Witt-Brattström Ebba, Århundradets kärlekskrig

Tämä luettiin läsecirkelissä. Huhhuh, mikä kirja. Esikuvana Witt-Brattströmillä on ollut August Strindberg ja Märta Tikkanen. Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinasta pidin sekä kirjana että näytelmänä, kovastikin, mutta tämä on nyt ihan eri maata. Ilkeyksillä ei ole rajaa, hengähdystaukoja ei tule kuin korkeintaan hetkittäisissä menneiden aikojen muisteloissa. Jälkiäkään rakkaudesta, myötätunnosta tai edes intohimosta en ainakaan minä osannut edes rivien välistä löytää.  Osapuolten arvomaailma on niin kaukana toisistaan että lukija ei voi ymmärtää mikä tällaista paria pitää yhdessä vielä 2010-luvulla, jolloin avioero ei ole häpeä sen enempää kuin taloudellinen katastrofikaan.

Joukkoon on ujutettu aineksia toisilta tekijöiltä, mm. Edith Södergranin runoja, ilman että lähdettä olisi kovin selvästi ilmaistu. Muiden tekijöiden lauseet oli osin painettu isoilla kirjasimilla mutta ei systemaattisesti. Vähän names droppingin vikaa.

Sinänsä hyvin sujuvaa dialogia, mutta ilkeydessään niin raskasta että aika ahdistavalta tuntui ja pystyin lukemaan vain vähän kerrallaan.

Pieni esimerkki tyylistä, s. 9: Pari menee mm. terapiaan, josta mies toteaa:

”Den fredlighet som inträder

under terapin beror på

att båda parter inbillar sig

till följd av det relativa lugnet

att den andra parten

har gett efter

och att man snart ska få igenom

sina vilkor

Men eftersom ingen

egentligen har backat en tum

är det bara en tidsfråga

innan kriget utbryter på nytt.

Ett krig slutar på riktigt

när den ena parten är

fullständigt besegrad

eller död.“

Että tälleen. Tämä ei ole tosikoille. Ja minähän tunnetusti olen tosikko. Mutta sujuvasti kirjoitettu, kuin runoa.

Pulkkinen Riikka, Paras mahdollinen maailma

Nimi tuo mieleen Voltairen, mutta ei minulle auennut miksi kirja on sillä tavalla nimetty. Vetävä nimike, kieltämättä.

Kirjassa kuolleet ovat luonamme, auttavat tekemään ratkaisuja tietämättämme. Päähenkilön Aurelian suojelusenkeli on hänen lapsena kuollut identtinen kaksossisarensa, jonka hän suojelusenkelissään tunnistaa vasta ajan kuluttua. Paitsi kuolleen sisarensa, Aurelia näkee myös kuolemaa lähestyvän isänsä astraalihahmon.  Aika ajoin Aurelia pystyy myös ikään kuin kuulemaan muiden ihmisten ajatuksia. Tavallaan tämä on mielenkiintoistakin.

Kuten niin moni kirja nykyään tämäkin on rakennettu siten, että jokainen kappale on aina toisen henkilön näkökulmasta, lähinnä Aurelian ja hänen äitinsä. Kirjan juoni käsittelee Berliinin muurin murtumista, joko takautumina Aurelian äidin osioissa tai nykyaikaan sijoittuvissa Aurelian osioissa, joissa valmistellaan Berliinin sijoittuvaa näytelmää.

Pulkkinen kirjoittaa hyvin ja mielikuvitusta hänellä riittää. Hänen aikaisemmista kirjoistaan pidin Totuudesta, en niinkään Rajasta. Tämä on siltä väliltä. 

Kniivilä Kalle, Putinin väkeä, Venäjän hiljainen enemmistö

Paras tietokirja –palkittu menestysteos Kalle Kniivilältä. Tekijä on Malmössä ilmestyvän Sydsvenska Dagbladetin Venäjään erikoistunut toimittaja. Kniivilä haastatteli Venäjän hiljaista enemmistöä, jota miellyttää vakaus, talouskasvu ja Venäjän suurvalta-aseman palauttaminen. Mikä on Putinin suosion salaisuus? Miksi Venäjällä ei kaivata demokratiaa? Mitä venäläiset ajattelevat lännestä?

Haastattelujen lomassa Kniivilä valottaa asioita siltä kantilta, mikä lännessä ymmärretään tapahtuneiksi tosiasioiksi. Kirjan perusteella on helppo ymmärtää, miksi Putin on niin suosittu ja että muutosta tuskin on kovin nopeasti odotettavissa. Kunhan loputkin vapaat tiedotuskanavat tukitaan, niin Putinin suosio on turvattu hamaan tulevaisuuteen.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!

Tassun hoitoa

Ei kyllä ole mitään mukavaa, kun tassu on paketissa. Ihan kun ei siinä olisi tarpeeksi - vielä saa päässä pitää typerää pönttöä. Mutta eipä hätää - konstit on monet sano akka kun kissalla pöytää pyyhki. Göötti on vähintään yhtä neuvokas.

Pitäkää pönttönne!

Joulukuun kuudes

 Joulukuussa ei aurinko kovin korkealle nouse. Kuvassa se on suurinpiirtein ylimmillään. 

Pimeyden takia onkin hyvä, että juuri joulukuussa on paljon juhlia. Tänään aloitetaan. Onnea isänmaalle!

Sodan uhreja ja sodassa vammautuneita muistellaan täällä kunnioittaen.Elli varsinkin on hengessä mukana, kun itsekin joutuu sinnittelemään toipilaana kynnen poistamisen takia.

Jotkut traditiot ovat pieniä eleitä, mutta kuuluvat ehdottomasti asiaa: ikkunalla kaksi kynttilää klo 18-20. En tiedä mistä tapa on peräisin ja miksi juuri klo 18-20, mutta niin se vain on. On aina ollut ja on.


Makro-texhaaste: Joulukuu

Marraskuu-kollaasi

klikkaa kuva teräväksi!

Tänä vuonna marraskuu näytti miten vuodenajat voidaan pyörittää vauhdilla. Heti kuukauden alussa saatiin eteläänkin pakkasta ja valtavasti lunta. Välillä oltiin jo kuin kevättalven maisemissa. Kunnes sitten muutamassa päivässä kaikki suli pois ja oltiin tavanomaisen pimeässä alkutalvessa. Nyt näyttää sää vaihtelevan päivittäin. Pukeutumisesta on tullut oikea päänvaiva: pakkaslukemien lisäksi on syytä tarkistaa tuulen voimakkuus. Pakkasen purevuus tuntuu ihan toisenlaiselta heti kun tuuli yltyy.

Kollaasihaaste: Marraskuu

Kekkonen Helmi: Vieraat

Kirjan alussa valmistaudutaan pienimuotoiseen illalliseen. Kutsutut ovat ystäviä, naapureita, sukulaisia yhteensä vain muutama henkilö, mutta siitä huolimatta tilaisuus on illan emännälle suuri ponnistus. Isäntä on lähtenyt ostamaan lisää valkoisia ruusuja eikä häntä kuulu, kun vieraat jo saapuvat. Kutsuttujen lisäksi paikalle tupsahtaa tuntematon naispari, melko lailla juovuksissa. Heidät on kuulemma illan isäntä pyytänyt tulemaan.

Alun jälkeen kunkin henkilön tausta saa oman kappaleensa. Käy ilmi, että isäntäpariskunnan onnellinen liitto on alkanut menettää pohjaa lukuisten keskenmenojen ja jatkuvan uuden raskauden yrittämisen vuoksi. Senjalle lapsen saamisesta on tullut pakkomielle, Lauri puolestaan olisi valmis hyväksymään tilanteen ja jatkamaan elämää jotain uutta kohti.

Kaupungin yllä leijuvat värikkäät kuumailmapallot kuvataan useaan otteeseen, mutta niiden merkitys jää lukijan oman mielikuvituksen varaan. Voisivatko ne symbolisoida pysähtyneisyyden mahdottomuutta: joko ne karkaavat ilmaan tai läsähtävät maahan, ihan niin kuin unelma hyvästä elämästä: aikansa kestää ja sitten on jotain muuta.

Ei hassumpi lukukokemus, joskaan ei mitenkään järisyttävä. Ei hirveästi jättänyt jälkeä mieleen.