Kirjassa Westö ja Itkonen kirjoittavat toisilleen 7
kirjettä. Kumpikin on kirjoittanut omalla äidinkielellään, siis Werstö
ruotsiksi ja Itkonen suomeksi, mutta kustantaja on päätynyt julkaisemaan kirjan
joko kokonaan suomeksi tai kokonaan ruotsiksi. Ymmärrän markkinanäkökohdan,
mutta ainakin itse olisin mieluummin lukenut kummankin herran tekstit
alkukielellä. Joku viisas ehdottikin että olisi voinut julkaista teoksen
kolmessa muodossa: suomeksi, ruotsiksi ja kaksikielisenä. Nyt luin siis ruotsiksi, koska kirja oli
läsecirkelin listalla. Itkosen teksti
on tietysti käännetty vallan hyvin, mutta käännös on aina käännös. No, ainahan
kirjan voi hankkia kahtena kappaleena. Joka tapauksessa oikein kiva teos!
Kaksi kovin erilaista, vähän eri ikäpolven suosikkikirjailijaa
kirjoittavat omasta elämästään, omista ajatuksistaan. Itkoselle on omien
sanojensa mukaan helppoa kirjoittaa itsestään, mutta tarinoiden ja
romaanihenkilöiden keksiminen on työläämpää. Westö puolestaan toteaa asian
olevan hänen kohdallaan juuri päinvastoin: tarinoiden keksiminen on hänelle
kuin intohimo ja henkilöt syntyvät hänen päässään luontevasti. Kirjoittaminen
sujuu kuin flow-tilassa. Itsestä ja omasta elämästä kirjoittaminen on Westön
sanojen mukaan vaikeaa ja hidasta.
Westö mainitsee kokevansa tietyllä tavalla
itsensä jokaisessa luomassaan henkilöhahmossa. Mieleeni tulee tässä Thomas
Mann, joka kysyttäessä kuka Buddenbrookin henkilöistä on lähinnä häntä itseään
vastasi että aivan jokainen. Se, että
kirjailija näin hyvin kirjoittaa itsensä jokaiseen henkilöönsä, tekee
käsittääkseni kirjasta merkittävän. Ilman tällaista samaistumista ja syvälle
menevää luotaamista henkilöt jäävät pintapuolisiksi ja joskus kliseisiksi.
Kirjeiden edetessä myös Westö avautuu pikkuhiljaa enemmän
myös itsestään.
Pidin teoksesta kovasti. Mielenkiintoisia persoonia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.