maanantai 23. maaliskuuta 2015

Introvertit kunniaan

klikkaa kuva isommaksi
Ylen Akuutissa oli asiaa introverteistä. Nyt nämä analyyttiset, omaehtoisesti motivoituvat ja pitkäjännitteiseen, itsenäiseen työhön kykenevät sisäänpäin kääntyneet ovat ehkä saamassa kunnianpalautuksen työmarkkinoillakin. Työnantajat tosin mieluummin rekrytoivat ekstrovertteja, noita ulospäin suuntautuvia sosiaalisesti lahjakkaita suupaltteja, joilta sitten kuitenkin toivotaan juuri yllämainittuja introverttien ominaisuuksia.

Lainaus Akuutin sivulta: Onko introversio vamma?
Introversiota on ehdotettu diagnosoitavaksi mielenterveyshäiriöksi jopa arvovaltaisen Maailman terveysjärjestö WHO:n toimesta.
Myös Amerikan psykologiyhdistys (APA) halusi lisätä introversion DSM-5-ohjekirjansa sairausluokituksiin vuonna 2012. Asiasta keskusteltiin kiivaasti, mutta aietta ei toteutettu. Introverteille onneksi, sisäänpäin kääntynyttä persoonallisuuspiirrettä pidetään edelleen täysin luonnollisena ominaisuutena.”
klikkaa kuva isommaksi
Maailma on mennyt kummalliseksi. Kun vihdoin homoseksuaalisuus on lakannut olemasta a) rikos ja b) sairaus, niin nyt sitten sisäänpäin kääntyneisyyttä on alettu pitää vammana ja ujoutta sairautena. Vilkkaus voidaankin puolestaan diagnostisoida ADHD-syndroomaksi. Terve ei kai enää ole kukaan.
 Huom. Elli ei millään tavalla liity aiheeseen; hän ei taatusti ole introvertti, toisin kuin emäntänsä.

6 kommenttia:

  1. Niin, jos meitä joka ikistä katsotaan tarpeeksi tiheän kamman kautta, niin joku sairaus ja diagnoosi voidaan tehdä terveydenhuollon asettamana. Tästä oli juttu iltapäivälehdissä erään lääkärin toimesta (Iris Pasternack) joka oli kirjoittanut aiheesta kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina K., Luin sen Iris Pasternackin jutun ja kyllä hän tavallaan on ihan oikeassa. Kauheaa on jos terveitä ruvetaan kemiallisesti muuttamaan lähemmäs keskiarvoja. Hyöty on kyseenalainen ja haittavaikutukset täysin tuntemattomia. Ainoa varma asia on lääketeollisuuden busineksen kasvaminen.

      Poista
  2. ¨Eräs¨ näyttää kovin introvertiltä näissä kuvissa. Toisaalta (pentumainen) käytös viittaisi enempi ekstroverttiin, kun taas esim. päästäisen raadon itsepäinen hakeminen introvertimpää. Sekoitus onkin mukava !
    Ohjelma oli kiinnostava, samoin haastattelu, antoivat ajattelemisen aihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. majava, Löysin omastakin mielestäni pari introvertin näköistä kuvaa Ellistä ;)

      Aika hirveää minusta on jos normaalijakautumaan kuuluvia luonteenpiirteitä ruvetaan pitämään mielenterveyden häiriöinä ja jos ihmisiä ruvetaan kemiallisesti muokkamaan samaan kaavaan. Mitä siitäkin tulee kun yhtenä vuotena muodissa ovat avoimet suupaltit ja toisena vuonna harkitsevat kuuntelijat. Vaihdetaanko lääkitystä aina muodin mukaan kuin huulipunan väriä tai helman pituutta. Ja miten tylsäksi elämä muuttuisi jos kaikki ihmiset olisivat toistensa kopioita.

      Poista
  3. itse en akuuttia katsonut (katson tosi harvoin telkkua), postauksesi perusteella olisi ollut katsomisen väärtti. artikkelin IP:n kirjasta olen lukenut paristakin lehdestä, mielenkiintoisia ajatuksia, aika hurjalta tämä nykymeno tosiaan alkaa vaikuttamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona Winebridge, pelottavaa on kun kaikkien pitäisi olla tietyn standardin mukaisia ja kun standardi vielä muuttuu ajasta toiseen. Ei käy kateeksi nuoria joiden pitää brändätä ja myydä itsensä työmarkkinoilla. Voi olla onnellinen kun on jo eläkkeellä ja saa olla ihan vain oma itsensä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.