Pakotepolitiikkaa

Klikkaa kuva isommaksi

Ellillä on konstinsa lopettaa emännän puuhat. Hänen mielestään on aivan turha katsoa mitään A-studion keskustelua Euroopan turvallisuudesta, kun ihmisellä on tärkeämpääkin - nimittäin pennun kanssa leikkimistä.
Kasvatusoppaiden mukaan pennun touhuihin ei saa kiinnittää mitään huomiota. Kyllä kasvattaa ainakin emännän kärsivällisyyttä ;)
 

Pieni riiviö ....

...  asustaa suloisimmankin koiranpennun sisällä. Leikin varjolla yht'äkkiä suussa onkin maton kulma tai vielä mieluummin karva-alustan alle piilotettu vuodesuoja. Vuodesuojien riepottelu onkin Ellin lempipuuhaa ja siinä asiassa mittelemme voimiamme ja hermojamme. En tiedä, minkä verran Elli vielä ymmärtää kielletyn päälle, mutta sitä mukaa kun hän kiellosta huolimatta riepottaa karva-alustoja, minä nostelen niitä vähäksi aikaa pois ja piiloon. Ole sitten paljaalla lattialla.

 Lelut ovat kivoja, tietty,  ja aika hyvin Elli osaa niillä leikkiä myös itsekseen. Oikeat tavarat kuten vessaharja, pesupallo tai tasapainotyyny ovat jostain kumman syystä silti ihmeen kiehtovia.

Kirjahyllyt Elli on kuin ihmeen kaupalla onneksi jättänyt kokonaan huomiotta. Ehkä ilo on kuitenkin ennenaikainen; ehkä hän ei välitä niistä ennenkuin on oppinut lukemaan.

Toimistopaperin ja erilaisten brosyyrien silppuaminen työhuoneessa sen sijaan sujuu jo rutiinilla silloin kun olen niin uppoutunut koneella istumiseen esim. kuvankäsittelyn parissa etten ehdi tai kykene mitään muuta huomioimaan..

Mutta on se vaan niin suloinen!
 

 

Kotona - makrohaaste

klikkaa kuva isommaksi

Nyt kun luonani on pieni koiranpentu, viihdymme paljon kotosalla - siis silloin kun emme ulkoile. Se taas tapahtuu noin 5 kertaa päivässä.  Vähitellen elämääni alkaa kuitenkin mahtua muutakin, kuten osallistuminen makrohaasteeseen, jonka aihe tällä kertaa onkin sattuvasti koti.
Pilvisenä päivänä makroilu on haastavaa, kun kaunista valoa ei tahdo löytyä. Luonnonvalossa kuvasta tuli liian pliisu, joten turvauduin heijastavan sateenvarjon kautta heijastettuun salamavaloon. 

klikkaa kuva isommaksi

 Alemmassa kuvassa varjoja on loivennettu vasemmalle asetetulla heijastimella; taidan itse sittenkin pitää ensimmäisestä yritelmästäni.
 

klikkaa kuva isommaksi

Kotona ollessa teen nauttiminen kuuluu asiaan. Elli taas ei teen juomisesta perusta sen enempää kuin valokuvauksestakaan (paitsi silloin kun saa itse olla mallina; hän poseeraakin hienosti ja katsoo aina suoraan kameraan). Leluilla leikkiminen on hänen tehtävänsä. Kuvassa leppäkerttu.

Ellistä kuvia mm. täällä

Makrohaaste 2015/1: Koti

Tasapainoilua laitevalmistajien välissä

Vähitellen alan vihata tekniikkaa. Vuosi sitten ostin uuden tv:n (Samsung) sekä tallentavan digiboxin (Topfield). Nyt digiboxi lakkasi toimimasta. TV kyllä toimii, mutta digiboxin tarvitsen ohjelmien tallentamiseen. 

Kaikeksi onneksi tallessa oli vanha boxi (jonka olin korvannut uudella sen jälkeen kun YLE oli muuttanut tekstiformaatin sellaiseksi että se ei mahtunut ruudulle - vain todetakseni hieman myöhemmin, että YLE on sittemmin runsaiden valitusten johdosta vaihtanut formaatin ennalleen, joten vanha boksini toimii taas), jonka kanssa kaikki sujuu. Vika siis ei ole antennikaapelissa.

Tänään sain sitten itsestäni niin paljon irti, että vein boxin Vallilaan huoltoon. Ja kas - siellä laite toimi moitteettomasti. Vika siis ei ole antennissa, kaapelissa eikä digiboxissa. Kotiin tultuani testasin vielä, että kaukosäädin toimii: se siis vaihtaa boxiin kanavat, mutta edelleenkään signaalia ei ruutuun ilmesty. Ei myöskään menu-valikkoa. 

Arrrrrgh. Samsungin sivuilta en löydä edes puhelinnumeroa, mihin voisin soittaa ja tilata pojan hoitamaan asian kuntoon. Voin vain ladata sivukaupalla erilaisia käyttöohjeita, joihin en jaksa paneutua. Miksi kaiken pitää olla niin hankalaa?
  
Tunnen itseni satavuotiaaksi, syrjäytyneeksi mummeliksi, joka ei kohta osaa käyttää edes televisiota.

Elliä ei tekniikan pettäminen paljon hetkauta. Hänelle riittää elämässä iloa muutenkin. Eilen löytyi tasapainoilutyyny, joka tuntui mukavalta hampaisiin.

Numeroa isompaan ...

klikkaa kuva isommaksi

 ... pomppaan on Ellin vähitellen aika vaihtaa. Perintönä Rillalta (tai Zorrolta) on saatu hieno Hurtan turkiskaulustakki.

klikkaa kuva isommaksi

 Elli ei vain nyt ole ihan varma siitä, pitääkö vatsavyön olla takin sisä- vai ulkopuolella.

klikkaa kuva isommaksi

Ulkopuolelle viritettynä vyö ehkä pitäisi takin paremmin paikallaan, mutta tyylikkäämmältähän se näyttäisi sisäpuolelle kiinnitettynä. Ellin täytyy sitten vain tepastella sievästi ;)

Pikkuisen väljältä se vielä tänään näyttää, mutta pian se on juuri passeli.

Ensi talvena riittääkin sitten Ellin oma turkki.

Eläinten persoonat

klikkaa kuva isommaksi

Olin eilen oopperassa katsomassa Leos Janacekin Ovelaa kettua. Pidin näkemästäni ja kokemastani. Klaus Haapaniemen puvustus oli kerrassaan onnistunut: eläimet olivat omia persooniaan, paljon enemmänkin kuin vain ulkonäkönsä puolesta. Myös Janacekin musiikki luonnehtii eläimiä onnistuneesti.

Ihmisillä ja eläimillä on paljon jaettavaa; olemmehan me ihmiset lopulta vain eläimiä, mekin. Kuitenkin minusta tuntuu, että samoin kuin on värisokeita ihmisiä, on myös eläinsokeita tyyppejä. Ihmisiä, jotka eivät näe eläimissä persoonia. Heille eläimet eivät eksisteeraa laisinkaan – tai ne ovat korkeintaan oikeutettuja hyötyolentoina, ellei niitä koeta peräti iljettävinä häiriötekijöinä.

Tähän tulokseen olen tullut ulkoiluttaessani pientä kolmen kuukauden ikäistä koiranpentuani, monien mielestä maailman suloisinta otusta. Vastaantulijat nimittäin jakautuvat melko tarkkaan kahteen ryhmään: toisille pentua ei ole olemassa: he sivuuttavat sen vilkaisemattakaan, naama muuttumattoman happamassa mutrussa. Toisen ryhmän muodostavat vastaantulijat, jotka pysähtyvät aurinkoisesti hymyillen, kumartuvat rapsuttamaan ja vaihtavat muutaman sanan. Välimaastoon jää toki ryhmä niitä, jotka sivuuttavat pysähtymättä, mutta jotka kuitenkin luovat pienen hymynsekaisen vilkaisun pienokaiseen.

Kaikkein eniten minua on ihmetyttänyt lasten suhtautuminen. Kyllähän sitä luulisi lasten suhtautuvan eläimiin ja varsinkin poikasiin uteliaan hyväntahtoisesti, ellei peräti ihastuneesti. Olen kuitenkin törmännyt lähipiirissäni lapsiin, jotka eivät näe pientä koiranpentua. Eivät siis todella reagoi siihen millään lailla. Nämä lapset kuitenkin viettävät kesiään maaseudulla luonnon helmassa, joten luulisi luontokappaleen herättävän heissä jonkinlaista uteliaisuutta.

Onko kyseessä opittu tapa vai olemmeko me ihmiset todella joko spontaanisti elämistä kiinnostuneita tai eläinsokeita, jolloin eläimillä ei ole meille mitään persoonallista merkitystä.

Kannattaa mennä katsomaan ovelaa kettua, on hän sen verran mainio pakkaus.

.

Pentutapaaminen

klikkaa kuva isommaksi

Ellin sisaruksia (yksi uros ja kaksi narttua) kokoontui tänään Haukilahdessa pentutapaamiseen.  Ellinkin piti päästä mukaan, mutta vatsataudin vuoksi siitä ei tullut mitään. Harmi! Menin paikalle ja otin Ellin tilalle mukaani kameran. 
  Aika hurjaa menoa tapaamisessa nähtiin. Pennut ovat selvästi omia persooniaan. Uros ja toinen narttu (alemmassa kuvassa päällimmäisenä) olivat rajusti toistensa kimpussa ja yrittivät nähtävästi selvittää kumpi on hierarkiassa korkeammalla. Välillä kuului aikamoista ärinää. Toinen nartuista (yläkuvassa etummaisena) oli selvästi arempi, tyytyi katselemaan touhua enempi sivusta ja yritti väistellä toisten päällekäymisiä.

klikkaa kuva isommaksi

Ellin boksi

klikkaa kuva isommaksi
Ellin boksissa: kuuntele youtube
https://www.youtube.com/watch?v=pHgFQTGE6G4

Ellin boksi toimii kuljetushäkkinä autossa, mutta se palvelee myös jäähyaitiona, johon neiti voidaan sulkea väsyriehun yltyessä liiallisuuksiin tai kyläreissuilla. Muina aikoina boksin ovi on auki ja Elli voi vapaasti kulkea sinne sisään ja sieltä ulos. Boksista ja varsinkin sen edustasta on tullut Ellin lempipaikka: yöllä boksi on makuuhuoneessa ja Elli nukkuu enimmäkseen juuri boksin oviaukon edessä pehmomatolla, kuten kuvassa.

klikkaa kuva isommaksi

Boksi on osoittautunut myös turvapaikaksi, johon Elli yrittää pakoon, kun ei huvittaisi lähteä ulos: kuka tuonne pimeään, märkään ja liukkaaseen nyt hinkuisikaan. Ulos päästyään Elli kyllä muuttaa mielensä ja ihan innokkaasti lähtee tutkimaan maailmaa. Se on vain se lähtemisen tuska - kuten emännälläänkin ;)

klikkaa kuva isommaksi

Tänään ollaan ulkoiltu - ikävässä säässä- tarpeiden teon kannalta onnistuneesti jo viisi kertaa, kuudes kerta on vielä edessä. Vähitellen Ellillekin alkavat valjeta sisäsiisteyden alkeet.

Hiirikoira

klikkaa kuva isommaksi

Aamulenkillä Elli nappasi maasta suuhunsa jotain, ehkä kuivuneen lehden, ehkä kävyn. Väänsin pikku leuat auki ja työnsin sormet poloisen kitaan -  ja mitäs löytyikään: kuollut päästäinen tai hiirenpoikanen. Yök! Nakkasin raadon kauemmas. Ja kun seuraavalla lenkillä osuttiin samoille holleille, niin eikö vaan Elli pannut täyden stopin ja kiskoi itseään ruumiin luo. Nameilla sain hetkeksi tulemaan luokseni, mutta saman tien livahti takaisin. No, remmi esti apajalle pääsyn, mutta minun oli pakko ottaa Elli syliin ja kantaa turvallisemmille vesille.

Oikea sisupelle, hyvämuistinen ja erittäin hyvä haistamaan!

Iltapäivän viettoa

Elli (tänään 3 kk) pääsi sohvalle ...

klikkaa kuva isommaksi

.. ja teki olonsa siinä mukavaksi

klikkaa kuva isommaksi

Saatiinpa lunta ...

..edes hetkeksi. Parin päivän päästä taas satanee vettä.

klikkaa kuva isommaksi

Vastasatanut pakkaslumi on kaunista. Siitä huomaa iloita parhaiten, kun katsoo pienten lasten ja koiranpentujen riemua. Ellille tämä kaikki on uutta ja ihmeellistä, mutta ällistyttävän ketterästi jalka nousee ja pentu ryntäilee itsensä korkuisten kinosten läpi.

klikkaa kuva isommaksi

Myöhemmin iltapäivällä oli vielä hauskaa, kun Ellin sisko Luna tuli Haukilahteen Toppelundin koulun parkkikselle leikkimään. Hauskaa oli, ennenkaikkea Ellillä joka jo isoihinkin koiriin tottuneena oli päällepäsmärinä. Vähitellen Lunakin toki rohkaistui tekemään aloitteita. Kaiken kaikkiaan vauhdikas, mutta sopuisa tapaaminen.

Lars Sund: Tre systrar och en berättare

Ruotsinkielisen lukupiirimme tämänkertainen kirja on rakennettu Anton Tsehovin näytelmän pohjalta. Ei kuitenkaan näytelmää mukaillen, vaan kyseessä on kuvaus pikkukaupungin elämästä tasoristeyksen valvojan kertomana. Kolme sisarta ovat kolme naishenkilöä, joiden on määrä näytellä kaupungin teatteriyhdistyksen tuottamassa näytelmässä. Ensi-illan koittaessa tapahtuu kuitenkin jotain traagista, mikä ei sitten loppujen lopuksi selviä, vaan jää lukijan oman mielikuvituksen varaan.

Lars Sund kirjoittaa erittäin maalailevasti: jokainen kohtaus kuvataan huolellisen yksityiskohtaisesti niin, että lukija todella näkee kaiken silmissään ja tuntee olevansa tapahtumapaikalla. Kerrontatyyli on aika mukaansatempaavaa, kaikessa hitaudessaan. Itse asiassa kirjan henkilöt ovat melko tavanomaisen kliseisiä, eivätkä tapahtumatkaan ole kovin vauhdikkaita. Tästä huolimatta kirja imaisi mukaansa ja minä ainakin pidin siitä. Ehkä kirjan tyyliä voisi jotenkin verrata Volter Kilven Alastalon saliin.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Suosittu teos, josta on tehty myös suosittu elokuva. Itseltäni tämä on jäänyt väliin, mutta nyt ystävä suositteli ja antoi lainaksi. Aika hauska se onkin. Mielensäpahoittajan aiheet eivät ehkä ole juuri niitä, joista minä mieleni pahoitan, mutta perussävy on yleisinhimillinen; ihminen kaipaa menneeseen, aikaan ja olosuhteisiin, joissa itse tunsi hallitsevansa asiat.

Nostalgia, koti-ikävä – siitähän emme pääse, ja mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän siihen vajoamme. Maailma muuttuu nyt kai nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, ja ihminen jää yhä helpommin ulkopuoliseksi omassa elämässään. Mutta tätä vastaan pitää mielestäni kyllä pyristellä. Kun emme voi tietää, miten kauan täällä on vielä selviydyttävä, niin parasta kai on yrittää pysyä edes jollain tavalla kehityksen mukana, muuten tulee aika, jolloin on syytäkin mielensä pahoittaa – melkein kaikesta ;)

Itse asiassa olen kuullut useamman kuin yhden - ja myös itseäni selvästi nuoremman ja korkeasti koulutetun henkilön – toteavan itsensä nykymenossa ulkopuoliseksi. Mielensäpahoittaja osuu oikeaan. 
Miksi mielensäpahoittaja oikeastaan pahoittaa mielensä?
 Johtuuko se siitä, että elinympäristö muuttuu niin nopeasti, että omaa arkeaan ei enää kykene hallitsemaan? Jos näin on, niin ehkä kehitys onkin liian nopeaa, kun alle yhdessä sukupolvessa ihmiset putoavat avuttomiksi omassa elämässään ja arvottomiksi surkimuksiksi muiden silmissä.
Jos taas mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä siksi, että kaikki ei mene juuri oman mielen mukaan, niin mielensäpahoittaja voi vain katsoa peiliin ja ottaa oppia Hannes Hytösestä, tuosta ihanasta ja viisaasta 100-vuotiaasta veteraanista, joka hurmasi presidentinkutsuilla ja joka paljasti lehdessä oman onnensa salaisuuden: asioista voi olla eri mieltä, mutta ei pidä olettaa, että kaiki menee juuri niinkuin MINÄ ajattelen, vaan ymmärtää, että toistenkin mielipiteellä on oma oikeutuksensa. Niin yksinkertaista se on. Tarvitsimme 100-vuotiaan kertomaan meille tämän itsestäänselvyyden. Miksi? Siis miksi tarvitsimme?

Elli ja Sulo

klikkaa kuva isommaksi

 Ellin sosiaalinen ympäristö laajenee. Tänään kylään tuli gööttikaveri Sulo. Kuten Toivo, myös Sulo juoksi aluksi pakoon minkä kintuista pääsi - ja herhiläinen perässä. Sulo on kuitenkin rautahermoinen ja erittäin ystävällinen, joten alkupaniikin jälkeen herra suostui ihailtavaksi.

klikkaa kuva isommaksi

Lopuksi lähdettiin yhdessä ulkoilemaan.

Tähtiin kirjoitettu

klikkaa kuva isommaksi

Yli kolme vuotta on koiran hankkiminen pyörinyt päässäni. Edellisen ystävän poismenon jälkeen tuntui, ettei mikään voi sitä aukkoa sielussani paikata, ei ainakaan minkään muun rotuinen. Mutta liekö kuitenkin tähtiin kirjoitettu, että pikku Elli oli tuleva elämääni. Tässä hän nyt on, 12 viikon kunnioitettavassa iässä - joka päivä vähän isompana ja viisaampana.

klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstai, haaste 350: Tähtiin kirjoitettu

Toivo kävi kylässä

Jo uudenvuoden päivänä Elli sai ensimmäisen kerran mitellä voimiaan Vennyn ja Paminan kanssa, kun käytiin siellä kylässä. Vauhtia riitti, sekä pihalla että sisällä; harmi vain että silloin ei kamera ollut mukana. Nyt vahinko otettiin takaisin, kun Toivo tuli käymään. Vauhtia riitti täälläkin. Aluksi Toivo tosin yritti pakoon,  mutta huomasi pian, ettei herhiläinen mitään pahaa tarkoita ;)

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

Jo Paminan ja Vennyn kanssa sai ihmetellä, miten nätisti isot koirat osaavat pienen kanssa leikkiä. Mutta nuorena uroksena Toivo ylitti kaikki odotukset, aivan uskomatonta miten kärsivällinen voi nuori mies olla lasten kanssa! Kiitos, Toivo - ja kiitokset myös Rillalle, Paminalle ja Vennylle! 

Elli on saanut hyviä sosiaalistamiskokemuksia ennen kriittistä 12 viikon ikää, mitä pidetään tärkeänä koiran vastaisen kehityksen kannalta. Araksi nyhveröksi Elliä ei ainakaan voi moittia!