Markku Ojanen pohtii teoksessaan laajasti tunteen ja järjen
merkitystä elämässä ja pohjaa pohdiskelunsa erittäin laajaan
tutkimusaineistoon. Kirja käy hyvin psykologian oppikirjana tai hakuteoksena
aiheesta kiinnostuneelle maallikolle. Selkeästi ja kiinnostavasti kirjoitettu teos,
joskin se sisältää jonkin verran toistoa.
Muutaman kohdan ajattelin kirjata itselleni muistiin:
s. 158/ romanttisesta rakastumisesta ja rakkauden
haavekuvasta: Kun ihannekuvan tulee
säröjä, rakkaus on menetetty ja suhde päättyy. Se, mikä on menetetty, on romanttisen
rakkauden haavekuva. Ei ole annettu mahdollisuutta kypsälle rakkaudelle, jolle
on ominaista ehdoton keskinäinen tuki ja toisen vikojen sietäminen sekä tuo
merkillinen riippuvuus toisesta, jota on vaikea pukea sanoiksi.
s. 226/ Uskontojen irrationaalisuudesta tieteen
näkökulmasta: Ero kirkosta ei vielä
merkitse sitä, että myönteisyys kristinuskoa kohtaan häviäisi. …. Tämä usko ei
pidä melua itsestään ja on suvaitsevainen. Siihen kuuluu kuitenkin kaipuuta kauneuteen,
hyvyyteen ja johonkin ihmistä suurempaan eli pyhyyden kosketukseen. Tällaisia kokemuksia
ihmiset kaipaavat. He voivat saada niitä kirkon tilaisuuksista, mutta osa etsii
näitä kokemuksia muualta.
s. 317/ Onnellisuudesta ja elämän tarkoituksesta: Kun vielä muistaisimme, että yhteinen
tehtävämme on edistää yhteistä onnellisuuttamme
s.332/ Toivottomuudesta: Franklin
(keskitysleiristä selviytynyt uhri) mukaan juuri itsekäs tarpeiden
tyydyttäminen johtaa mielettömyyden kokemiseen, kun taas muiden ihmisten
palvelu ja kärsimysten kohtaaminen synnyttävät aidon mielekkyyden kokemuksen.
s.348/ Tunneluovuudesta: Onko
neuroosissa kysymys tunteisiin liittyvän luovuuden katoamisesta? …. Myös
masentuneilla tunteiden luovuus heikkenee. Monissa kulttuureissa masennustiloja
kuvataan sielun menettämisenä. Luovuus kumpuaa ihmisen sielusta.
"Kun vielä muistaisimme, että yhteinen tehtävämme on edistää yhteistä onnellisuuttamme"
VastaaPoistaTämä on erittäin hyvin sanottu mielestäni. Yksikseen ei voi olla oikeasti onnellinen - ei edes narsisti.
Eino Leino oli osittain väärässä kun väitti "kel onni on se onnen ktkeköön" puhui kai itsekkän ihmisen onnesta.
Mattisaisa, minustakin juuri tuo kohta oli tärkeä. Itselleni elämän tarkoitus valkeni vasta omaishoitajana ollessani: kyllä se on rinnalla kulkeminen.
PoistaEhkä Eino Leino haluaa varoittaa ihmisten kateudesta. Kateushan vie kalatkin vedestä. Mutta eihän onnen tai onnellisuuden tarvitse mitään nollasummapeliä olla. Päinvastoin, ainakin minä näen ympärilläni mieluummin onnellisia kuin onnettomia ihmisiä (tai koiria).
Poista