lauantai 25. tammikuuta 2014

Fredrik Lång: Flickorna på Nappari – En Herrgårdsroman





Kartanoromaani sijoittuu vuosiin 1905 ja 1906. Fiskarsista kotoisin oleva englantilais-sveitsiläissyntyinen, maisteriksi lukeva sepän poika lähtee Nappariin kotiopettajaksi aateliskartanon nuorille neideille. Tyttösten äiti, niin ikään sveitsiläissyntyinen, kaikkea muuta kuin aatelissukuinen mutta sitäkin enemmän perheen ylhäisyydestä kiinni pitävä Madame Tigerstedt joutuu tietysti suunniltaan, kun tapahtuu se mitä lukijakaan ei voi jo etukäteen olla arvaamatta: lempi leimahtaa alhaisen kotiopettajan ja nuoren aatelistytön välille – tietenkin.

Kirjassa on siteeksi poliittista liikehdintää ja niin runsaasti oikeita nimiä von Knorringeista lähtien, että lukijalle jää vähän epäselväksi, minkä verran tässä on faktaa ja minkä verran fiktiota. Kirjan lopussa annetusta lähdeluettelosta päätellen tapahtumat ovat osittain totta. Joka tapauksessa kieli on hauskasti vanhahtavaa: polkupyörä on velociped, esimerkiksi. Muutenkin ajankuva tuntuu aidolta. On se maailma vaan ollut aika kamalakin paikka tuohon aikaan, varsinkin tytöille ja naisille.

Fredrik Lång on 1947 syntynyt kirjailija ja filosofi, jolta on ilmestynyt 21 teosta alkaen vuodesta 1978. Kirjallisen läpimurron hän teki vuonna 1984 kirjallaan Sommaren med Sue. Ruotsalaisen kirjallisuusseuran palkintoarvioiden mukaan Lång yhdistää taitavasti aateromaanin filosofista syvyyttä leikkisään eleganssiin. Flickorna på Nappari ilmestyi vuonna 2013.

Jokohan kohta saisin kirjastosta lainatut opukset luetuksi niin, että pääsisin käsiksi omiin joululahjakirjoihini ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.