nyt on ruvennut mieleni tekemään maitoa ihan juomana. Iltavoileivän kanssa maito takaa hyvän unen :-)


Alkukirjaimet, haaste 013: NN sanan keskellä

Vuoden 2013 lupaukset

Karhunpoika sairastaa / klikkaa kuva isommaksi

Tänä vuonna poikkeuksellisesti en lupaa laihduttaa, en liikkua enemmän enkä lupaa edes siivota ahkerammin. Nämä lupaukset on rikottu jo niin monesti, että vanhoilla mennään.

Lupausten sijaan tänä vuonna esitän toivomuksia: toivon itselleni - ja kaikille muillekin - voimia, viisautta ja rakkautta. 

Jos toiveeni omalla kohdallani toteutuu, lupaan yrittää olla parempi rinnallakulkija lähimmäisilleni.