tiistai 15. tammikuuta 2013

Matkalla apteekkiin

klikkaa kuva isommaksi
Edellisessä postauksessa oli asiaa roskien lajittelusta ja kierrätyksestä. Yksi kierrätyksen muoto on käyttämättömien lääkkeiden kohtalo. Lääkkeitä jää käyttämättä joko siksi,  että viimeinen käyttöpäivä on mennyt umpeen tai sitten sen vuoksi, että lääkkeet eivät syystä tai toisesta enää käyttäjälleen sovi. 

Ennen vanhaan ylimääräiset pillerit vedettiin vessasta alas, mutta tämä käytäntö on jo ammoin ymmärretty ympäristölle haitalliseksi - vaaralliseksikin. Nyt lääkkeet viedään sinne mistä ne tulivatkin eli apteekkiin. Mutta mitä niille sen jälkeen tapahtuu? Ei niitä varmaan uudelleen käytetä vaikka olisivat vielä tuoreita ja avaamattomissa valmistajan pakkauksissa. Turvallisuussyistä näin kai olisi hyväkin. Toisaalta ainakin kovin kalliiden lääkkeiden tuhoaminen on aikamoista tuhlausta sekin. Verovaroinhan lääkkeitä ainakin osaksi kustannetaan.

6 kommenttia:

  1. Aikamoinen näkkileipäpaketti siinä onkin, syistä jotka mainitsit. Eihän näiden perusarvo varmaankaan ole kuin murto-osa siitä, mihin hintaan niitä myydään. Kysynnän ja tarjonnan laki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaari3, niinpä. Eikä niiden purkaminen, kontrollointi ja uudelleen pakkaaminenkaan halpaa olisi.

      Poista
  2. Lääkkeet menevät Riihimäen ongelmajätelaitoksen polttouuniin. Poltttouunin hukkalämmöllä lämmitetään alueen asukkaiden koteja, lämpö siis johdetaan kaukolämpöverkkoon ainakin osittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, Pientä hyötyä siis sittenkin saadaan talteen. Ihan hyvä.

      Poista
  3. Minulla oli samanlainen tapaus vähän aikaa sitten - piti vanhoista lääkkeistä päästä eroon. Muistelin myös samaa eli apteekkiin vaan, mutta täällä Saksassa hoidettiin asiat toisin. Apteekissa sanoivat, että vessanpöntöstä alas, kiitos. Hmmm... Ei ole eurooppalaisia yleisohjeita näköjään, ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finn for Life, Yllättävää, että Saksassa lääkkeet neuvotaan vetämään alas vessasta. Hyihyihyi, sehän kuormittaa vesistöjä ja saattaa olla vaaraksi kaloille ja viime kädessä myös ravintoketjun yläpäässä oleville ihmisillekin. Hormonijääminen arvellaan jo huonontaneen miesten fertiliteettiä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.