tiistai 30. lokakuuta 2012

Riikka Pulkkinen: Vieras








Riikka Pulkkisen Totta-romaanin innostamana ostin hänen tämänsyksyisen uutuuskirjansa. Kävi samoin kuin Rajan kanssa: pettymys. Kirjan kansilehdellä kerrotaan, että villi romaani käsittelee muukalaisuutta, uhraamista ja uskonnollisuutta yhtä aikaa älyllä ja kaikin aistein.

Seurakuntapastorina työskentelevä, identiteettikriisiä elävä nuori nainen yrittää ratkoa ongelmiaan jättämällä elämänsä ja matkustamalla New Yorkiin. Siellä hän tutustuu naiseen, joka vihkii hänet tanssin maailmaan. Naisella on kuitenkin oma vaiettu ja kielletty entisyytensä, jota hän ei halua kohdata eikä avata. Seurakuntapastori, jota aviomies nöyrästi odottaa kotona Suomessa, tutustuu myös persoonattomaan seksuaalisuuteensa aloittamalla epätoivoisen suhteen tuntemattoman tiskaajapojan kanssa.

Minulle tässä kirjassa, kuten Rajassakin, vaikeasti nieltävää on asetelmien keinotekoisuus. Eikö kirjailija luota kykyihinsä kirjoittaa kiinnostavasti oikeasta elämästä? Ehkä on kiehtovaa kuvitella kaikenlaista äärimmäistä: pyrkiä ratkaisemaan ongelmia siirtämällä henkilöt vieraaseen ympäristöön keskelle uusia, omien ongelmiensa kanssa painiskelevia ihmisiä. Rikkinäinen astia ei kuitenkaan ehjäksi muutu sillä että se siirretään toiseen kaappiin.

Identiteettikriisin kuvauksena kirja on sukua Virpi Hämeen-Anttilan uutuudelle Tapetinvärinen.

2 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä Ina. Olin aikeissa ostaa tämän kirjan mutta taidankin jättää ostamatta. Hämeen-Anttilan kyllä jo ostin kun tuli tuplatarjouksena kirjakerholta.
    Vieras ei tunnu minun kirjaltani näköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anja, Minäkin pidin enemmän Hämeen-Anttilan kirjasta. Mutta mielipiteet ovat aina henkilökohtaisia ja toivon että en omalla kritiikilläni karkoita minkään kirjan mahdollisia ihailijoita.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.