Koirien uimarannalla

klikkaa kuva isommaksi

Haukilahden koiraranta on Ellin paratiisi. Rannalla on tilaa juosta ja usein siellä on myös koirakavereita, jotka saa haastettua takaa-ajoon. Yhdessä juokseminen on hauskinta mitä Elli tietää. Ja pienistä jaloistaan huolimatta Elli voittaa melkein kaikki paitsi vinttikoirat - niille Ellikään ei pärjää. Mutta muuten Elli mennä vilistää kuin pallosalama.

Juoksunkisan jälkeen vielä kierros vedessä ja sitten hiekkaan pyörimään:

klikkaa kuva isommaksi

Maastoutuja puistossa

klikkaa kuva isommaksi

Jokaisella vuodenajalla on omat ilonsa. Ihmisen silmään syksyssä parasta on upea ruska, koiran mielestä parasta on lehtikasoissa piehtaroiminen.

Tulee mieleen lapsuus ja heinäladossa hyppiminen. Hauskaahan se oli - miksi emme enää osaa heittäytyä hetkeen hurmaan? Voisimme oppia koiralta paljonkin, jos uskaltaisimme.

No, joka tapauksessa iloa riittää pennun touhuja seuratessakin.

Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho

Minna Lindgrenin vanhusten hoivakotitrilogian viimeinen osa jatkaa Siirin, Irman ja Anna-Liisan elämän seuraamista sen jälkeen kun putkiremonttievakosta on palattu uudelleen avattuun Ehtoolehtoon.

 

Jos elämä oli ankeaa entisessä, niin uudessa Ehtoolehdossa meno on vielä kolkompaa. Kiireisen henkilökunnan tilalla ei enää ole ketään, siis elävää ihmistä, on vain älyttömiä raamatunlauseita suoltava älyseinä, itsekseen touhuava siivousrobotti ja vanhuksista huolta pitävä robotti Ahaba. Inhimillistä lämpöä systeemiin tuo älykäs hyljerobotti, joka osaa heiluttaa pyrstöään kun sille leperrellään. Systeemi toimii ohjelmoitujen algoritmien perusteella, ja sähkökatkon sattuessa lakkaa toimimastaan kokonaan.

Jos tuntuu liioittelulta, niin olen omakohtaisesti saanut todeta, että totta se on jo nyt, ainakin kun astuu sisään kodinkoneita tai keittiötasoja myyvään liikkeeseen: missään ei ole ristin sielua, kaikki kehotetaan tekemään netiss.

Lindgren kirjoittaa nasevasti kuten trilogian aiemmissakin osissa. Pidän hänen humoristis-ironisesta tyylistään. Ja mainiosti hän hallitsee nykykonsulttien kielen, joka on kuin suomea, mutta täysin omassa tyylilajissaan. Itse juonen käänteet menevät fabuloinnin puolelle, joskaan eivät ihan yhtä hulvattomasti kuin trilogian kakkososassa.

Anna-Liisan kuolema oli kaunis: sillä tavalla haluaisin itsekin täältä lähteä – saada omassa sängyssä nukahtaa lempikirjaa lukien ja siitä lyijykynällä muistiinpanoja tehden. Irman ja Siirin elämä Anna.Liisan kuoleman jälkeen varmaan muuttui vielä epätodellisemmaksi; vaan entä sitten kun viimeinenkin ystävä on poissa. Viimeinen jää yksinään sammuttamaan valoja. Aika lohdutonta!

Elli täytti vuoden

klikkaa kuva isommaksi

Ellin syntymäpäivä jäi putkiremontin jaloissa vähälle huomiolle. Kuvia kuitenkin otettiin, vaikka pari päivää myöhässä.

klikkaa kuva isommaksi

Ellin persoonallinen olemus tulee parhaisten esiin, kun kuvaan saatiin vertailuksi oikea muotovaliogöötti Sulo.

klikkaa kuva isommaksi

Elli on siis erityisen pieni ja siro - juuri sellainen kuin toivoinkin. Elli painaa melko tarkkaan puolet Sulon painosta eli 7,4 kg.

Lokakuun aamu

klikkaa kuva isommaksi

Kauniit aamut jatkuvat. Eilen kaunista sumua, tänä aamuna taas huikea auringonnousu.Tällainen maisema antaa ihmeesti voimaa, vielä kun samalla voi seurata koirien riemukasta kirmailua.

Sumuinen ranta

klikkaa kuva isommaksi. (Kuvan otti Rockyn emäntä Pirjo)

Edellisessä postauksessa ihmettelin lokakuun aurinkoisia päiviä, mutta sumukin voi olla kaunista. Tänä aamuna oli rannassa tyyntä ja sumu verhosi lähisaaret pehmoiseen utuun. Maisema oli kuin maalaus!

Elli on saanut harjoitella vapaana oloa, ja se sujuuukin jo varsin mallikkaasti. Elli juosta viipottaa, mutta ei lähde ihan omille teilleen. Kutsuun vastaa useimmiten oikein hyvin. Vain jos lähistöllä on kivoja kavereita, niin silloin korvat tahtovat mennä tukkoon.

Tänään kierrettiin koko ranta kivan villakoiran, Rockyn kanssa ja vauhti oli hirmuinen, siis koirilla. Ollakseen matalajalkainen pötkylä Elli on käsittämättömän ketterä ja vikkelä. Välillä suorastaan pelästyn, kun Elli kiitää isojen kivien päälle ja päältä alas melkein tassujen koskematta. Elämä hymyilee - on hyvä että putkiremontin kauhujen vastapainoksi on jotain oikein hauskaakin ajateltavaa! Ja onneksi olemme saaneet viettää loppupäivät aina sisareni luona kaukana työmaan metelistä.

Kultainen lokakuu

klikkaa kuva isommaksi

Olen joskus kuullut käsitteestä Goldene Oktober, mutta se ei ole istunut kovin hyvin suomalaiseen sielunmaisemaan.Vaan nytpä se on täälläkin - Kultainen Lokakuu. On ollut niin hienoja aurinkoisia aamuja, että aamulenkit ovat helposti venähtäneet parin tunnin mittaisiksi.

Macrotex haaste: Lokakuu

Doerr Anthony: Kaikki se valo jota emme näe.

Suureksi lukuromaaniksi mainittu teos rakkaudesta ja radioaalloista sekä mittaamattoman arvokkaasta timantista, joka määrää kahden lapsen kohtalon.
  
 Kirja seuraa ranskalaisen sokean tytön ja lahjakkaan saksalaisen pojan vaiheita toisen maailmansodan aikana. Joka toinen kappale kuvaa tytön elämää, joka toinen pojan. Ajassa siirrytään milloin eteenpäin, milloin taaksepäin. Tämä tuntuu olevan miltei vallitseva tapaa rakentaa romaani nykyään.

  Tyttö pakenee miehittäjiä ja poika selvittää saksalaisille joukoille vihollisen radioasemien sijaintia. Juonen kantavana jännitteenä on siis arvokas timantti, jota sokean tytön isä varjelee ja jota miehittäjä himoitsee.

   Noin viidensadan sivun jälkeen tytön ja pojan tiet kohtaavat - vain kohta taas erotakseen, vieläpä lopullisesti.
  
Ihan kiva kirja, mutta suuret ennakko-odotukset latistivat lukukokemuksen. Näinhän helposti käy, kun mitä tahansa teosta tai esitystä kovasti etukäteen hehkutetaan.

Syömälakossa

En osannut kuvitellakaan, että koirani seuraa uutisia niin tarkkaan ja että hän on poliittisesti niin valveutunut.

Tuskin oli lehdistä saatu lukea, että Irakin pakolaiset ovat valittaneet huonosta ruuasta ja uhanneet mennä syömälakkoon, kun täältä jo tuli myötätuntoa;  myös Elli lakkasi syömästä ruokaansa. Tönii vain kuppiaan kuonollaan ja yrittää piilottaa mielestään pahan ruuan maton alle.

Koulutusnameina on parempia herkkupaloja ja ne kyllä kelpaavat. Yhden kerran arkiruoka maistui, kun paikalle saapui toinen koira, jolle murkina olisi kyllä kelvannut. Ja kerran ruoka kelpasi kun lisäsin siihen vähän raakaa jauhelihaa, mutta senkin uutuudenviehätys oli pian haihtunut.

Olen kyllä huolissani, kun en ymmärrä, mikä on vikana. Ehkä se on stressi, kun putkiremontin takia paikat ovat eri tavalla, ja päivisin ollaan poissa kotoa evakossa. Toivottavasti kaveri ei ole sairas.

Voi, kun Elli osaisi puhua ja kertoisi, mikä mättää!

Myrskyä odotellessa

klikkaa kuva isommaksi

Putkiremontin takia vietämme Ellin kanssa mahdollisimman paljon aikaa kodin ulkopuolella, enimmäkseen evakossa siskon luona, mutta paljon myös ulkoillessa, usein koirarannalla. Tänä aamuna istuttiin rannalla odottamassa sääennusteen mukaista myrskyä, mutta sen sijaan olikin mitä upein aamu. Taaskaan ei ollut oikea kamera mukana, mutta jotain saa talteen kännykälläkin.

Spökigt

klikkaa kuva isommaksi

Koti on Ellin silmissä muuttunut oikeaksi kauhukabinetiksi, kun sisään tultaessa on ohitettava milloin minkäkinlaisia monstereita. Rumia ovat ja haisevat kummalliselta.

Huomenna on kolme viikkoa takanapäin ja viisi edessä. Mutta sitten alkaa olla jo aika ryhtyä valmistelemaan  muuttoa uuteen kotiin. Sitten Ellillekin toivottavasti taas rupeaa ruokakin maistumaan.