maanantai 31. joulukuuta 2012

Omakuva


klikkaa kuva isommaksi
Mustaa ja valkoista, haaste 144: Omakuva

Kuva on tänään otettu ja se kertoo tämänhetkisestä haasteestani: etäsalaman käytön opettelemisesta. Olen hiljattain hankkinut toisen salaman ja olen vähän opetellut valaistuksen säätämistä kahden salaman avulla. Omakuvassa tosin on vain yksi salama. Kameran oma salama, jonka välähdys näkyy luvassa, välähtää ennen kuvaushetkeä ja antaa vain sykäyksen etäsalaman laukaisemiseksi.

16 kommenttia:

  1. Hauskannäköinen omakuva:)

    Kyllä salamoitten kanssa on tohisemista. Olin pari viikkoa sitten kuvaamassa siskonpoikaa. Säädin puoli tuntia kahta pikkusalamaa muotokuvaa varten. Herra suvaitsi olla mallina noin viisi minuuttia. Siis vain mallikuvat saatiin, ei ollut aikaa parannella säätöjä, kun malli luikahti tiehensä. Olisi tehnyt mieli potkaista, ja jotain siihen tyyliin sanoi äitinsäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, Lasten ja koirien kuvaamisessa on oma haasteensa: eivät todellakaan pysy paikoillaan, jotta kuvaaja saisi salamat suunnattua ja kaikki asetukset justeerattua.

      Poista
  2. Onneksi minulla ei ole kuin pieni automaattisäätökamera...
    enemmän kuin hienoja kuvia, yritän löytää ideaa...
    Niin, sellainen on tuossa kuvassa - hyvä idea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pappilanmummo, Kuvan laatu tärkeä, idea tärkeämpi :)

      Poista
  3. Tarkkaa puuhaa saada valotus kohdalleen, tai oikeastaan sellaiseksi että on itse lopputulokseen tyytyväinen. Kuvauksellista uutta vuotta sinulle, sekä salamoin, että ilman. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, Salamoissa ärsyttää se, että valon laatua, varjoja ja heijastuksia ei kuvatessa pääse näkemään. Työskentely on kuin varjonyrkkeilyä. Tuloksen näkee vasta kuvasta.

      Hyvää kuvausvuotta sinullekin!

      Poista
  4. Tarkkaa ja värähtämätöntä on napsauksen hetkellä. Hyvä lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. arleena, Kiitos. Kuva on peilin kautta, joten en oikein tiedä mihin autofocus on sen tarkentanut. Taulun kehys takaseinällä näyttää tarkemmalta kuin omakuvan kohde, mutta peilin pinnassahan ne ovat samassa tasossa. Tällainen hassuttelu kameran kanssa on hauskaa :-)

      Poista
  5. Ina, taitavasti otettu. Tuollaista on vaikeaa saada onnistumaan. Olen ottanut automaatilaukaisullakin, mutta siinä täyyy kokeilla moneen kertaan, että tulee kuvaan mukaan.:)
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Amnell, Peilin kautta; itselaukaisijalla en ehdi kuvaan tai en ainakaan osu tarkennuspisteeseen ;) Kallistus on tahallista, kuvan oli tarkoitus olla vähän vinksin vonksin.

      Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  6. Ina taiteilija työssään, tosi mahtava ja onnistunut omakuva, vaik vasta sanoit harjoittelevasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona Winebridge, Voi kiitos kauniista sanoistasi!

      Poista
  7. Hauska kuva. Tykkään tuosta että kuvassa näkyy muutakin kuin vain kasvot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulmu, Kiitos. Eikös muotokuvan - omakuvankin - pidä heijastaa kohteensa aktiviteettejä ;)

      Poista
  8. Semmoista se on kameran kanssa, omakuvia ei tule kuin itse ottamalla, ainakin meillä. Useinmiten vessanpeilistä :) Sinulla on sentään öljymaalauksia, eikä pyyhkeitä :)Klikkaili iloisena tänäkin vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaari3, Omakuvissa ei tosiaan ole paljon valinnan varaa: peili tai aikalaukaisija. Tässä sekava tausta on työhuoneesta pc-tason yläpuolelta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.