torstai 21. helmikuuta 2013

Parsakaalikeitto


klikkaa kuva isommaksi
Tavallisesti olen aika urautunut ruoanlaittaja. Meillä siis syödään yleensä samoja räättejä vuodesta toiseen ja ajasta ikuisuuteen. Nyt kuitenkin, sen jälkeen kun tutustuin ruoka-aineiden merkitykseen syövän torjunnassa, olen kokeillut paria uutuutta Béliveaun ja Gingrasin Terveyskeittokirjasta. Tällä kertaa parsakaalikeittoa. Minusta se oli jopa oikein hyvää, mies söi mukisematta, mutta toivoi huomiseksi nakkeja ja perunamuussia ;)  Hohhoijaa.


Tässä resepti (4 annosta):
oliiviöljyä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl kurkumaa
1 parsakaali
1 peruna
1 l kanalientä
1 rkl kuivattua persiljaa
1 tl kuivattua tilliä

suolaa ja pippuria myllystä (ei tarvita jos käyttää kanafondia)

Kuumenna öljy isossa kasarissa. Silppu sipuli ja valkosipuli ja kuullota ne öljyssä

Lisää kurkuma ja sekoittele 2 minuutin ajan.

Lisää pieneksi pilkottu peruna ja kanaliemi. Sekoita joukkoon persilja ja tilli. Suolaa ja pippuroi (huomioi kanaliemen suolaisuus). Anna poreilla hiljalleen puoli tuntia a lisää kukinnoiksi eroteltu parsakaali, jonka varret on kuorittu ja paloiteltu. Keitä vielä 10 minuuttia ja nosta kasari liedeltä.

Anna jäähtyä hetken ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.

**
Tämä keitto yhdistää kolme tehokkainta syöpää torjuvaa ruoka-ainetta: ristikukkakasvikset, sipulit ja kurkuman. Parsakaalin voi välillä korvata jollakin toisella kaalilla ja tehdä siten keitosta säännöllisesti nautittavan ruokalajin. Keitto sopii myös pakastettavaksi.

(Ohje: Béliveau, Richard ja Gingras, Denis: Terveyskeittokirja)

1 kommentti:

  1. Meilläkin tänään keittoa mutta kukkakaalista. Kiva postaus sinulta, ihan asiaa, verrattuna minun kevyesti heittämääni lätinään keitostani. Kiitos Ina.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.