sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tunnustus ja haaste

Wonders-blogi myönsi minulle tällaisen tunnustuksen:

Monet kiitokset, Kaari!

Tunnustuksen säännöt:

Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.
Lisää The Versatile Blogger Award -kuva postaukseesi .
Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
Nimeä 15 bloggaajaa ja kerro heille tunnustuksesta.

Seitsemän satunnaista asiaa minusta:

1. En juurikaan rusketu.
2. Olen melko lailla kaikkiruokainen.
3. Innostun mielelläni.
4. Inhoan tärkeilyä ja pikkumaisuutta.
5. Koirien sielunelämä kiinnostaa minua.
6. Valokuvaus on ykkösharrastukseni.
7. Yritän nähdä valoa pimeässä.

Sitten tulee pulma: sääntöjen mukaan tunnustus ja haaste pitää lähettää eteenpäin viidelletoista bloggaajalle. Luultavasti useimmat seuraamistani blogeista ovat jo tähän osallistuneet, mutta lähetän tunnustuksen ja haasteen silti kaikille oman blogini oikeassa reunassa luetelluille bloggaajille. Olkaapa hyvät!


 

11 kommenttia:

  1. Postaan saman haasteen jossain vaiheessa. Sain marimarilta ja nyt myös sinulta.
    Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arleena, Kiva kun osallistuit, kävin katsomassa.

      Poista
  2. Vastauksia on aina mukava lukea, mutta tuppaan olemaan superlaiska näissä haasteasioissa, tahtovat jäädä kuvitteluasteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaanon, Nämä haasteet eivät ole maailman vakavin juttu ;)

      Poista
  3. En ole oikealla puolella olevassa listassa.

    1. Olen utelias. Maailma on lavea ja olisi kiva nähdä edes osa.
    2. Minulla on ruskeat silmät, kuten karjalaisilla isovanhemmillanikin.
    3. Vesi on tärkeä elementti. Meri tai järvi, sama se.
    4. Urheilua en jaksa katsoa tai kuunnella.
    5. Pidän eläimistä. Minulla on kaksi koiraa ja yksi kissa.
    6. Olen ÄITI, minulla on neljä lasta. Se on tärkeintä.
    7. R on Mieheni ja meillä on hyvä näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutta, Hauska kun osallistuit haasteeseen. Neljä ominaisuuttasi tunnistan itsessänikin.

      Tunnustuksen ja paikan blogini oikeassa reunassa voit saada vasta sitten, kun alat pitää blogia ;)

      Poista
  4. Olen surkimus kun pitäisi ottaa vastaan haasteita tai lähettää niitä eteenpäin, mutta on mielenkiintoista lukea muiden listoja.
    Sinun listastasi melkein kaikki kohdat sopisivat omaanikin, koiran sielunelämän tosin vaihtaisin ihmisen sielunelämään, eikä valokuvaus ole ykkösharrastukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, Haasteita ei pidä ottaa vakavasti. Se vastaa, joka sen tuntee itselleen luontevaksi. Blogimaailmassa ei ole pakkopullaa.
      Koiran sielunelämä kiehtoo, kun se on kaikesta pahuudesta ja alhaisuudesta vapaa. Koira toimii aina itselleen edullisella tavalla eikä se muuta esitäkään. Koiralla on oma yksinkertainen huumorintajunsa ja selvästi se myös omaa strategista ajattelua. Mutta se ei koskaan teeskentele - toisin kuin ihminen.
      Ihmisen sielunelämä saattaa toki olla monisyisempää.

      Poista
  5. Tähän on pakko lisätä vielä se, että kyllä koirienkin sielunelämä kiinnostaa, varsinkin nyt kun nuorin poikamme on juuri hankkinut suloisen koiranpennun yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Minusta on siis juuri tullut koiranpennun mummo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, Onnea tuoreelle koiramummolle! Siitä tulee olemaan paljon iloa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.