Eläkkeellä oleva lääkäri Fredrik elää erakkona saarella,
jonne hän on paennut maailmaa sen jälkeen kun hän 12 vuotta aiemmin oli tehnyt
kohtalokkaan virheen amputoimalla potilaalta väärän käden.
Yhtenä päivänä saaren rantaan ilmestyy vanha nainen
rollaattorinsa kanssa. Nainen on Harriet, Fredrikin entinen naisystävä, jonka
tämä on ilman ennakkovaroitusta jättänyt 40 vuotta aikaisemmin. Harriet on
kuolemassa syöpään ja haluaa Fredrikin täyttävän vanhan lupauksen metsälammelle
tehdystä matkasta. Loppujen lopuksi Harrietilla on suurempikin yllätys: heidän
yhteinen tyttärensä Louise, josta Fredrik ei ole tiennyt mitään. Louise on
varsinainen kummajainen: hän asuu asuntovaunussa ja kirjoittelee radikaaleja
kirjeitä maailman valtioiden päämiehille.
Salaisuuksien ja velvollisuuksien alettua täyttyä Fredrik
päättää myös kohdata entisen potilaansa, nyt yksikätisen Agneksen. Agnes
ylläpitää huostaan otettujen tyttöjen sijoituskotia. Kuten lukija saattaa
arvata, nämä tytöt ovat varsin erikoisia – vaarallisiakin.
No, eriskummallisten henkilöhahmojen lisäksi kirja tarjoaa
myös makaabereja tapahtumia. Harriet kuolee ja hänet poltetaan saarella, kenellekään
mitään ilmoittamatta ja yksi Agneksen sijoitetuista tytöistä ilmestyy
saarelle viiltelemään itsensä hengiltä.
Mankell kuvaa erakon elämää saarellaan hienovaraisen
verkkaisesti, juuri mitään ei tapahdu: postivene vain käy silloin tällöin,
Fredrik piipahtaa avannossa päivittäin ja päivittäin kirjoittaa päiväkirjaansa
pari merkintää lämpötilasta ja havaituista linnuista tai kasveista. Ja sitten
vastakohdaksi ilmestyvät nämä oudot ihmiset ja vielä oudommat tapahtumat. Vähän
tulee mieleen Peppi Pitkätossu ja Muumien maailma. Vakavasti otettavaksi kirja
ei minulle kolahda, mutta vähän absurdina genrenä menettelee. Eihän Mankell
huonosti kirjoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.