perjantai 25. toukokuuta 2012

Kaakeleita katsomassa


 Kylpyhuoneemme on menossa vaihtoon. Kysymys ei niinkään ole siitä, että haluaisimme vaihtelua ja uutta silmän iloa, vaan meitä ajavat toiminnalliset motiivit. Amme ei ole hyvä ratkaisu silloin, kun suihkuun joutuu ammeen reunan yli kiipeämään huonoissa voimissaan. Amme on myös liukas ja jos huonokuntoinen ihminen sinne kaatuu, niin sittenpä ollaankin ihmeessä. 

Haluamme siis suihkun johon ei tarvitse kömpiä esteradan ylitse. Nykyisten vesieristystä koskevien vaatimusten vuoksi koko kylpyhuone tehdään uusiksi. Suunnitelma on harvinaisen helppo ja selkeä. Kerrankin tiedän, mitä haluan: valkoiset laatat, pienellä piristävällä yksityiskohdalla plus harmaan lattian.

Kävinkin jo laattoja katsomassa ja asiantuntevan opastuksen avulla saman tien löytyi se, mitä olin sieluni silmillä kuvitellut.




Tuntuupa mukavalta. Yleensä kun käy niin, että jotain määrättyä mielikuvaa etsiessään sen vastinetta todellisuudessa ei tahdo löytyä.

Suihkukaappia en halua, vaan suihkunurkan, joka koostuu kahdesta laskostuvasta, seinän viereen kääntyvästä suihkuseinästä. Ratkaisu jättää suihkuun enemmän liikkumatilaa, jos joskus olisi vaikka tarvetta suihkutuolille tai peseytyjän avustajalle - tai koiran suihkuttamiselle.





2 kommenttia:

  1. Meillä on juuri tuollainen kuvailemasi suihkunurkka, jossa ei ole mitään erillistä allasta. Kun lattia on laatoitettu kokonaan, niin suihkuseinät tai ovet riittävät. Lasiovien alaosan pehmeä kumi pitää vedet suihkunurkan sisäpuolella ja sieltä ne valuvat viemäriin. Ovet ovat siitä kivat, että ne saa pieneen tilaan tarvittaessa. Puhdistamista nuo ovet kaipaavat usein, mutta se on pieni haitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marilla, Kiva kuulla, että aikomani systeemi on hyvä myös käytännössä. Kiitos!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.