perjantai 13. helmikuuta 2015

Kuvastimessa ...

klikkaa kuva isommaksi
 .. näkyy toinen koira - ja emäntäkin ilmestyy sinne hiuksiaan kuivaamaan. Vähän aikaa Elli ihmettelee, mutta fiksuna koirana ei yritä ratkaista kaiken maailman asioita joita ei kuitenkaan voi järjellään selittää. Elli hakee itselleen purutikun -  ja kas kummaa, kaverikin saa samanlaisen. Sulassa sovussa sitä sitten käydään syömään, sen enempää toisistaan piittamatta.

klikkaa kuva isommaksi
Minulle ei koskaan ole selvinnyt, minkä verran koira ymmärtää peilistä. Sen ovat tutkimukset toki osoittaneet, että kuvia koira pystyy ymmärtämään ja mm. reagoi tutun ihmisen kuvaan eri tavalla kuin vieraan ihmisen kuvaan. Peilistä siis selvästi näkyy koira, mutta ymmärtääkö koira, että kyseessä on hän itse. Luultavasti koska siinä on tuttu ihminen ja koko muukin ympäristö. Tunnistaahan koira oman nimensäkin - eli koiralla on käsitys itsestään ympäristöstään erillisenä olentona.

Luultavasti koira ottaa asian itsestään selvyytenä kuten kaiken muunkin ympärillään eikä sen kummemmin ryhdy filosofoimaan miten tai miksi niin on. Uskon asioita ei kannatakaan yrittää järjellä analysoida. 



1 kommentti:

  1. Kyllä kai se jotain ymmärtää. Kun Himmu oli vielä pentukoira, otin sen syliinin ja nöööäytin kuvaa peilistä, Ei välittänyt omasta kuvastaan, mutta ilmeisen hämmästynyt oli, kun olikin kaksi mummua, katsoi kuvaa ja katsoi minua ihmeissään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.