maanantai 28. syyskuuta 2020

Soudakova Anna: Mitä männyt näkevät

 

 Anna Soudakova (s. 1983) on pietarilaissyntyinen äidinkielen- ja kieltenopettaja, joka muutti 8-vuotiaana Turkuun. Mitä männyt näkevät on hänen esikoisromaaninsa ja pohjautuu hänen isoisänsä elämäntarinaan.

Kirjailijan tausta ja tarinan tosipohjaisuus on kirjaa lukiessa hyvä tietää: isovanhempien elämänvaiheet ja isoisovanhempien kohtalo ovat siinä määrin nykylukijan hiuksia pystyyn nostattavia, että jollei tietäisi voisi helposti pitää kerrottua mahdottomuutena. Mutta totta siis kaikki!

Kirja siis kuljettaa lukijansa vuoden 1936 Neuvostoliitosta tämän päivän Turkuun. Jurin vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja ja näin ollen joutuvat Stalinin vainojen kohteeksi: he joutuvat poiskuljetetuiksi ja heidän kohtalonsa teloitukseen selviää Jurille vasta paljon myöhemmin. Jurilta itseltään, isänmaan vihollisten jälkeläisenä, evätään mahdollisuus opiskeluun. Ajat muuttuvat Neuvostoliitossakin; Hruštševin aikana Stalinin vainoissa syyttöminä teloitetut vanhemmat rehabilitoidaan kuoleman jälkeen 1958  ja Jurillekin avautuu tie opintoihin ja väitöskirjan tekoon. Vuonna 1992 Juri saa vahvistuksen että vanhemmat on teloitettu vuonna 1937.

Jurin vaimo Tanja on isänsä puolelta suomalaista sukujuurta, mistä syystä heidän lapsensa katsotaan Mauno Koivisto Suomessa paluumuuttajiksi ja näin perhe lopulta muuttaa Suomeen.

Juri ja Tanja selvittävät missä Jurin sukulaiset on teloitettu . 1999 he tekevät matkan Karjalaan Sandarmohin joukkohaudoille ja pystyttävät viisi nimilaattaa ristiin muistuttamaan joukkohaudan uhreista. 2013, Jurin jo kuoltua, Tanja tekee haudalle uuden matkan lastenlastensa kanssa.

Tarina on kauniisti kirjoitettu, kaikki elävästi kuvailtua. Hyvin mielenkiintoista historiaa ihmisen kokoisessa mittakaavassa. Historia on tietysti tuttua ja järkyttävää, mutta suurin järkytys seurasi epilogissa.  Maria selailee uutisvirtaa ja silmiin sattuu tuttu nimi: Sandarmoh – joukkohaudoista etsitään todisteita suomalaisten suorittamista teloituksista! Näin muuttuu maailma. Totuus on aina sellainen kuin itsevaltias vallanpitäjä haluaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.